.jpg)
Rakas Vera-tyttäremme kuoli reilu vuosi sitten. Hän oli 22-vuotias terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytä ei löydetty. Vera kuoli nukkuessaan. Teen surutyötä.
Olen nukkunut todella pitkiä yöunia viime aikoina, jopa 13 tuntia. Näin oli surutyön alkuvaiheessakin. Palaanko taas surun käsittelemisestä reagointiin? Ehkä.
Tuntuu välillä, että kevään ylenpalttinen valo saa hermostoni vihlomaan. Onneksi on puutarhan kevättyöt. Kun keskittyy yksinkertaiseen tekemiseen, mieli rauhoittuu. Se on kuin mindfulnessia, meditaatiota. Tutkittu juttukin.
Haravoin pihaa ja kasvimaata, koska se on suuren kuusen alla ja siitä tulee paljon roskaa. Talvella omenapuita on järsitty, lieneekö jänis tai rusakko. Onneksi ei pahasti. Niiden elämä jatkuu.
Nyt tuntuu: Suruni on kuin tunneli. Olen välillä julmuuden keskipisteessä. Repeydyn ilmaan, joka on paksua. Kiedon käteni, Vera, sinun ympärillesi, muiston ympärille.
Veran kuoleman jälkeen suru oli mustaa. Noitia ja piruja. Nyt se on hämäryyttä mielessä huikaisevassa valossa. Vastakohtia. Turhia merkityksiä katveessa. Itkua varhain aamulla. Kaipausta.
Luonnossa tapahtuu niin paljon nyt: leskenlehdet tien pientareella, sini- ja valkovuokot, krookukset. Ilma täynnä linnunlaulua. Lupausta kesästä.
Vera kulkee mukana keväisillä teillä ja poluilla. Järven rannassa. Paukkuva ääni, ja jäät lähtee. Kevään vallankumous.
Luin Nina Lykken Kohonnut riski-romaanin. Se piti otteessaan, sujuvaa tekstiä. Satiiria nykyisestä keskiluokasta ja muistakin.Päähenkilö on lääkäri ja pettänyt miestään yhden vuoden, jää kiinni ja muuttaa nukkumaan hoitohuoneeseensa. Välillä niin täyteläistä mustaa huumoria, kun esimerkiksi hermostuu joillekin kaikkea vaativille potilaille. Nauratti.
Katsoin Yle areenasta tosipohjaisen minisarjan Peribrittiläinen skandaali. Yläluokkalaisten rumasta erosta ja oikeudenkäynnistä. Etenkin naisparonin tilanne välillä pakahdutti. Sarja on brittiläinen laatusarja, ja siinä naispääosaa näytteli sama nainen kuin kuin nuorta Elisabethia sarjassa The Crown. Ehkä katson toisen tosipohjaisen brittisarjan Perienglantilainen Skandaali.
Minun on nyt vain elettävä tässä aaltoilevassa surussa. Joka on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan ajan kuluessa. En nää esimerkiksi Veraa monissa tilanteissa mielikuvissani monesti joka päivä. Rauha ja kaunis suru lisääntyvät.
Väkeviä sanoja! Osaat hienosti sanoittaa tuntojasi!
VastaaPoistaRakas Vera kulkee mukanasi surussa ja ilossa.
Kevät aiheuttaa voimakkaita tuntemuksia. Turvallinen pimeys häviää, valo paljastaa ja vaatii heräämään.
Huominen äitienpäivä on varmasti myös ristiriitoja täynnä. Onneksi saat olla Veran äiti elämäsi loppuun saakka!
Minäkin luin tuon Nina Lykken kirjan. Se oli riemastuttavan hauska ja tarkkanäköinen. Luin muistaakseni jonkun muunkin hänen kirjansa, se oli myös hyvä!
Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Sanoit niin hyvin: "valo paljastaa ja vaatii heräämään". Talven pimeys on tosiaankin myös turvallinen.
VastaaPoistaOlen aina Veran äiti. Minulla on aina kaksi tytärtä. Onneksi toinen on nyt lähellä, kun tuli Saksasta hevostöistä kotiin. Kyllähän huominen äitienpäivää ahdistaa.
Nina Lykken kirja oli tosiaankin hyvä ja tarkkanäköinen, kuten sanoit. Toinen hänen kirjansa oli muistaakseni Ei, ei ja vielä kerran ei.
Niin kauniisti kirjoitat surusta Marja. Lähetän sinulle halauksia kevään vaikeisiin päiviin ja iloisia ajatuksia niihin hyviin. <3
VastaaPoistaKiitos Tiia kommentistasi. Kiitos halauksista. Keväällä suru on jotenkin pahempaa. Kun luonto herää ja lapseni ei herää koskaan. Siinä on ristiriita. Onneksi hyvät päivät kuitenkin lisääntyvät etenkin kesällä.
Poista