Surutyöni 136.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli terve ja hyväkuntoinen 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Teen surutyötä.

Ote T.S Eliotin runosta Autiomaa.

"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää

sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa

muistin ja pyyteen, kiihottaa

uneliaita juuria kevätsateella.

Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla

maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä

elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin."

Tämä runonpätkä kuuluu mielessäni aina huhtikuussa, josta en pidä. Maa on jotenkin harmaa, ruskea ja kuollut. Viimeiset lumen rippeet ovat likaisia. Roskat lepattavat ojissa.

Mutta nyt auringon paiste tuo jollakin tavalla lohtua suruun. Tuo uskon, että vielä tapaamme Veran kanssa. En tiedä missä. Ehkä tuonpuoleisuudessa tai uudella tietoisuuden tasolla.

Minulle tuli voimakas halu saada kullanvaaleita raitoja hiuksiin. Symbolisesti nekin ovat auringon paistetta ja lämpöä. Muun hiusvärin toivoin olevan vaaleanruskean. Luonnollinen hiusvärini on keskiruskea. Olen värjännyt hiukseni vain luonnonväreillä yli viisi vuotta. Nyt otin hiuksiin käsittelyt synteettisillä väreillä huonoin omatunnoin. 

Kampaajalla meni kolme tuntia. Ensiksi hiukset leikattiin ja sitten tehtiin  värinpoisto, hiukseni olivat punertavat. Hiukset värjättiin ja tehtiin raidat. Sitten pesu ja päänahan hieronta. Lopuksi kampaus. Olin tyytyväinen lopputulokseen.

Minä en tykkää käydä kampaajalla. Edellisen kerran kävin kosmetologillakin parikymmentä vuotta sitten. Samoin en ole käynyt hierojalla. Jalkahoidossa en koskaan. En pidä siitä, että vieraat ihmiset koskettelevat minua.

Olen tätä miettinyt. Miksi näin? Ehkä opin lapsena, ettei minua kosketella ja hellitä. Lääkäreistä ja hoitajista pidän. Olen ikään kuin hoidossa jälleen, kuin pikkulapsena. Tällä kompensoin lapsuuden hoitovajetta, perusturvattomuutta. Opiskeluaikoina kävin kolme vuotta psykoanalyyttisessa psykoterapiassa opintoihin liittyen. Psykoterapeutista pidin ja häntä jäi ikävä.

Koulin taimia eli siirrän niitä kylvölaatikoista ruukkuihin. Nyt tunnistan krassin ja tuoksuherneen. Kelloköynnöstä, aitoelämänlankaa ja mustasilmäsusannaa en tunnista. Nämä kolme itivätkin melko huonosti.

Istutan niitä kolme kuhunkin ruukkuun. En tiedä, miten isoiksi ne kasvavat taimikasvatuksessa. Tuoksuherneitä koulin yhden kuhunkin ruukkuun. Jättikurpitsaa istutan yhden ruukkuunsa. Ne kylvin aivan liian aikaisin. Sekoitan sankossa taimimultaa, perliittiä ja vettä. On ihana möyhiä niitä sekaisin. Upottaa kädet multaan.  Siinä on aina jotakin alkukantaista. Nyt ruukut ovat vallanneet keittiön toisen pöydän. Niitä on makuuhuoneen isommalla pöydällä. Ihailen kasvun ihmettä. 

Minä kävin aikoinaan 13 vuotta kuntosalilla, ja sitten tuli tauko, joka kesti muistaakseni kolme vuotta. Nyt olen alkanut käydä siellä taas! Olen melkein ylpeä saavutuksestani. Kuntosaliharjoittelu on nyt myös vanhuuteen valmistautumista.

Teen etenkin jalkoja, koska niihin voi tulla nivelrikko ja lopuksi polviproteesien asentaminen, samoin lonkkiin. Teen toki muitakin lihasryhmiä. Käyn viitenä päivänä viikossa lenkillä, ja lihaskuntoharjoittelua suositellaan kaksi kertaa viikossa. Ja näin teen.

Kaikkiaan minulla menee nyt  melko hyvin niin, että en ajattele Veraa melkein jatkuvasti. Tunnen, että Vera on iloinen, että näin on.