Näytetään tekstit, joissa on tunniste estrogeeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste estrogeeni. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Lirahtiko taas housuun?

 


Minulla on ollut lasten syntymästä asti virtsankarkailua, johon riittää pikkuhousunsuoja, koska virtsankarkailu on vain tippoja pissaamisen jälkeen. Olen olevani niin kiireinen, etten malta istua pöntöllä tarpeeksi pitkää aikaa? Välillä olen - kun olen muistanut - tehnyt lantion lihaspohjan harjoituksia. Ehkä joskus vielä Tenat.


Lantiopohjan lihakset voivat olla heikot tai päinvastoin liian kireät.Tähän apu löytyy rakon kouluttamisesta ja vibraattoristakin.


Joka kolmannella yli 45-vuotiaalla naisella on joskus lirahtanut housuun. Ilmiö on siis yleinen, mutta siitä ehkä puhutaan liian vähän.


"Jos virtsankarkarkailu jatkuu pitkään, syy on usein lantiopohjan lihaksissa. Ne tukevat emätintä, rakkoa ja peräsuolta", lantiopohjan fysioterapeutti Anu Parantainen kertoo.


Jos lantionpohjan lihakset ovat heikot tai kireät, ne eivät pysty supistumaan virtsarakon tueksi. Tämän vuoksi pissaa voi lirahtaa esimerkiksi aivastaessa tai hyppiessä. Jos pieni määrä pissaa karkaa näissä tilanteissa housuun, puhutaan ponnistusvirtsankarkailusta.


Myös emättimen laskeuma saattaa aiheuttaa virtsankarkailua, joka kehittyy 5-10 prosentille naisista ikääntymisen myötä, sanoo erikoislääkäri Kia Lampi.


"Yleensä lantion alueen vaivoja voi hoitaa. Ei kannata tyytyä ajattelemaan, että ne vain kuuluvat naisen elämään", Lampi sanoo.



"1)Supista ja rentouta"

Lihasten supistumista voidaan testata selinmakuulla. Etu- ja keskisormi laitetaan emättimeen. Sitten supistetaan lantiopohjan lihaksia sormia vasten - ikään kuin vedettäisiin emätintä ja peräaukkoa kohti napaa. Sormissa tulisi tuntua jännitys ja imu ylöspäin.


Jos imua ei tunnu, voi kertaluontoisesti pissalla käydessään kokeilla, pystyykö katkaisemaan virtsasuihkun ja jatkamaan virtsaamista tämän jälkeen. Tähänkin harjoitukseen tarvitaan lantiopohjan lihasten oikea-aikaista supistamista ja rentouttamista.


Jos supistamisvoima on kateissa, kannattaa varata aika lantiopohjan fysioterapeutille, ja ammattilainen auttaa löytämään lihakset ja antaa ohjeet niiden aktivointiin, rentouttamiseen ja tarvittaessa vahvistamiseen.


2) Lantiopohjan voimatreeni

Lantiopohjan lihasten treenaaminen on ainakin periaatteessa monelle tuttu juttu: emättimen ja peräaukon lihaksia supistetaan ja rentoutetaan välillä nopeasti ja voimakkaasti, välillä pitkäkestoisemmin.


Treeniä tarvitaan viitenä päivänä viikossa vähintään kolmen kuukauden ajan. Sitten harjoittelua jatketaan lihasvoiman ylläpitämiseksi parina kolmena päivänä viikossa koko loppuelämän ajan.


"Harjoituksia voi yhdistää vaikka hampaiden pesuun tai portaiden nousuun. Myös voi testata apteekissa myytäviä emätinkuulia."


Jos lihakset ovat hyvin heikot täytyy myös lantioon kohdistuvaa taakkaa keventää.Tämän vuoksi ylipainon ja erityisesti ummetuksen välttäminen on tärkeää. Kannattaa syödä kuitupitoista ruokaa, liikkua aktiivisesti arjessa ja juoda 1,5-2 litraa nestettä päivässä.


Kun lihaskuntoharjoittelu ei noin 3-6 kuukaudessa auta, vaiva voidaan hoitaa leikkauksella, jossa virtsaputken tueksi asetetaan sulamaton nauha. Virtasputkea voidaan myös hoitaa ruiskutettavalla täyteaineella.


3)"Estrogeenilläkin on osuutta"
Estrogeeni pitää yllä kudosten joustavuutta. Kun se vaihdevuosissa vähenee, voivat lantiopohjan lihakset heikentyä, mikä altistaa lantiopohjan laskeumille ja pakkovirtsankarkailulle, jossa pissihätää ei pysty pidättämään.

Näitä oireita voi yrittää hoitaa paikallisestrogeenivoiteilla, -geeleillä tai -puikoilla. Estrogeenikorvaushoidosta saattaa olla apua.


4)"Liikunta on hyväksi - yleensä"
Kaikki liikunta aktivoi lantiopohjan lihaksia.  Joskus liikuntaharrastukset voivat vähentyä virtsankarkailun vuoksi.

"Lenkille ja tenniskentälle ei välttämättä tee mieli mennä, jos pitää pelätä vahinkoa. Monesti tähän auttaa se, että rakon tyhjentää rauhassa juuri ennen kuin aloittaa treenin", Anu Parantainen neuvoo.

Kun ponnistusvirtsankarkailu on voimakasta tai jos emättimessä on laskeuma, voi gynekologi tai fysioterapeutti suositella välttämään hyppylajeja, pitkiä juoksulenkkejä ja salilla käyntiä. Nämä lajit aiheuttavat painetta lantionpohjaan, joka on jo muutenkin kovilla. Kielto ei ole välttämättä pysyvä, kun lihakset ja tuki saadaan taas kuntoon.

5) "Rakkoa voi kouluttaa"
Pissalla pitäisi käydä 5-8 kertaa päivässä ja enintään kerran yössä."Jos vessassa pitää rampata huomattavasti useammin, kyse voi olla yliaktiivisesta rakosta", sanoo fysioterapeutti Anu Parantainen.

Hiilihappopitoiset limsat ja vedet, kahvi, tee, alkoholi voivat aktivoida rakon toimintaa. Tätä voivat tehdä myös jotkin lääkkeet, voimakkaat mausteet, sitrushedelmät, kiire, jännitys ja kylmä ilma.

Yliaktiiviseen rakkoon saattaa liittyä pakkovirtsankarkailua, jossa pissaa ei pysty pidättämään. Jos tähän liittyy kipua, kirvelyä tai verta virtsassa, kannattaa varata aika lääkärille.

Jos tällaisia oireita ei ole, rakkoa voidaan harjoittaa. Vessassa käymistä yritetään siirtää niin pitkään kuin mahdollista. Pissalla ei käydä varmuuden vuoksi.

Pöntöllä istutaan selkä suorana, ja annetaan rakon tyhjentyä omalla painollaan. Ei pinnistetä tai puristeta.Lantiopohjan lihaksia kannattaa supistaa ennen kuin nousee pöntöltä.

Yliaktiivista rakkoa voidaan hoitaa myös lääkkeillä, sähköstimulaatiolla tai vaikeimmissa tapauksissa botuliiniruiskeilla.




Lähteet: Kauneus&Terveys 10/2024, kuvat omat



sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Onko painetta?

 


Minulla on verenpaine ollut aina matala, mutta minun ei kannattaisi siihen tuudittautua, koska monilla naisilla lukemat nousevat iän mukana, mikä voi aiheuttaa vahinkoa huomaamatta.


Jos verenpaine on ollut nuorena matala, siihen ei tosiaankaan kannattaisi tuudittautua. 30-39- vuotiaista miehistä 30 prosentilla  ja kymmenellä prosentilla naisista verenpaine on koholla. 


Naisten tilanne pahenee ikääntyessä. Miehillä on naisia enemmän kohonnutta painetta 69 ikävuoteen asti, ja sen jälkeen naiset ohittavat heidät.


Ylipaino lisää verenpaineen nousun riskiä, ja eläkeikäiset naiset ovat saman ikäisiä miehiä pyöreämpiä. Liikkuminen voi vähentyä eläkkeelle jäädessä.



Kaikkea ei voi silti laittaa elintapojen  syyksi, sillä vaihdevuosilla on vaikutusta. Vaihdevuosien aikana naishormoni estrogeenin määrä putoaa huimasti. Estrogeeni tekee naisten verisuonista joustavat, ja kun suonista katoaa jousto, verenpainekin nousee.


Sydän jäykistyy, verisuonet kovettuvat

Kun paine on koholla veri virtaa suonissa kovasti. Silloin valtimoiden eli verta sydämestä pois päin kuljettavien suonien sisäpinta alkaa vaurioitua ja ne alkavat kovettua. Kun sepelvaltimot vaurioituvat näin, syntyy sepelvaltimotauti, josta voi seurata infarkti.


Kun verenpaine on koholla, sydänlihas joutuu myös tekemään normaalia enemmän töitä. Silloin sydänlihas alkaa paksuuntua niin kuin mikä tahansa lihas, kun sitä rasittaa paljon. Sydämen kuuluisi olla vetreä, kun se paksuuntuu, siitä tulee jäykkä, jolloin se ei jaksa enää rasituksessa.



Liian suolainen ruoka nostaa verenpainetta. Tämä johtuu siitä, että suolan sisältämä natrium sitoo vettä ja lisää veren määrää. Kun verta on paljon, paine kasvaa.


Stressihormonit supistavat verisuonia, jolloin paine suonissa kasvaa. Stressaantuneena voi tehdä mieli tupakkaa, alkoholia ja herkkuja.


Valkotakki nostaa mittaustulosta

Verenpaine olisi hyvä mitata kotona, sillä silloin ympäristö on rauhallinen, eikä tilanne jännitä. On hyvin yleistä, että arvot ovat korkeammat lääkärissä kuin kotona. Kotona ei tule valkoisen takin aiheuttamaa virheellisen korkeaa tulosta.


Terveydenhuollossa ymmärretään hyvin,  että monen verenpaine kohoaa jo lääkärin läsnäolosta. Tämän vuoksi vastaanottomittauksessa raja-arvot ovat viisi pykälää korkeammat kuin kotimittauksessa.




Kotimittauksessa verenpaine on koholla, jos se on 135/85, kun vastaanotolla kohonnut arvo on 140/90. Verenpainetta kotona mitattaessa ei kannata pitää kiirettä. Tilanteen pitäisi olla rauhallinen.




Lähteet: Kauneus&Terveys 6/2021, kuvat Pixabay



torstai 23. huhtikuuta 2020

Ihon hoidosta




Rupesin käyttämään kosteusvoidetta vasta reilu kolmekymppisenä. Samoin meikkivoidetta. Nelikymppisenä tajusin vihdoin käyttää päivä- ja yövoidetta erikseen. Viisikymppisenä myös seerumia. Nyt en tulisi "toimeen" ilman näitä.

Uskon, että se mitä syö vaikuttaa ihoon ja muutenkin kehoon. On aivan turha käyttää ryppyvoidetta ja lisäravinteita, jos syö liian vähän kasviksia, hedelmiä ja marjoja.

Iho on suurin elimemme. Iholla näkyvät ikä, tunteet, sairaudet, elintavat.



Iho on erilainen eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Päivisin se tarvitsee suojaa aurinkoa ja ilman epäpuhtauksia vastaan. Öisin suojaa ei tarvita, vaan on aika ravita ihoa. Siksi päivä- ja yövoiteet ovat usein erilaiset. Yöllä iho parantaa itseään, ja aamulla sen pinnalla on kerros likaa, talia ja kuona-aineita.

Kasvot paljastaa, pitääkö itsestään huolta. Mitä syöt ja juot, miten liikut, tupakoitko, nukutko riittävästi.

Tunteet näkyvät iholla. Jotkut punastuvat helposti, kun huomio ja jännitys saa veren humahtamaan kasvoille. Punastumiseen vaikuttaa se, miten pinnassa verisuonet ovat. Tästä syystä kaikki ihmiset eivät punastele.



Estrogeenilla on suotuisia vaikutuksia ihoon. Tästä syystä estrogeenia sisältäviä ehkäisypillereitä määrätään usein aknen hoitoon. Vaihdevuosien aikana estrogeenin tuotanto hidastuu vähitellen ja loppuu. Se näkyy iholla. Tulee ryppyjä ja juonteita.  Iho ohenee ja kuivuu herkemmin.

Sanotaan, että rakkaus saa ihon hehkumaan. Surullisen ja väsyneen iho voi näyttää harmaan kalpealta.



                            Vuodenajat rytmittävät
Ihoa kannattaisi hoitaa myös vuodenajan mukaan. Talvella pakkanen, lämmitys ja kuiva sisäilma saavat ihon kuivumaan, ja normaalia ihoakin kiristää siksi helposti. Valottomuus saa kasvot kalpenemaan, ja monet iho-ongelmat riehaantuvat. Iho kaipaa enemmän hoivaa kuin kesällä.

Kohtuullinen auringonvalo hoitaa ihoa, ja lieventää atooppista ihottumaa, psoriasista ja aknea. Liika auringonvalo tuhoaa ihon tukikudosta kollageenia. Iho veltostuu; tulee uurteita ja ryppyjä.



                            Yhteys mieleen
Ihosairaus ei ole välttämättä vain kehon ongelma. Atoopikoilla on tutkimusten mukaan kohonnut riski psykiatrisiin sairauksiin,  muun muassa masennukseen ja ahdistukseen. Syytä ei varmasti tunneta, mutta univaikeuksilla voi olla osansa.



Ihotautien erikoislääkäri Ville Kiiski sanoo, että lapsesta saakka häiriintynyt unirytmi saattaa vaikuttaa aivoihin haitallisesti.

Atooppinen ihottuma saa ihon myös rypistymään helpommin. Sekin voi painaa mieltä alas. Jos atooppisesta ihottumasta tai psoriaksesta kärsivän iho saadaan kuntoon, kutina lakkaa ja yöunet paranevat, elämänlaatu voi kohentua dramaattisesti.









Lähteet: Voihyvin 6/2019, kuvat Pixaba

maanantai 26. elokuuta 2019

Vaihdevuosia ei hoideta tarpeeksi



Minulla on tällä hetkellä vähän neuvoton olo vaihdevuosien suhteen, kun luin tämän jutun pohjana olevan artikkelin. Olen kohta 54-vuotias, ja silti ei ole selviä vaihdevuosioireita. Kuukautiset tulevat normaalisti, mutta ovat muuttuneet hyvin kivulloisiksi ja runsaiksi. Voiko minulla sittenkin olla jo vaihdevuodet?

Olin vähän aikaa sitten gynekologilla tavanomaisessa vuositarkastuksessani. Munasarjat toimivat normaalisti ultraäänitutkimuksen perusteella.  Niin mitä ihmettä minä nyt loppujen lopuksi mietin? Antaisin vain asian olla. Palata siihen tarpeen tullen, kun vaihdevuosioireet alkava kunnolla. Mutta tuo Hesarin juttu sai miettimään.


Mutta olen ehkä ollut tavallista ahdistuneempi viime aikoina. Olisiko se kuitenkin vaihdevuosia? Ja monesti aamulla vähän hikoiluttaa... 

Vaihdevuosia ei uskalleta hoitaa hyvin, väittää naistentautien erikoislääkäri Maija Kajan Helsingin Sanomissa.


On yleistä, että vaihdevuosioireita on jo nelikymppisellä naisella, jolla on yhä säännölliset kuukautiset. Hyvin usein naiselle itselleen ja hoitavalle lääkärille ei tule mieleenkään, että ahdistuneisuus ja unihäiriöt voisivat johtua estrogeenitason laskusta.

Vaikka munasarjatkin näyttäisivät ultraäänitutkimuksessa toimivan hyvin, nainen voi silti hyötyä estrogeenihoidosta. Jos naisella ei ole hikoilua ja kuumia aaltoja, hämäännytään usein ajattelemaan, että muutkaan oireet eivät johdu vaihdevuosista.


Yli 45-vuotiaiden naisten aamuyön heräilyn, unettomuuden ja masennuksen taustalla on hormonitasojen lasku. Nainen saa usein väsymykseen, unettomuuteen ja masennukseen uni- ja masennuslääkkeitä. Ne usein auttavatkin, mutta tällöin ongelmien varsinainen syy jää huomaamatta.

Vähemmän tunnettuja estrogeenitason laskemisen oireita ovat erilaiset lihas- ja nivelkivut. Nämä voidaan tulkita nivelrikoksi, ja niihin määrätään lääkkeitä, vaikka estrogeenikorvaushoito auttaisi.


Maija Kajan mukaan vaihdevuosien hormonikorvaushoidon ylärajana pidetään turhaan kaksi tai kolme milligrammaa vaikuttavaa ainetta. Ei ole mitään perusteita, että tätä ei voisi ylittää.

Lisäestrogeenin käyttö pienentää sydäninfarktin, sepelvaltimotaudin, osteoporoosin riskiä. Rintasyövän riski kasvaa. Usein kuitenkin unohdetaan, että lihavuus, liikkumattomuus, tupakoiminen ja runsas alkoholin käyttö lisäävät rintasyövän riskiä enemmän kuin hormonikorvaushoito.




Lähteet: Helsingin Sanomat 1.8.2019, kuvat omat