Surutyöni 105.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli reilu vuosi sitten. Hän oli 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija, hyväkuntoinen ja terve. Kuolinsyytutkimuksessa ei löytynyt syytä hänen kuolemaansa. Se saattoi olla lähinnä sydämen rytmihäiriö. Teen surutyötä.

Olen todella ihmeissäni, että muutama vuosi sitten perustamani kukkapenkistä on noussut krookuksia, narsisseja, hyasintteja, helmililjoja ja tulppaaneja. En muista niitä istuttaneeni. En muista sipulien ostamista. Kukkapenkki on ollut lähinnä hyötykasveille, mustalle viinimarjalle, kurpitsoille, karviaiselle, rodolle ja  maanpeitekasveille perustettu. En muista! Tällaista on surutyö. Mutta on ihanaa katsella näitä kukkia. Ne kukkivat mlkein vuorotellen. Aina on jotakin kaunista kukkapenkissä.

Tunteet nyt: Sanani ovat kuivia. Seison jyrkänteen reunalla. Hypätäkö vai puhjeta  kuin toukokuu. Sinä Vera olet mielessäni. Välillä haluan niin kovasti olla kanssasi. Lähteä tästä toivottumuudesta. Pirstouden palasiksi. Itken ja huudan. En voi päästää irti. En koskaan. Vaikka nyt linnut pudottavat laulunsa. Niin kauniina. Yltäkylläisinä.

Kävelen metsäpolkuja. Katselen järveä. Luonnon täyteläisyyttä. Melkein onnellisena. Mutta pimeä olento liikkuu minussa. Syvällä. Tunnen sen ilkeyden ja mustuuden.

Kohta on aika kylvää kasvimaa. Ostin paljon siemeniä, muun muassa lehtikaalia, sipulin istukkaita, erilaisia salaatteja, kehäkukan, kamomillan, korianterin ja muiden yrttien siemeniä. Aion tilata Viherpeukalolta jaloelämänlankaa ja sammalleimua.

Tukokuu on minulle vuoden paras kuukausi. Luonto näyttää viattomalta, puut avaavat vähitellen silmunsa, maa vihertää, ei ole enää harmaa ja ruskea kuten huhtikuussa. Pidän myös kesäkuukausista, syksystä ja talvesta. Oikeastaan kaikista vuodenajoista. Nyt surussa pimeä syksy ja talvi suojaavat ja lohduttavat. Ne ovat hyviä kuukausia. Voi käpertyä turvalliseen ja suojaavaan pimeään. Olla lähtemättä ja toimelias.  Ja kuolema on pimeä.

Olen edelleen miettinyt, onko minulla vaihdevuodet vai onko ne menneet.  Muistan, että kolme vuotta sitten heräsin joskus aamulla yövaatteet ja lakanat kosteana hiestä. Oli myös lähinnä lämpimiä aaltoja muutaman kerran. En pitänyt niitä vaihdevuosioireina, koska ne olivat niin lieviä. En ylipäätään ajatellut, että minulla olisi vaihdevuodet. Miksiköhän. Mieliala vaihteli kuten nytkin. Mutta se on kenties aivan tavalliseen elämään kuuluva ominaisuus. Tunteet tulee ja menee. Kokonaisuutta katsoen minä olen selvinnyt vaihdevuosista helpolla. Sentään jotakin helppoa tässä elämässä.