Vanheneminen tekee vähän kipeää

Kun ikää tulee ja tulee, alkaa ymmärtää elämän rajallisuuden. Kuolema viipyilee välillä mielessä. Varjot pitenevät. On sanottu, että ihmisen hauta on jumalten kehto. Että uskonnot olisivat syntyneet kuoleman pelosta.

Tällä hetkellä en pelkää kuolemaa. En voi vannoa, etteikö se vielä joskus pelottaisi. Kuoleman kauhu kuuluu ihmisen osaan. Uskon sielun kuolemattomuuteen. Välillä nojaan murjottuna ja haavoilla uskoon, toivoon ja rakkauteen. Olisi onnekasta kuolla elämästä kylliksi saaneena.

Iän myötä tulee varmasti kaikenlaista kremppaa ja sairautta. Vielä olen saanut olla terve (koputan puuta). Iän lisääntyminen on auttanut minua itseni hyväksymisessä. En jaksa enää välittää kovin paljon siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Tämä on minun, oma, ainutkertainen elämä. Kukaan ei elä sitä puolestani. Itsensä hyväksymisen tunne alkoi voimistua muutama vuosi ennen viisikymppisiä.

Eräs, jo kuollut ystäväni, tapasi sanoa aina erotessamme: nähdään taas, jos Jumala suo. Ihailin aina hänen antautumistaan nöyränä ja paljaana Jumalan käsiin. Itse en siihen kykene.

Joskus täytyy käydä lähellä kuolemaa, jotta oppii arvostamaan elämää. Ihminen kuolee samalla tavoin kuin on elänyt: jos uskaltaa elää, uskaltaa myös kuolla.

Ajattelin

ennen kuin kuolen

alan muistella

että muistelin.

Olen huomannut, että olen iän kertyessä alkanut suhtauta muihin naisiin sisarellisemmin. Miehiin suhtaudun aika neutraalisti. Ai, tommonen mies tuossa ja tommonen tuolla.

Ljudmila Ulitskajan romaanihenkilöm Daniel Stein pohtii vanhenemista:"Olennaista on, että vähin erin elämän alkaa ymmärtää kokonaisvaltaiseksi. Aiemmin koin vahvasti elämän hierarkkisuuden ja jaottelin aina sekä tapahtumat että asiat niiden merkitysasteen mukaan. Se kokemus on nyt katoamassa, "merkittävä" ja "merkityksetön" paljastuvat samanveroisiksi, tai pikemminkin merkitykselliseltä tuntuu se, mitä juuri sillä hetkellä teet..."

Osaan itsekin olla enemmän läsnä hetkessä, elää hetkessä, kuin nuorempana. Elämään on tullut jonkinlaista helppoutta ja huolettomuutta. Minulle vanheneminen ei ole kauhea romahdus. Nykykulttuurissa palvotaan nuoruutta, ja jotkut vanhenevat naiset eivät halua päästää irti vaan pysyä edelleen nuorennäköisenä. Siihen sitten helposti tulee mukaan nämä ikuisen nuoruuden-toimenpiteet, plastiikkakirurgia ja muu sellainen. Mutta tosiasia on se, että vanha nainen muuttuu tässä yhteiskunnassa näkymättömäksi. Häntä ei huomata. Ei katsota. Monissa muissa kulttureissa vanhoja ihmisiä kunnioitetaan ja arvostetaan. En minäkään hypi riemusta kattoon, kun huomaan taas uuden rypyn. Mutta jotenkin ajattelen, että tämä kuuluu mennä näin.

Ihailen entistä sosiaali- ja terveysministeriä Vappu Taipaletta. Hän on 77-vuotias ja tykkää olla mummo ja ajaa mummojen asiaa. Hänen mielestään vanhoista ihmisistä puhutaan syyllistävästi taakkana, mutta he eivät ole kestävyysvae vaan kestävyyden tae.

Vappu Taipale puhuu myös mummouden tummemmista sävyistä: "On mummoja, jotka osallistuvat lastenlasten hoitovastuuseen aina uupumukseen asti. On kaikkeen tyytymättömiä tai kaikkeen puuttuvia isoäitejä, pulloja kalistelevia mummoja sekä vanhoja naisia, joita oma suku käyttää härskisti hyväkseen. Isoäitejä on joka lähtöön."

Vuonna 2001 Vappu Taipale  aiheutti kohua kertoessaan julkisesti kokeilleensa LSD:tä 1960-luvulla. Hän on koulutuseltaan muun muassa psykiatri. Ei ollut harvinaista 1960-luvulla psykiatripiireissä kokeilla LSD:tä oman tajunnan tutkimiseen. Taipale itse sanoo: "Kyllä mummon pitää olla ollu hurja nuoruudessaan. Hän voi olla hurja vanhuudessakin."

Taisi vihdoinkin onnistua videon laitto. Jee! Eva Dahlgren on  upea vanheneva  nainen ja tuo video näyttää myös hänen karismansa. Laulu on yksi lempilauluistani jo aivan nuoruudesta lähtien.



Lähteet: Ljudmila Ulitskaja Daniel Stein, Helsingin sanomat 13.5.2017