Minä olen hävennyt ja häpeän edelleen suuria ja pieniä mokia. Tunnen myös välillä sisäistä häpeää, yleistä oman huonommuuden tai riittämättömyyden häpeää. Lapsena tietysti kohtasin häpeää vanhempien nuhtelemisesta, kun olin tehnyt jotakin tuhmaa, ja jäin kiinni siitä.
Olen hävennyt myös vääränlaisia tilaisuuteen sopimattomia vaatteitani. Olen kaatunut kaupan eteisessä, kun korkkarit ovat jääneet kiinni mattoon. Kerran vessapaperi tunki sukkahousuista ja hame oli jäänyt sukkahousujen sisään vessassa käymisen jälkeen. Samoin pelkästään hame on jäänyt sukkahousujen alle. Ja koko leveä takapuoleni on näkynyt.
Olen jälkikäteen hävennyt sitä, että olen kertonut naapureille liian avoimesti elämästäni. Nuorena häpesin reilussa humalassa tehtyjä mokia. Voi että, miten aamulla hävetti. Aikuisiässä ei näitä tällaisia ole ollut, kun on oppinut juomaan kohtuullisesti.
Olen hävennyt sitä, että ajan talvisaikaan ainakin kaksi kertaa ojaan. Olen huono kuski, mutta pidän vauhdista. Voi, miten häpeän mieheni edessä, kun hän tulee hakemaan minut kotiin tai viemään töihin.
Olen hävennyt myös jälkikäteen tähän blogiini kirjoittamia postauksia. Olen etenkin ajatellut, mitä joku tuttu ajattelee, jos lukee hyvinkin henkilökohtaisen postaukseni. Nimenomaan tuttu, ei ystävä, kaveri eikä blogiystävät, blogin muu lukija. Mutta tosaalta ajattelen, että tämän blogini tarkoitus on olla henkilökohtainen ja avoin. Voin tutkia kirjoittamalla tänne tunteitani ja ajatuksiani. Voi, varmasti on paljon muitakin häpeän aiheita, paljon... Ja karavaani kulkee ja koirat haukkuu!
Häpeän tunne syntyy siitä, että tuntee itsensä uhatuksi: pelkää, ettei kelpaa tai tule hyväksytyksi omana itsenään. Tunne on voimakas myös kehollisesti. Koko olemus ikään kuin kutistuu, ryhti ja katse painuvat alas, kasvot voivat punastua, huulille nousee tekohymyy. Olo muuttuu levottomaksi ja ajatukset menevät sotkuun.
Häpeän ja syyllisyyden tunteiden välillä on ero. Syyllisyys liittyy selvästi rajattavaan asiaan, jonka voi korjata, hyvittää tai sitä voi pyytää anteeksi.
Lähteet: Kauneus&Terveys 13/2021, kuvat omat.
Ennen häpeää käytettiin myös kasvatuskeinona. "Ettäs et yhtään häpeä!" Siksi minusta aina tuntuu, että häpeminen tunne, joka on tullut minulle ulkopuolelta.
VastaaPoistaSanot; "Olen jälkikäteen hävennyt sitä, että olen kertonut naapureille liian avoimesti elämästäni." Minäkin olen tehnyt niin, muttei se hävetä minua, mutta kylläkin kaduttaa. Avoimuus on luonteenpiirre, jota en häpeä. Häpeä kuuluu niille, jotka käyttävät saamiaan tietoja väärin.
Oikein mukavaa iltaa Marja!
Muistan hyvin tuon, kun minua soimattiin: Että et ees häppee. Se oli tosiaan alkeellinen kasvatuskeino. Naapurille henkilökohtaisita asioista kertominen menee niin - tämä on pieni kylä -, että hän kertoo siitä kaverilleen ja niin eteenpäin. Kohta koko kylä tietää, ja juttu on tietysti mehevöitynyt ja muuttunut matkan varrella.
VastaaPoistaHieno kirjoitus häpeästä, josta sattumalta itsekin kirjoitin viime viikolla blogissa. Häpeä taitaa kulkea mukanani aina.
VastaaPoistaSydämellistä tiistaita Marja. <3
Kiitos kommentistasi Tiia.Kaiketi häpeä kuuluu ihmisyyteen, se on aina vahvistanut ryhmää kivikaudelta asti. On saanut kuulua yhteisöön, kun on avoimesti hävennyt tekoaan. Yhtesön ulkopuolelle jääminen olisi johtanut kuolemaan.
VastaaPoistaMahtava kirjoitus!
VastaaPoistaMeillä mietittiin aina, että mitä muutkin oikein ajattelevat meistä (kun minä toimin niin ja näin). Häpeän tunteeseen tarvittiin lapsena aika väkevää sanoilla maalailua. Vanhemmiten se on herkistynyt ja lähtenyt laukalle helpommin.
Kiitos Susanna kommentistasi. Tuo "mitä muutkin ajattelevat" oli ainakin ennen hyvinkin yleistä. Kyllä sitä varmasti esiintyy vieläkin. Ikävä lukea, että sinun häpeän tunne on herkistynyt. Mutta häpeä, ja myös syyllisyys, ovat yleisiä tunteita - hyviäkin - jos ne ei rajoita elämää liiaksi. Hyvää keskiviikkoa sinulle!
VastaaPoista