Häpeänkö?

Tunnen epäonnistumista ja en oikeastaan häpeää siitä, että olen tällä hetkellä tässä lääkevieroituksessa psykiatrisessa sairaalassa. Vaikka se ei ole oikeasti mikään häpeä.

Pystyn kirjoittamaan julkisesti vieroituksesta tässä blogissa, niin tuskinpa häpeän sitä kauheasti. 

Yritän parantua.

Mitä pahaa tai hävettävää siinä on? 

Voihan tietysti olla jonkun lukijan mielestä. Miten olen saattanut itseni  tällaiseen jamaan?

Niin, miten?

Kieltämättä tilanne harmittaa.

Harmittaa kovasti.


Minulla on kokemus todellisesta häpeästä alakouluajalta.

Minun siskoni oli teini ja hän oli ostanut mustaa kynsilakkaa. Hän halusi lakata myös minun kynnet. Olin 8-vuotias.

Seuraavana päivänä koulussa opettaja katsoi pitkään minua ja käski tulla luokan eteen. Hän kysyi, onko sinulla tuhkaa sormissasi? Minä sopersin että siskoni laittamaa kynsilakkaa. Johon opettaja, että kohota kätesi ja näytä kaikille musta kynsilakkasi. Huomenna sen pitää olla pois. Jouduin seisomaan lopputunnin luokan edessä näyttämässä mustaa kynsilakkaani. Tuntuu vieläkin pahalta, kun ajattelen tilannetta. Ennen opettajat osasivat olla tosi julmia. Jos nykyisin ovat, vanhemmat kyllä antaa palautetta Wilmassa ja vanhempainillassa.

Kotona itkin ja sätin siskoani. Häntä vain nauratti. Kerroin äidille ja hän läksytti siskoani.

Onneksi sain häpeän kokemukseni jaettua. Se ei jäänyt kovasti painamaan sisintäni. Mutta muistan sen aina.

Tommy Hellsten sanoo, että häpeä merkitsee ihmisarvon romahtamista. Ehkä mustat kynsilakat kynsissäni luokan edessä seisoessani hetken tunsin niin. 

Mutta luokan edessä seisoessani  myös manasin siskoani alimpaan helvettiin. Anteeksi karkea kielen käyttö.

Aikuinen häpeäherkkä nolostuu helposti. Kaiken on oltava tip top. Koti supersiisti. Piha puunattuna. Häpeä nostaa päätä pienestäkin puutteesta.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu itsensä vähättely. Omaa itseä ei ole suotava tuoda paljon esiin.

Lapsen negatiivisia tunteita ei oikein kestetä. "Jos vielä raivoat, äiti jättää sinut siihen", äiti voi huutaa kaupassa.

Monikaan ei osaa kysyä, mitä ihmettä uupunut lapsi tai raivoava teini voi tunteilleen, jos aikuinenkaan ei osaa niitä hillitä.

Kun tunnistaa tiedostamattomasta tietoiseen mieleen tulevan lapsuuden häpeäkokemuksen, seuraava askel saattaisi olla myötätunnon löytäminen itseään kohtaan.

Joskus saatetaan tarvita ammattiauttajan hyväksyvää katsetta pienentämään häpeää.

Oliko sinulla lapsuudessasi häpeän kokemuksia?

Lähteet: Hyvä terveys 4/2019