Rakas 22-vuotias Vera-tyttäremme kuoli vuosi sitten nukkuessaan. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyyraportin mukaan syy kuolemaan on tuntematon. Teen surutyötä.
Olin vajaan viikon Turussa some- ja kännykkätauolla opiskeluaikaisten ystävien luona. Meitä oli ja on neljän tytön porukka. Kaksi Turusta ja kaksi Itä-Suomesta. Asuin yhden ystävän luona. Oli ilo päästä tästä kyläpahaisesta eroon suurempaan kaupunkiin. Ja Turku on niin kaunis kaupunki. Someton elämä ei tuntunut vaikealta. Puhelimesta en kokonaan luopunut vaan pidin sitä ajoittain auki, koska olisi voinut tulla hyvin tärkeä puhelu.
Tuntui, että ei olisi ollut lainkaan taukoa ystävien viime tapaamisesta ja puhelin- ja Messenger-keskusteluista. Aloitetiin siitä, mihin viimeksi jäätiin.
Turun reissu nosti mielialaani. Tuntuu, että puhuttiin kaikki asiat ja tunteet halki. Ystävien kuulumisista, minun surutyöstä ja kaikesta maan ja taivaan välistä. Myös juhlittiin ja juotiin viiniä reippaastikin.Ystävät ovat ihania.
Tulin kotiin hyvin mielialoin, mutta kotona tuntui, että täällä on niin paljon muistoja Verasta, että lyyhistyin suruun taas. Se velloo kuin villi musta vesi mielessäni. En kestä! Haluan Veran luokse. Erilaiset itsemurhatavat valtaavat mielen. Olen jo 56-vuotias, elänyt todella rikkaan elämän, joutaisin kuolla.
En kuitenkaan usko, että toteutan itsemurhan, se on tavallaan lohduttava fantasia. Tuottaisin läheisille suuren surun. Ja tiedän, että läheisen ihmisen itsemurha aiheuttaa surun lisäksi syyllisyyden ja häpeän tunteita. Olisinko voinut tehdä enemmän? Isäni ja paras ystäväni tekivät itsemurhan. Suru säilyy vaikeana läpi elämäni.
Onnekseni toinen tyttäreni tuli kolmen vuoden jälkeen Saksasta kotiin, missä oli hevostöissä. Hän ja hänen ystävänsä ajoivat autolla Saksasta Suomeen. Mielestäni se oli rohkeaa. Nyt näen häntä enemmän ja hän tuo toivoa elämään.
Olimme valinneet hänelle vuokra-asunnon, joita täällä muuttotappiokunnassa on paljon tarjolla. Kotonamme on myös varastossa huonekaluja. Tytär halusi Veran huoneesta ison taulutelevision, sängyn, peilin ja toimistotuolin. Hänellä on huonekaluja myös varastossa kahden kaverin luona. Ajattelin etukäteen, että on varmasti vaikea luopua Veran huoneen tavaroista. Emme ole vieläkään kajonnut huoneeseenja tyhjentäntäneet sitä. Mutta ei se onneksi tuntunut pahalta. Tavarat ikään kuin jatkavat elämäänsä tyttären luona. Tuovat toivoa. Elämä jatkuu.
Kuvassa Vera ylioppilaana. Hän on selvästi muokannut kuvaa, mutta lähes todellinen se on.
Tunnistan itsessänikin nuo ajatukset itsemurhasta. Ja kuten sinäkin kirjoitit, ennen kaikkea lohdullisena ajatuksena siitä, että on olemassa pakoreitti pois täältä.
VastaaPoistaKuitenkin mukana kulkee myös rationaalinen ajattelu, enhän voisi tehdä sitä lapseni vuoksi, joka on kehitysvammainen ja tarvitsee minua.
Nyt, kun sotaa käydään lähellä, ja uhka voi kohdistua myös meihin, huomaan kuinka voimakas elämänhalu onkaan. Huomaan, miten ihanaa tämä elämä on, iloineen ja suruineen.
En tahdo luopua tavallisesta, tylsästä mutta perusturvallisesta elämästä.
Lähes koko perheeni olen menettänyt, mutta yhdenkään ei ole tarvinnut sodassa menehtyä.
Yritetään olla kiitollisia jokaisesta päivästä. Ihanaa, että sinulla oli mukava loma Turussa ystävien kanssa. Hyvää kevättä Marja, t. Selja
Kiitos kommentistasi Selja.Itsemurha-ajatteluuni kuuluu kuten sinulla myös rationaalinen ajattelu. Enhän voisi jättää loppuperhettäni. Otan osaa perheesi menetykseen. Sota Ukrainassa
VastaaPoistaon vahvistanut elämänhalua. Mutta olen myös tavattoman surullinen tavallisten ihmisten kohtalosta. Ehkäpä sota voi jossakin vaiheessa myös kohdistua meihin. Putin on arvaamaton ja sekopäinen. En lopulta kuitenkaan ajattele näin. Upeaa, että sinä ajattelet nyt kiitollisena perusturvallista elämää, iloineen ja suruineen. Loma Turussa antoi minulle hippusen elämäniloa. Ystävät on suunnattoman tärkeitä.