Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyttäytyminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyttäytyminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. joulukuuta 2020

Miten antaa ja kestää kritiikkiä?



Minä en pidä kritiikistä. Kukapa pitäisi? Varmaankin hyvin poikkeukselliset ihmiset, joilla on erittäin hyvä ja kestävä minäkuva ja itsetunto.  Kestän kyllä kritiikin. En hajoile tai kanna kaunaa. Puolustusmekanismini kritiikkiin voi olla hyökkääminen vastaan. Usein unohtuu, että asiallisesta  kritiikistä voi oppia. Se on oppimiskokemus ,kunhan se ei kohdistu syvälle minuuteen vaan koskee toimintatapaa tai minuuden pintaa, ei syvää minää, ydinminuutta.


Esimerkiksi somessa voi saada paljonkin kritiikkiä, mutta kritiikki ei ole sama kuin somekiusaaminen. Kritiikki on perusteltua, mutta kiusaaminen on loukkaavaa ja täysin asiatonta.


Miten toimia sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kestä lainkaan kritiikkiä? Olisi hyvä ymmärtää, että olemme kaikki melko herkkänahkaisia, ja paljon riippuu siitä, mihin kritiikki kohdistuu.



Yleensä on helpointa ottaa vastaan yksittäiseen asiaan liittyvä kritiikki. Seuraavaksi helpointa voi olla omaan toimintatapaan kohdistuva kritiikki. Mutta mitä lähemmäs kritiikki kohdistuu sellaiseen, minkä ihminen tulkitsee liittyvän minuuteen, sitä vaikeampaa kritiikin kestäminen on.


Jos kritiikki kohdistuu syvälle itseen eli herättää ajatuksia siitä, että ihminen on jotenkin huonompi tai hänestä ei pidetä, seurauksena on puolustusreaktio. Yksi saattaa hyökätä kritiikkiä vastaan ja suuttuu, toinen taas välttelee. Joku voi mukautua ja ajatella, että taas on epäonnistunut.


Myös niin sanottu myöntö-kieltopuolustusreaktio on tavallinen: tällainen minä vain olen. Ihminen siis vain myöntää ongelman, mutta kieltää voivansa vaikuttaa asiaan, mutta totta kai ihminen voi muuttua.



Esimerkiksi stressi, huonosti nukuttu yö voi vaikuttaa niin, ettei kritiikin käsittelyyn ole voimia. On inhimillistäkin, että kun saa kriittistä palautetta, alkaa miettiä tilannetta ja selittää omaa toimintaansa. Kritiikin antajasta voi olla turhauttavaa, kun toinen alkaa ikään kuin selittää asiaa pois.


Kun toiselle antaa kriittistä palautetta, ennakoiminen on tärkeää. Voi kertoa omasta tunnetilanteesta: minulla on yksi asia, josta haluaisin puhua kanssasi, mutta olen huolissani, mitä siitä seuraa. En haluaisi, että tästä asiasta jonka sanon, tulee välillemme ongelmaa tai riitaa. On hyvä tehtävä selväksi, että puhutaan käyttäytymisestä, eikä ihmisestä. Käyttäytymiseen voi vaikuttaa aina. 





Lähteet: Helsingin Sanomat 3.10.2020, kuvat omat

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Miten kasvatus oikeasti vaikuttaa lapseen?



Amerikkalaisen professori Robert Plomin mukaan vanhempien on turha yrittää kasvatuksella muokata lastaan, sillä vain geenit muotoilevat järjestelmällisesti elämäämme. Hänen mielestään kotiympäristön vaikutus useimpiin psykologisiin tai käyttäytymisen piirteisiin on olematon tai vähäinen.

Turun yliopiston lastenpsykiatrian professori Andre Souranderin mielestä Plomin näkemys antaa turhan lohduttoman kuvan tilanteesta. Sillä, millaisiin kasvuolosuhteisiin syntyy, on hänen mukaansa suuri merkitys.



Ympäristö vaikuttaa siihen, miten perintötekijät tulevat ilmi. Lapsella voi olla esimerkiksi perinnöllistä alttiutta keskittymiskyvyttömyyteen, mutta ympäristö voi vahvistaa tai ehkäistä geenien ilmaantumista.

Ei ole ihan sama, miten lastaan kasvattaa. Jos lapsi joutuu negatiiviseen noidankehään, jossa käytetään paljon rangaistuksia, se totta kai vaikuttaa itsetuntoon, myöhempään menestykseen ja muokkaa perimää. Jos taas kasvatuksessa tuetaan positiivisia asioita, se luo erilaiset mahdollisuudet kasvuun.

Persoonallisuuspiirteiden periytyvyys ja vaikutus käyttäytymiseen on kuitenkin todistettu useissa muissakin tutkimuksissa kuin vain Plominin tutkimuksissa.



Se, että vanhemmat yrittäisivät muuttaa persoonallisuudeltaan introverttia lasta ekstrovertiksi, on turha tehtävä. Lasten täytyy antaa olla perusluonteeltaan sellaisia kuin he ovat.

Lapsen ei pitäisi joutua kokemaan stressiä niin, että stressihormoni kortisoli aiheuttaa aivoissa vahinkoa. Näin käy, jos lapsi joutuu kohtaamaan suuria ja vaikeita stressitilanteita ilman vuorovaikutusta lämpimän aikuisen kanssa.

Kasvatus ei saisi olla rankaisevaa, mollaavaa ja mitätöivää vaan lapsessa tulisi nähdä hyvää ja häntä tuetaan yksilöllisesti.

Keskeistä kasvatuksessa on pyrkiä aidosti kuuntelemaan lasta ja vastata tämän tarpeisiin lapsen temperamentti ja muut ominaisuudet huomioivalla tavalla.




Lähteet: Helsingin Sanomat 21.8.2019, kuvat omat