Juuri nyt kukkiva syreeni kotipihalta.
Hyvin usein nyt lomalla lähden kylille, kuntosalille, kaupoille tai kavereille aamukirjoitelmieni jälkeen. Eilen tasaisen sateen naputellessa peltikattoon, päätin olla öheltää kotona koko päivän. En käynyt edes lenkillä. Kävin vain hakemassa postin postilaatikosta, joka tulee viikolla vasta klo 11 jälkeen. Otin siinä samalla muutamat ulkokuvat:
Tähän törmäsin heti oven avattuani. Toissapäiväinen kirppariostos kuivumassa. Kiva pellavatunika.
Laadukas merkki. Vähän käytetty ja varmasti kestävä. (Kuva siirtyi jotenkin kummasti vasemmalle.)
Meille ilmaantui ihan itsestään tämä maanpeitekasvi. Nimeä en tiedä, mutta kukkii runsain keltaisin kukin.
Tämän kukan nimeä en myöskään tiedä. Monivuotinen, iloisenoloinen perenna.
Koristekrassit siinä vinhaa vauhtia kasvavat. Kaikki nämä kuvat on otettu pienessä sateessa.
Osa erittäin rakkaista mausteyrteistäni: sitruunatimjami, minttu ja salvia. Näitä ja muita napsin kesän mittaan ruokiin. Ikävä kyllä, vanhat kattilat, sankot sun muut eivät riittäneet kaikille ruukkupuutarhani kasveille.
Pari chiliä siinä olla kepottaa. Aikaisemmin kasvatin chiliä intohimoisesti, monia lajikkeita. Mutta vuosien mittaan kyllästyin siihen, kun ne siirsi sisään yöhallojen alettua, ne olivat muutamassa päivässä punkkeja täynnään.
Ihanan nopeasti kasvava köynnös: Ruusupapu söpöliini.
Ei varmaankaan saa kunnolla selvää, mutta tässä poseeraa runkoruusu.
Jees. Posti on haettu. Nyt alkaa varsinainen olla kupeltelu:
Olen vähän liiankin suurella mielenkiinnolla seurannut Perussuomalaisten muuttumista uudeksi puolueeksi viime lauantaina. Uusi hallitus muodostettiin nopeasti. Perussuomalaiset hajosivat, mikä oli aivan loogista ja ymmärrettävää. Jauhaa puhun etenkin mieheni kanssa kovasti politiikkaa. Se on kovin piristävää.
Romaanissa on myös fysiikan kaavoja ja paljon alaviitteitä.
Tuli siinä sateisessa raukeudessa ja kirjan lukemisen sekoittamassa päässäni myös räpsittyä kuvia enemmänkin sisältä:
on kitarasta selloon, viuluun, pianoon ja rumpuihin.
Osa kasvimaasta sisältä käsin haikailtuna: kuinka haluaisinkaan ottaa jo rumat harsot pois ja kitkeä ensimmäisen kerran rakkaan kasvimaani. Mutta sataa losottaa.
Kille-poika on aivan unien maalla.
Sitten minulle vaikein osuus: kuvia itsestäni lukemassa tätä hullaannuttavaa kirjaa. Siinä päivä hujahti. Välillä laitoin ruokaa.
Niin, juu, olen aivan luomuna näissä kuvissa: ei meikkiä ja hiukset menee itsestään asentoonsa. Niitä ei yleensä tarvitse laittaa, kun on vähän luonnonkiharaa.
Välillä voi torkkua ja pohdiskella lukemaansa. Miki Liukkosen kirja panee ihmettelemään ja muuttaa käsitystäni maailmasta. Sitä pieni Marjan mieli viimeisessä kuvassa miettii: ajan olemusta, informaation ja energian poikkeamia siinä, avaruutta, tilaa ylipäätänsä, Kantin Puhtaan järjen kritiikkiä, ahdistusta, onnentunteita...
Kun on yleensä aktiivinen, mikään ei rauhoita niin, kuin kokonainen sadepäivä, jolloin ei ulkona voi tehdä oikein mitään, (paitsi koirahuushollissa käyttää koirat lenkillä). Silloin on aikaa keskittyä lukemiseen, käsitöihin tai muuhun itselle mieluiseen sisäpuuhaan. Lipstikka on yksi lempi-yrteistäni. Oletpa sinä tehnyt hienoja kirpputorilöytöjä. Keltainen kukassa oleva perenna lienee vuohenkello. Kirja, jota luet vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta tekstinäytteiden perusteella epäilen, että se olisi liian vaikeaselkoista minun keskittymiskyvylläni varustetulle ihmiselle. Hienoja selfieitä, joista välittyy rauha ja sadepäivän raukeus. ��
VastaaPoistaKiitos, Kirsti, kommentistasi. Totta tuo, että jos on yleensä aktiivinen, sadepäivä rauhoittaa mukavasti. Kiitokset perennan tunnistamisesta: siis vuohenkello on tämä iloisenoloinen kukka. Kuule, ei minullakaan ole hyvää keskittymiskykyä, mutta jotenkin onnistun humpsahtamaan aivan toiseen maailmaan, kun luen kirjaa. Mutta kyllä tämä romaani vaatii aivan hemmetisti syventymistä. Siinä on vaan niin paljon. Mutta se kieli hivelee hermoratojani. Niin uskomattoman kaunista.
Poista