Surutyöni 90.

 

Ensiksi, kun muistan vielä kirjoittaa: Hyvää ja kaunista uutta vuotta kaikille! Valoa kohti mennään.

Me ei juhlita uutta vuotta. Monesti juhlimme sitä ystäväpariskunnan kanssa. Olen laiminlyönyt yhteydenpitoa heidän kanssaan.Eikä he ole osanneet kohdata minua surussa. Eikä muutenkaan ole halua juhlia nyt aattona eikä uudenvuodenpäivänä. Näin elämä nyt menee.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen ja tuntemattomasta syystä tammikuussa. Hän oli hyväkuntoinen 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija. Teen edelleen surutyötä.

Joulu oli aivan hyvä, riitävän hyvä. Ei ollut tuskaista ja kauhusurua Verasta. Söimme rutkasti, ja pöydässä oli kehystettyjä kuvia Verasta. Muistelimme viime joulua, kun Vera oli vielä kanssamme juhlimassa. Kun joimme kuohuviiniä ja nautimme. Itkin vähän.

Suruani on helpottanut paljon se, että puhun öisin Veran kanssa mielikuvissani. Kerron kuinka rakastan ja ikävöin häntä. Pieni Vera tyttöni!! Joka yö itken. Kerron Veralle, mitä olen tehnyt ja ajatellut. Puhun pitkään.

Tässä muutama yö sitten nukuin todella huonosti ja liian vähän. Noin kuusi tuntia, kun tarvitsen unta nykyisin 9-10 tuntia. Jos joskus nukun liian vähän, seuraavana päivänä olen kuin krapulassa, enkä pysty oikein mihinkään.

Tein seuraavana päivänä vähän kotitöitä, muun muassa pesin maton ja laitoin ruokaa. En pystynyt kirjoittamaan tätä blogia enkä kaunokirjallista projektiani. Niinpä katsoin Yle areenaa, Ruutu plussaa ja Netflixiä.

Katsoin ruutua liian kauan, noin neljä tuntia. Sen jälkeen päässä surrasi, pakotti ja olin aivan pökkerössä. Sitten aloin lukea kirjaa, ja oli niin kuin kotiin olisin tullut. Seuraavana yönä nukuin 13 tuntia.

Painoa on tullut lisää, ja olen nyt pullukka, mutta minulla on tärkeämpääkin ajateltavaa kuin paino. Kunhan kuitenkin pysyn terveenä. Ja elämä on toisaalta liian lyhyt, tämä ainokainen yksi elämä, ruoan ja herkkujen välttelemiseen ja aina terveellisesti syömiseen.Kaipaan nautintoja. Syön lähinnä suruuni, lohtusyön, ja se auttaa surussa. En tunne syyllisyyttä herkuttelun jälkeen.

Olen jaksanut Veran kuoleman jälkeen hoitaa ihoani, paitsi en ole käyttänyt naamioita. Nyt vähän kauneudenhoidosta ja esimerkiksi silmänympärysihon hoitamisesta: Minulla oli kaksinkertaiset silmäpussit ja turvotusta. Olin käyttänyt silmänympärysihon hoitamiseen luonnonkosmetiikan (olen käyttänyt vain luonnonkosmetiikkaa noin neljä vuotta) seerumia ja voidetta. En todellakaan käyttänyt näitä liikaa, mikä myös voisi aiheuttaa turvotusta. Sitten päätin kokeilla samoja aineita kuin käytän koko kasvojen iholle, vaikka sanotaan, että niin ei kannattaisi tehdä, koska silmänympärysiho on ohutta ja herkkää. Ja yllätys, yllätys, silmäpussit ja turvotus väheni. Nyt tämä hoito on joka-aamuista ja iltaista. Olen niin tyytyväinen! Tämä sopii minulle. Voin suositella kokeilemaan.

Toinen juttu on ihon puhdistaminen. Tässäkin käytän aika roisia tapaa. Vedellä  puhdistamisen jäkeen kuivaan kasvot froteepyyhkeellä. Enkä mitenkään hellästi. Tämän jälkeen iho on jotenkin heleä, ja hoitoaineet imeytyvät paremmin. Tajusin tässä yhtenä päivänä, että kuorin näin kasvot. En tiedä, onko se liiallista joka päivä kaksi kertaa, mutta toimii ainakin minulla. Näin olen tehnyt aina, ja voin sanoa, että ihoni on itseni mielestä hyvässä kunnossa.

Myös Vera hoiti ihoaan. Usein hän pyysi minulta hoitovoiteita, mutta anti age-voidetta hän osti itse. Ja vain 22-vuotiaana. Se oli vähän hassua.