Missä olen huono?

    Mi Kuoppa Tuuletar 2

Tämä haaste on kierrellyt blogeissa jo jonkun aikaa. Ja lähetän sen tässä edelleen kenelle tahansa kiinnostuneelle. Tarkoitus on kertoa viidestä asiasta, joissa on huono. Vastaan enemmän kuin mielelläni haasteeseen, koska olen niin monissa, monissa asioissa huono. Oikeastaan on hyvä tuo rajoitus viiteen. Muuten tästä sepustuksesta tulisi romaani.

1) Olen kärsimätön ihminen. Vaikka perhe-elämämme on hyvin tavallista ja tasaista. Minun kärsimättömyys tuo siihen vauhtia. Kun häslään ja söhellän. Mieheni on oppinut hyväksymään tämän puolen minussa. Häntä lähinnä huvittaa kohkaamiseni.

Heti kun päähäni pälkähtää jokin idea tai tekeminen. Se on toteutettava heti. Vimmaisesti.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty-sanonta on miljardien valovuosien päässä minusta. Työssä olen onneksi - kun on pakko - oppinut tätä suunnittelun jaloa taitoa. Mutta vapaa-ajalla mieleni on todellakin vapaalla.

Esimerkiksi viime kesänä päästäni putkahti idea sisäseinien maalaamisesta valkoiseksi ja sisustamisesta - tuohan on tavallista syksyllä, kun ollaan paljon kotona, hyggeillään. Mutta minun pääni taitaa kulkea omia polkujaan. Sitten ei muuta kuin heti maaleja ostamaan. Suuressa innoituksen vallassa maalia tuli roiskittua  melkoiset määrät muuallekin kuin seiniin. Sitten juoksin pää kolmantena jalkana kylän kirpparille etsimään sisustukseen sopivaa vanhaa tavaraa. Nimenomaan vanhaa. Koska tykkään kaikesta vanhasta.

Valmista tuli nopeasti. Mutta lopputulos oli kaukana täydellisestä. Eipä silti. En pyrikään koskaan täydellisyyteen. Elämä on niin helpompaa.

Kun kahdeksan vuotta sitten muutimme maalle omakotitaloon. Ensimmäisenä halusin sisätiloista viis - nyt ja heti - perustaa kasvimaan, istuttaa hedelmäpuita ja tehdä oman mansikkamaan. Onneksi silloin oli kesäloma. Valmista kasvimaata ei ollut. Takapihalla niitty. Joten heiluin siellä monta päivää. Ja siinä sivussa tilasin kaksi kuormaa multaa. Jotta varmasti riittäisi. Hoputin miestä tekemään puusta reunat kullekin kasvipenkille. Hän näki. Että olin taas näissä innoitukseni tiloissa. Eikä vastustellut.

No, niinhän siinä kävi. Että kasvimaasta tuli aivan oudon muotoinen. Miltei psykedeelinen. Hedelmäpuut istutin aivan liian tiheästi. Ne hipovat jo nyt toisiaan. Istuttaessa en tietenkään tullut ajatelleekseni, että ne kasvaa.

Kärsimättömälle luonteelleni on tuskaa jonottaa vaikkapa ruokakaupassa. Vääntelehdin kuin olisi muurahaisia housuissa. Yritän rauhoittua katselemalla muiden ostoksia.

Tämä blogikin syntyi yhdeltä istumalta. Oli helppo jakso töissä. Yhtenä päivänä tuli vain mieleen blogi. Siinähän voisi kirjoittaa, mistä tykkään. En ollut aikaisemmin lukenut blogeja. Sitten päätin tsekata, onko niissä yli viisikymppisten blogeja. Oli. Luin yhden postauksen. Vai että esimerkiksi tällaista voisi kirjoittaa. Niinpä aloin kirjoittaa. Kärsimättömänä ihmisenä en suunnitellut tai harkinnut.

2) Epäkäytännöllisyys.
Vaikka osaan kokata ja leipoa hyvin perheeni mielestä. Peukalo on silti keskellä kämmentä. En saa kaikenlaisia muoviin käärittyjä tuotteita auki. En osaa avata pahvilaatikkoa siististi. Revin sen auki. En voi käsittää, miksi OB:n tamponit muuttuivat vuosia muutamia sitten miltei mahdottomiksi avata. Minun on avattava ne aina saksilla. Sakset on kuukautisten aikaan aina mukanani.

Niin. Autoilu. Olen ajanut autoa jo reilut 20 vuotta. Mutta en osaa ajaa vieläkään. Ojaanajoja. Peruuttamisia toisiin autoihin. Ylinopeussakkoja. Pysäköintivirhesakkoja.

En saa korun lukkoa itse kiinni. Joskus en takin vetoketjuakaan. Mies joutuu auttamaan - kuin omaishoitaja - näissä asioissa.

3)Hajamielisyys
Minä nyt vain satun olemaan sellainen ihminen, että vajoan välillä omiin ajatuksiin. Joskus seurassakin. Mikä on rumaa. Yleensä ajattelen tyhjänpäiväisiä. Joskus filosofian ja psykologian kysymyksiä. Tai elämää yleensä.

Hajamielisyys tekee minusta varmaan joidenkin mielestä tyhmänpuoleisen. Kun en pysy skarppina kartalla. Tehköön. Ajatelkoon. 

Käytännön elämässä hajamielisyyteni näkyy esimerkiksi siinä. Kun menen kuntosalille. Riisun vaatteeni. Ja huomaan, että kuntosalilaukku on unohtunut autoon. Ei kun vaatteet takaisin päälle. Ja kipitys autolle hakemaan kuntosalilaukku. Näin on jostakin syystä käynyt monta kertaa (tiedän kyllä psykoanalyyttisen käsityksen ongelmaan, mutta en lähde sitä kertomaan tässä, jutusta tulisi aivan liian pitkä). 

Silmälasini on päivittäin hukassa. Kännykkä vähän harvemmin. Aika usein unohdan käydä ruokakaupassa. Ja ei kun 20 kilometriä takaisin kylälle ostamaan ruokaa. Toiset 20 kilometriä takaisin.

4)Inhoan silittämistä.
Välttelen silittämistä sumuttamalla vaatteet kosteiksi. Vanuttelen, oion, venyttelen niitä. Jospa ne oikenisi. Mutta ei aina. Jaksan alati ihmetellä ihmisiä joiden mielestä silittäminen on mukavaa. Minusta se on suorastaan raivostuttavaa puuhaa. Kun saan vaatteesta yhden puolen silitettyä. Toiselle puolelle on tullut teräviä ryppyjä. Kun silitän ne pois. Sitten toisellekin puolelle on tullut ryppyjä. Minä en halua! Minä en osaa! Yleensä teen sitten homman suurpiirteisesti. Vähän sinne päin. Ehkäpä rypyt tuovat vähän särmää pukeutumiseen?

5)En tykkää siivoamisesta.
Tämä huono ominaisuus on jostakin syystä tullut iän mukana. Kolmikymppisenä viikonloppu ei voinut alkaa ilman viikkosiivousta.

Nyt pitkitän siivoamaan ryhtymistä mahdollisimman kauan. Saatan hivuttaa jalalla roskia sohvan tai minkä tahansa näkösuojan antavan huonekalun alle. Tai teen pikasiivousta: noukin roskia sieltä täältä ja putsaan tahroja. Huokailen: "Onpa taas sotkuista, mutta minä en nyt jaksa...."

Silti sentään keittiön tasot pidän aina puhtaana. Silloin on kivempi kokata. Tavaratkin on yleensä jonkinlaisessa järjestyksessä.

Mutta joskus koittaa se päivä. Että on kaivettava imuri, rätit, pesuaineet, lieden ja uunin tymäkät pesuaineet sotkuisesta siivouskaapista. 

Mielentila on tässä olennaista. Nimittäin vihainen olo. Järjestän itseni aivan itsekseni vihan tunnetilaan ajattelemalla maailman ja omia epäoikeudenmukaisuuksia. Lietson itseni miltei raivoon. Ja siivous sujuu hyvin. Vieläpä usein melko perusteellisesti. Sillä viha kytee minussa ihmeen kauan.

Mies kauhistelee joskus autoni sotkua - kodin sotkua ei koskaan. Koska hänen ei tarvitse nykyisen työnjaomme mukaisesti siivota. Sanoin hänelle tässä yhtenä päivänä: "Eiks se oo tärkeintä, että kytkin, jarrupoljin ja minulle mieluisa kaasupoljin näkyy?" Mies tyytyi pyörittelemään päätään. Ja toteamaan rauhallisesti ja miltei profeetallisesti, että joskus sinulle tulee päivä. Että auto on siivottava. No niin tulee. Mutta siihen on varmasti vielä aikaa.

Tulipa pitkä sepustus. Onneksi vain viisi huonoa puoltani piti mainita.

Missä asioissa sinä koet olevasi huono?