Puheliaisuus ei ole vain luonteenpiirre

Olen melko puhelias ihminen ja olen huomannut, että joskus myös  saatan puhun toisen päälle. Se on hyvin ikävä ominaisuus, ja olen yrittänyt karsia sitä. Mutta osaan kuitenkin mielestäni kuunnella. Olen hyvin kiinnostunut ihmisistä, heidän tarinoista, ilonaiheista, suunnitelmista ja ongelmista.

Vaikka ajattelisi olevansa ekstrovertti, puheliaisuutta voi säädellä, riittää kun hengittää kerran syvään ennen kuin sanoo mitään.

On olemassa kaksi temperamenttityyppiä: rauhallinen ja vilkas. Tämä näkyy siinä, miten suhtaudutaan ympäristön ärsykkeisiin. Rauhalliset ihmiset ovat yleensä varautuneempia ja tarkkailevat ennen kuin toimivat. Toiset taasen ovat nopeatempoisia ja reagoivat helpommin. Kasvatus ja kokemukset vaikuttavat siihen, miten temperamentin piirteet tulevat esiin. Maan kulttuurikin vaikuttaa asiaan.

Puhuminen on näistä syistä jollekin luontaisempaa ja helpompaa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että puheliaan olisi sopivaa puhua muitten päälle. Puhuminen on käyttäytymistä ja käyttäytymiseen voi vaikuttaa.

Ihmiset voivat käyttää puhetta vain puolustaakseen itseään. Oikeassa olemisen tapa voi olla selviytymiskeino.

Jos jokin tilanne arvioidaan uhaksi, käynnistyy erilaisia reaktioita: taistele, pakene tai jähmety. Jotkut saattavat hyökätä puheen avulla, toiset pakenevat olemalla hiljaa.

Kokoukset ja palaverit ovat hyvä paikka arvioida sitä, olenko ihminen, joka ei anna muille puheenvuoroa. Aiheesta voi antaa palautetta. Suupaltille voi kertoa, että haluaisi kuunnella muittenkin mielipiteitä.

Ryhmässä syntyy nopeasti psykologisia rooleja, ja ryhmän jäseniltä aletaan odottaa tietynlaista käyttäytymistä. Jonkin ihmisen odotetaan esimerkiksi ottavan asiat puheeksi. Rooli saattaa tehdä ihmisestä puheliaan.

Eläytyvä kuunteleminen ja itsensä ilmaiseminen rakentavasti ovat taitoja, joita jokainen voi opetella. Tärkeintä on tulla tietoiseksi siitä, ettei anna muille suunvuoroa. Jo asian tiedostaminen on edistysaskel. Tämän jälkeen voi harjoitella sitä, ettei puhu muitten päälle.

Kuuntelemista kannattaa opetella, koska kuulluksi tuleminen on ihmisen perustarve. Ihminen kaipaa sitä, että joku ymmärtää ja haluaa kuulla juuri minun todellisuuttani.

Lähteet: Helsingin Sanomat 28.11.2019, kuvat omat

Työpäivän vaatteet ja pieniä ajatuksia

Heräsin ihmeen sävyisänä ja rauhallisin mielin. Useimmin herään hötkyilevänä, kiireisenä ja ylipirteänä, vaikka olisi ollut nukahtamisvaikeuksia. Kun kello soi, pomppaan sängystä kuin Duracell-pupu. Eikä ylivireys ole minusta miellyttävä tunne. Siksi nautin aamupalani mahdollisimman rauhassa. Tasoittelen oloa rutiiniksi tulleella aamupalalla, johon kuuluu muun muassa mustikoita ja turkkilaista jugurttia, hiljaisuutta; ei radiota tai musiikkia aamulla. 

Heräsin siis rauhaisana. Siksi tunnepukeutujana valitsin työvaatteiksi murrettuja, luonnonläheisiä, rauhallisia värejä. Harvinaista minulle. Kun yleensä pukeudun erittäin värikylläisiin vaatteisiin. Ruskea pusero ja lunnonvihreä hame. Siinäpä se.

Hame on Espritin paljon käytetty. Ja on siinä ja siinä, onko se liian lyhyt työhameeksi. Pusero on suomalaisen Taikan. Se saa vatsani näyttämään isommalta kuin oikeasti. Vai onko tämä vain toiveajattelua? Farkkutakki kirpparilta. Samoin kengät. Ruskeat sukkahousut olisivat olleet paremmat kuin mustat. Kaikki jo vanhoja vaatteita.

Vaatteet näyttää jotenkin vähän tunkkaisilta mieheni ottamissa vähemmän laadukkaissa valokuvissa. Hipaisen itsekin edelleen kehnonlaisia kuvia. En tällä kertaa murjota hirveän pahasti kuvissa. Mutta en osaa hymyilläkään. Johtuneeko hyvin lievä positiivisuus aamun seesteisyydestä.

Keskiviikkona oli ATK:n peruskurssi ensimmäisen kerran. Menin sinne omituista intoa puhkuen pitkän työpäivän jälkeen. Vertaisteni digineitsyeiden joukkoon.

Tunsin voimakasta yhteenkuuluvuutta. Vaikka kaikki muut kurssilla olivat minusta parisenkymmentä vuotta vanhempia. Olen aina tykännyt itseäni vanhemmista ihmisistä. Heissä on viisautta ja eletyn elämän tuomaa loistetta. Mutta kaikkien on jostakin aloitettava. Silmissäni siinsi. Loistava tulevaisuus tietokoneitten parissa.

Ja mitä vielä. Ei minusta saa teknistä ja käytännöllistä ihmistä. Ei millään. Olen syvä suo. Johon tiedot ja taidot hukkuvat.

Kurssilla aluksi jokainen meistä yhdeksästä esitteli itsensä ja surkean tietokonehistoriansa. Naurettiin reippaasti ja runsaasti itsellemme.

Aivan aluksi oli opetusta välilehtien käytöstä. Sitten kolmoispisteestä, että se on muun muassa asetukset kuvake. Viivasta oikealla ylhäällä, että sillä voi siirtää jonkin jutun alas tehtäväpalkkiin. Salasanasta, kirjautumisesta...

Onneksi edettiin hitaasti ja henkilökohtaista ohjaustakin sai. Tuli pieneen mieleeni kerralla paljon aivan uutta asiaa. Opettajana oli Tapani, joka välillä antaa minulle henkilökohtaista ohjausta. On hienosti sanottuna mentorini. Nojaudun häneen äkillisissä ongelmatilanteissa.

Lopuksi juotiin kahvit. Suusta sutkat ja kerkeät etelä-savolaiset jaarittelivat mukavasti. Rentouduin. Ensi keskiviikkona oppimaan lisää ihmeellisestä digimaailmasta.

                  Nurmaan joki

Tajusin juuri, että tästä perjantain työvaate postauksesta on alkanut tulla tapa. Nou. Nou. Nou. En halua - ainakaan nyt tai vielä - mitään pysyviä tapoja tai rutiinia tähän ainokaiseen omaan juttuuni tai harrastukseeni. Vapaus ja spontaanius. Sitä haluan. Ensi viikolla murran tämän rutiinin.

Mukavaa perjantaita ja viikonlopun alkua kaikille!

Oletko sinä  aloittanut syksyisesti  jonkin uuden harrastuksen?



Lähteet: kuvat miehen ja omat