Kehosuru

 

Tunnenko kehosurua? Juu, kyllä jossakin määrin. Mutta vertailen enemmänkin painoa entiseen painoon. Vertailen kyllä myös jonkin verran ulkomuotoani entiseen. Mutta enemmän painoa. Olen painanut lähes saman verran nuoruudessa ja aikuisuudessa. Olen laihduttanut pari kertaa aiemminkin menneisyydessä. Nyt tyttären kuoleman jälkeen lohtusöin runsaasti suklaata. Punnitsin sitten itseni pitkän ajan jälkeen. Ja hups, paino oli noussut 9 kiloa.

Päätin laihduttaa lähinnä terveydellisistä syistä. Verikokeissa paljastui, että sokeriarvoni oli yli viiterajojen. Sain kutsun diabeteshoitajalle. Keskusteltiin niitä näitä, ja hoitaja sanoi, ettei minulla ole diabetes vaan esidiabetes. Hän sanoi, ettei minun tarvitse käydä vastaanotolla.

Esidiabetes säikäytti minut tosi pahasti. Hoitaja sanoi, että ehkä ylipaino on syy siihen. Laihduttamalla saisin sokeriarvoni laskemaan. Päätin vankasti pudottaa painoani, vaikka olen välillä pitänyt tästä pullukkana olemisesta.

Myös ylipainosta johtuen esimerkiksi varpaiden kynsien leikkaaminen on hankalaa, kun vatsa on tiellä. Samoin kenkien nauhojen sitominen. Ähisen ja puhisen. Lenkillä on hankala olo, kun kannan niin paljon painoa. Muutenkin on kokonaisuudessa hankala olo.

Ylipaino voi myös aiheuttaa nivelrikkoa vanhempana. Polvi- ja lonkkanivelet eivät jaksaisi kantaa liikaa painoa. Edessä olisi tekonivelleikkaus. Mutta mitä tarkalleen on kehosuru?  Se on psykologinen ilmiö, jossa ihminen vertaa nykyistä  kehoaan johonkin menneisyyden kehoistaan. Kun kehosuru muuntuu pakkomielteiseksi, ihminen alkaa helposti tarkastella omaa kehoaan suurennuslasilla.

Kehosurusta on alettu puhua vasta viime vuosina, kun arkikieleen on yleisesti alettu omaksua erilaisia vierasperäisiä keho-alkuisia termejä, kuten kehopositiivisuus, kehorauha, kehohäpeä.

Kehosuru voi liittyä koko ruumiiseen tai osaan siitä. Esimerkiksi kaljuuntunut pää tai rypyt kasvoilla voivat nostaa kehosurun pintaan.

Käsitykset oman kehon puutteelisuudesta nojaavat usein jaettuihin kauneusihanteisiin. Sosiaalisen median aikakaudella kehosuru nousee pintaan tyypillisesti, kun näkee itsestään vanhoja valokuvia.

Somen kuvavirran voidaan myös ajatella voimistaneen uskoamme kuvien todistusvoimaan. 

  

Todellisuudessa kamera kuitenkin kuvaa ihmisen hyvin eri tavalla kuin hän näyttää. Tekniset seikat, kuten syväterävyys ja valotus, vaikuttavat kuvaan. Lisäksi erilaisissa kuvissa on omat erityispiirteensä, esimerkiksi selfiet ovat hyvin rajattuja kuvia ja niissä käytetty kuvakulma muuntaa ihmisen ulkonäköä.

On yleistä, että mennyttä kehoa kaivataan ja halutaan päästä siihen takaisin. Mutta jos menneestä ei pystytä päästämään irti, elämä pysähtyy, eikä oman kehon kanssa voi elää nautinnollista elämää. Usein menneisyyden haikailu ei ole realistista.

Kehosurukin olisi käytävä läpi, koska suru auttaa prosessoimaan menetystä ja päästämään lopulta myös irti siitä. Ilman surua se ei olisi mahdollista.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 27.10.2022, kuvat Pixabay