Itsekeskeinen ihminen

 

Minulla ei ole onneksi läheisissä ja tuttavissa itsekeskeistä ihmistä, mutta aiemmasta elämästä tiedän, että itsekeskeinen ihminen voi imeä mehut pois kuuntelijalta.

Itsekeskeisen ihmisen seurassa keskustelu on aina hänessä. Toinen voi tuntea olevansa jotenkin pienempi, mitättömämpi ja huonompi. Nopeasti käy niin, että jo etukäteen valmistautuu olemaan yleisö, joka kuuntelee, myötäilee tai pahoittelee aina sen mukaan, onko itsekeskeinen riemuissaan vai murheen murtama.

Kuuntelijat usein pysyvät itsekeskeisen seurassa, koska itsestään kertojassa on usein maagista vetovoimaa. Itsekeskeinen voi vaikuttaa valovoimaiselta, koska hän ehkä osaa kuorruttaa tarinansa seikkailuilla, mutta kun kuuntelija vähitellen havaitsee, että keskipisteenä on aina hän, siitä seuraa ärtymystä ja turhautumista.

"Kun yhden tarpeet ajavat aina muiden tarpeiden ylitse, ympäristö alkaa pikkuhiljaa reagoida", sanoo psykologi Nina Pyykkönen.

Kukaan muu ei tiedä tarpeistamme, jos emme sano niitä ääneen. Tämä ei ole itsekeskeisyyttä vaan tervettä itsetuntoa ja jämäkkyyttä, josta muutkin loppujen lopuksi pitävät.

"On turha odottaa, että ihmiset lukisivat ajatuksemme, ja sitten loukkaantua, jos meitä ei oteta huomioon. Toisethan eivät ole niistä edes tietoisia", Pyykkönen sanoo.

Tämän vuoksi on tärkeä oppia kuuntelemaan omia sisäisiä tarpeita ja ilmaisemaan ne rohkeasti, on omalla vastuullamme, annammeko tulla jyrätyiksi.

"Jos seuraamme vain toisten pyyntöjä tai täytämme toisten tarpeita, alamme jossain vaiheessa voida huonosti. Jokin on jäänyt toteutumatta. Ja se syö meitä." Huono olo voi tihkua väistämättä ulos äkäisyytenä tai katkeruutena.

Avioliitossa itsekeskeisen kumppanin ongelmat ja ilonaiheet ovat aina etusijalla. Puolisosta tulee palvelija, tyynnyttelijä ja huoltaja - mitä milloinkin.

Kriisissä ihmiselle voidaan sallia itekeskeisyys. Suuren menetyksen, esimerkiksi läheisen kuoleman kokenut on shokista toipuessaan äärimmäisen itsekeskeinen. Hän kertoo yhä uudestaan ja uudestaan, mitä tapahtui, sanottiin ja tehtiin.

Itsekeskeisyyden syitä voi etsiä menneisyydestä. Jos on joutunut ansaitsemaan arvonsa aina suorituksilla, täytyy koko elämänsä todistaa olevansa erinomainen. Mielessä on haava, joka vaatii lääkitystä.

Itsekeskeisyys voi olla myös narsismia, joka jaetaan ohutnahkaiseen ja paksunahkaiseen narsismiin.

Paksunahkainen narsisti on runnovan itsekeskeinen ja hän on aina muiden yläpuolella erinomaisuudessaan. Ohutnahkaista narsistia vaivaa tunne, että hän on jotenkin huonompi kuin muut. Hän odottaa kovasti itsensä kehumista. Hänellä on heikko itsetunto, hän on kateellinen toisille ja uhriutuu helposti. Hän yrittää miellyttää muita, koska hyväksytyksi tulemisen tarve on valtava.

"Epäterve narsismi johtuu sisäisestä tarvitsevuudesta, itsetunnon syvästä haavoittumisesta kasvun vaiheissa. Vanhempien kyvyttömyys kohdata lasta omana itsenään ja kaikkine tarpeineen voi olla narsistisen haavan taustalla", Pyykkönen  pohtii.

Suurin osa tavallisista ihmisistä, jotka puhuvat silloin tällöin paljon itsestään ja peilaavat itseään muihin, ovat kuitenkin kiinnostuneet muistakin.

Lähteet: Referaatti Hyvä Terveys 01/2024, kuvat omat