Vieroitusoireita

Mieleni on kireä.
Vieroitusoireet tulevat
usein aamulla
kuin hullu lintu, joka kiirii
kiirii, särisee ilmassa.
Ennen otin päivän
ensimmäisen Panacodin
aamulla.
Se on tarttunut mieleeni
aivojen verkostoihin.
Ahdistus jolla ei ole
mitään selvää muotoa
tykyttää kuin tulehtunut
haava.
Ja se muuttuu paniikiksi.
Kaikenlaista sairaalassa suositeltua
itsehoitoa olen kokeillut.
Ollut kylmässä suihkussa.
Jännittänyt ylävartalon lihaksia.
Pannut jääpalapussin kasvoilleni
ja ollut hengittämättä puoli minuuttia.
Tehnyt saksihyppyjä.
Lenkkeillyt.
Läkähdyksiin saakka.
Turhaan.


Paniikki poraa
itsensä rintakehäääni
jossa olen silloin
kokonaan.
Täysin. 
Siellä on tunteeni ja
ajatukseni.
Muutun hauraaksi
ja en jaksaisi.
Paniikki jättää varmasti
jäljen aivoihini.
Aivoissani arpia
kuin epileptikolla.
En saanut lääkettä paniikkiin.
"Lääkettä ei nyt
korvata lääkkeellä."
Tietysti loogista,
mutta unohtaa kärsimyksen määrän.
Psykiatrini ei ole selvästi
kokenut paniikkikohtausta.
Jossa kaikki itsessä hajoaa.
Riekaileita.

Teen ja teen ja teen, 
jotta pitäisin ahdistuksen loitolla.
Työnnän myös pääni kirjoihin.
Jotta tulisin
kokonaisemmaksi.
Vain suru.

En tunne puhdasta himoa
kipulääkkeisiin
kuten narkkarit osastolla
mielihuumeisiinsa.
Oikeastaan vihaan kipilääkkeitä,
koska ne toivat minulle
nämä vieroitusoireet.
Narkkarit kuivanarkkaavat osastolla
eli tarinoivat aineista
ja niiden nauttimisesta.
Minä haluan unohtaa.
Ei edes ollut mitään
tähtihetkiä.

Odotan,
että tuuli kulkee metsän läpi.
Tuuli kulkee metsän läpi.
Ja saan itseni takasin
yhtä selkeänä ja herkkänä
kuin tuuli.