Elämää maalla 14.

 

Uuden vuoden juhlinta oli meillä rauhallista. Tyydyttiin tortillojen syömiseen. Ei tehty mitään varsinaisia herkkuja. Ei juotu kuohuviiniä kuten ei joulunakaan mitään alkoholia, koska oli flunssa. Tortillojen täytteenä oli minulla kasvissuikaleita ja miehellä kanaa. Lisäksi oli papuja, paprikaa, tomaattia, sipulia ja kastikkeet. Kille-kissi oli tietysti mukana. Ja tuntui vahvasti, että pöydässä oli Vera mukana. Tunsin hänet vahvasti. Toisella tyttärellä oli omat menonsa.

Pakkaset oli minulle vilukissalle haastavia. En käynyt ulkona lainkaan. Sisälämpötilat vaihtelivat. Keittiössä oli yleensä +16 astetta, vaikka pellettitakka oli koko ajan toiminnassa. Olohuone suljettiin. Pönttöuunin ansiosta makuuhuoneessa oli hyvin lämmin, noin +23-25 astetta.

Tämä lämpötilojen vaihtelu aiheutti minulle vilustumisen - ei flunssaa. Nenä valui ja oli raskas olo. Vieläkin talon rakenteissa muun muassa seinissä on niin kylmää, että pitää lämmittää pönttöuuni kerran päivässä. Pakkasilla lämmitin sitä melkein aamusta iltaan.

Talitiaiset vaativat paljon ruokaa pakkasesta johtuen. Ruokin niitä neljä kertaa päivässä. Ostan auringonkukan siemeniä 20 kilon säkeissä.

Pakkasilla ajattiin vain yhtä autoa. Se tarkoitti miehen töihin ajamista. En päässyt kuntosalille, ja siitä oli melkein vieroitusoireita, vaikka treenasin kuitenkin omalla painoillani ja suuria lihaksia. Voi, että tuntui ihanalta, kun pääsin viimein kuntosalille maanantaina.

Ostettiin nyt syksyllä minulle lukulaseja. Tietenkin langettiin Specsaversin tarjoukseen: näöntarkistus ja kahdet lasit 28 eurolla. Olisi pitänyt tajuta, ettei tuollaisella hinnalla saa kunnon laseja. Kotona huomasin, että linssit olivat muovia ja näyttivät epäselvästi. Lukeminen on hidasta. Käy helpommin jopa ilman laseja. Saakeli. Pitäisi saada nyt aikaiseksi ostaa paikalliselta Silmäasemalta kunnon lasit. Tällä hetkellä luen  Aila Meriluodon Sisar vesi, veli tuli-kirjaa.

Miehellä on lukemattomia autoja, jotka ovat vallanneet koko etupihan. En ole edes laskenut niitä. Enkä muista merkkejä. Kutsun niitä värin ja koon perusteella, esimerkiksi punainen pikkuauto.

Maanantaina kaivettiin lumen alta minulle auto. Se oli hikistä puuhaa. Mies ei ymmärrä, että minulle uusi auto vaatii totuttelua, esimerkiksi vaihteet ovat erilaisia. Mutta silti kaahailin Mikkeliin tapamaan ystävääni. Hän oli ollut joulun pyhät ja uuden vuoden lapsuuden kodissaan. Räpättelyä oli taas paljon.

Tavallaan kadehdin häntä -  ja sanoin sen myös ääneen -, että hänellä on vielä lapsuuden koti. Minulta on äiti ja isä kuolleet, ja veli asuu lapsuuden kodissa.

Mies on alkanut etsiä omakotitaloa Turun ja Helsingin liepeiltä. Etenkin Turun Pernosta, koska satama on lähellä. Ei siinä mitään. Opiskelin ja tein töitä Turussa kymmenen vuotta, ja siellä on paljon ystäviä. Voisin muuttaa. Suurempi kaupunki kiehtoo, mutta tulee varmasti ikävä tänne Etelä-Savon maalle: metsä alkaa melkein ulko-oven takaa, ihmiset ovat tuttavallisia ja maisema on kaunis. Entä sienestys, puutarha ja marjastus? Ne ovat sitten vain hyviä muistoja.

Miehen isän vointi on äkkiä huonontunut. Hän haluaa sairaalaan. Kotihoito käy nyt kolmesti päivässä. Olen hyvin surullinen tästä, koska hän on mahtava ja hauska ihminen, mutta sairastaa nyt Alzheimerin tautia. Toivon kovasti, että kunto paranee.

Hyvää viikonloppua kaikille!