Tunsin pitkään syyllisyyttä kahden läheisen ihmisen itsemurhan takia. Mieleen jää aina ajatus: Olisinko voinut autaa heitä enemmän ja estää itsemurhan? Muutenkin syyllisyydentunteet - peri luterilaista- kiusaavat minua joskus. Tuo videolinkki you tubesta meni väärään paikkaan, eikä tämä kone suostu sitä siirtämään...Tämä vanha Jenni Vartiaisen laulu Missä muruseni on
kertoo jo kuolleen ihmisen kaipauksesta - oli se sitten rakastettu tai muuten läheinen ihminen. Itkin, kun kuulin tämän ensikertaa ja tajusin laulun sanoman.
Syyllisyys on iso, ahdistava, jomottava tunne. Ihmisellä on taipumus järjestää maailmaa ja selittää sitä. Keinolla millä hyvänsä. Jos jotakin todella pahaa tapahtuu, on löydettävä syy siihen. On saatava asiat näyttämään edes vähän ymmärrettävimmiltä. Vaikka itseä syyllistämällä.
Mutta syyllisyys on vain tunne muitten joukossa, eikä sitä voi estää, mutta sitä voi pohtia ja käsitellä puhumalla läheisten kanssa.Suomalaisessa kulttuurissa on ikävä kyllä se piirre, että pitää pärjätä itse. Ei puhumalla läheisten kanssa. Ei missään nimessä ammattiauttajan. Raskaan, kielteisen tunteen valtaan joutunut ihminen saattaa pitää syytä olennaisena osana itseään. Tunteen muuttaminen on usein pitkä ja riepotteleva kokemus.
Syyllisyyden ymmärtämiseen ja käsittelyyn ihmisillä on erilaiset lähtökohdat. Jos on varhaislapsuudessa kokenut rakkaudettomuutta ja mitätöintiä, voi syyllistää itseään liikaa.
Ihmisten tunneherkkyys vaihtelee paljon. Jotkut ottavat syyn aina helposti niskoilleen. Jotkut eivät tunne syyllisyyttä, vaikka pitäisi. Kokonaan ilman syyllisyydentunnetta ei voi kasvaa moraalisesti.
Ihminen on voinut myös huomaamatta oppia, että hyväksyntä pitää ansaita teoilla ja pärjäämisellä. Vaikka kaikki me olemme yhtä arvokkaita.
Miten syyllisyyttä voisi vähentää? Tosiasioita tarkastelemalla. Osoittamalla, ettei syyllisyyttä tunteva ole todellisuudessa syy johonkin pahaan. Ihmisen pitäisi oppia pysähtymään aina, kun vahvat - syyllisydentunteetkin- tunteet nousevat mieleen. Silloin voisi tarkastella ja tutkiskella tunteitaan. Myös puhua niistä läheisille.
Lopulta voi antaa anteeksi itselleen. Ja elämä jatkuu.
Anteeksi nyt mahdollisille lukijoille noista videolinkeistä. Kyllä tämä ajan kanssa tasaantuu, enkä käytä niitä jokaisessa postauksessa. Marja on nyt vain niin kovin innostunut uudesta oppimiskokemuksestaan
Lähteet: Helsingin Sanomat 18.5.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!