Syksyisiä päiviäni

Mikä kuvaa kulunutta viikkoani? No, leipominen ja leipomusten syöminen. Olen itse kehitellyt reseptejä tai soveltanut valmiita. Olen leiponut osittain myös siksi, että tyttäreni tuli kotiin, etäopiskella voi kotonakin. Hän tykkää paljon leivonnaisista ja aikoo olla vielä toisenkin viikon kotona, mikä piristää minua. Lapsi rakkaani.

Herkkujen syöminen - ja leipomusten ohella myös itse tehdyn raakasuklaan herkuttelu - voi liittyä kaamosväsymykseen, joka on minulla nyt ensimmäistä kertaa elämässäni, uskon, että ikä vaikuttaa asiaan - tai sitten en ole aikaisemmin ehtinyt huomata sitä työkiireiden keskellä.

Minun elämäntilanteeni muuttui erittäin paljon, kun lopetin työni. Siinä on sulateltavaa, tehtävänä psyykkistä työtä, identiteetin eheyttämistä. Erittäin hyvä asia mielialan laskua vastaan on se, ettei minulla käy aika pitkäksi. Tuntuu jopa, ettei aika riitä kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Uskon, että aikanaan totun tähän kotona olemisen elämänvaiheeseen. Päätös töiden lopettamisesta oli hyvä. Olen myös miettinyt opiskelua ja uutta työtä.

Uunissa paistettu amerikkalainen juustokakku:

Päätin, että annan mennä herkkuhimojeni kanssa. Tässä hämäryydessä on lupa nauttia iltaisin. Ihmisellä on aikansa kutakin. Olen antanut itselleni luvan painon nousuun ainakin kaksi kiloa tämän talven aikana. Kevään pirteä kirkkaus kääntää sitten iltaisin mielen muuhun kuin herkkuihin.

Mutakakkutyyppinen suklaakakku:

Suklaan syönti on aivan tieteellisestäkin näkökulmasta hyväksi. Suklaa sisältää tryptofaania, joka on välittäjäaine serotoniinin esiaste. Serotoniini liittyy mielihyvään, ja sen liian vähäinen määrä masennukseen. Suklaa on siis lääkettä (?). Tietysti kohtuullisesti nautittuna. Mutta minä olen kohtuuton, kyltymätön, himokas, välillä menen äärimmäisyydestä toiseen. Nyt kun on alettu herkutella, herkutellaan sitten kunnolla. Ja tykkään äärimmäisen paljon leivonnasta ja kokkaamisesta. Kuivakakkuni ja pullat sun muut ovat onnistuneita ja kauniita, mutta täytekakut ei niinkään, koska olen tähän asti tehnyt niitä harvakseltaan. Nyt olen harjoitellut.

Taatelisuklaakakku, sen sai leikattua kahteen kerrokseen. Sisälle laitoin paljon mustikkahilloa ja kermaa. Makuyhdistelmä maistui kernaasti:

Ateriani ovat ihme kumma säilyneet samanlaisina, terveinä ja monipuolisina. Ei ole tehnyt mieli suolaisia ja rasvaisia herkkuja. Vielä.

Kuorrutettua kukkakaalia, linssimakaronia, papuja ja kaalisalaattia:  

Olen katsonut televisiota kolmen ja puolen vuoden paussin jälkeen. Uutisia, ajankohtaisohjelmia ja elokuvia. Seuraavaksi muutama poiminta elokuvista:

Katsoin hömppäelokuvan Eat Pray Love. Siinä päähenkilöä näytteli Julia Roberts. Hän oli tyytymätön avioliittoonsa ja elämäänsä New Yorkissa. Siksipä hän lähti etsimään itseään ja tasapainoa aluksi Italiasta muutaman kuukauden. Sitten Intiasta ystävänsä gurun ashramista muutaman kuukauden ja lopulta Balilta medicinemanin,  ehkä suomeksi parhaiten tätä käsitettä kuvaavan, tietäjän luota. Hän kävi myös paikallisella parantajalla kipeän jalkansa ja virtsarakontulehduksen takia.

Päähenkilö rakastui hurjasti komeaan ja sielukkaaseen mieheen. Ja tunsi menettävänsä tasapainonsa muhinoituaan miehen kanssa kaksi viikkoa vain kahden kesken. Mielen tasapainon heikkenemisen takia hän lopetti suhteen. Juuri Intiasta hän oli etsinyt tasapainoa meditoimalla. Balilla tietäjä oli neuvonut häntä jatkamaan Intian gurunsa opetuksia.

Kun rakkaus saattoi epätasapainoon, ja sai hänen lopettamaan rakkaussuhteensa, hän meni tietty kysymään neuvoa tietäjältä. Tietäjä sanoi, että tasapaino sisältää myös epätasapainon. Siitäkös nainen innostui ja palasi rakastetunsa luokse. Niin helppoa se tietäjän neuvoilla. Ei omalla ajattelulla.

Elokuva oli melkoista humppaa. Naurettavaa oli esimerkiksi se, että muutaman kuukauden oleskelussa ashramissa meditointia opetellen löytää tasapainon. Nuo nopeat piipahdukset eri maissa eri opettajilla olivat henkiseen kasvuun aivan liian nopeita. Suuri osa ihmisistä - kuten pari ystävääni - ovat olleet ashramissa vuoden. Yksi ystävä lakota-intiaaninaisen opissa, jota kutsutaan myös Äidin opissa.

Mutta sehän oli vain elokuva ei dokumentti. Elokuvana se oli viihdyttävä ja maisemat upeita. Pääsin itsekin näin matkustelemaan. Hömppääkin tarvitaan ja siitä voi tulla hyvälle mielelle.

Melkein Eat Pray Love-elokuvan vastakohta oli japanilainen kinoklassikko Onibaba-tappaja. Ohjaajana on Kaneto Shindo. Tässä elokuvassa parasta oli visuaalisuus. Juoni oli melkeinpä ahdistava, eikä elokuvan jälkeen ollut hyvä mieli vaan ahdistuneen pohtiva. Sitä kai taide-elokuvat haluavat tehdäkin, käynnistää katsojassa jonkin sisäisen prosessin, kasvunkin.

Onibabassa (kerron kustakin elokuvasta mahdollisimman lyhyesti) nainen ja hänen miniänsä tappoivat samuraita, jotta saivat elantoa myymällä heidän vaatteensa ja miekat. Yleistunnelma oli raadollinen, julma.Miniälle toi lohtua seksi naapurin miehen kanssa. Elokuva sijoittui 1300-luvun Japaniin, jolloin Japanissa oli kaksi keisaria ja sota heidän välillään.

Lukiolaisena olin todella nirppanokka elokuvien suhteen. Katsoin vain taide-elokuvia elokuvakerhossa. Lempiohjaajani oli Tarkovski ja elokuva Peili. On vieläkin. Lähinnä sen vaikuttavien, kauniiden kuvien, visuaalisuuden ja surumielisyyden takia aina itken, kun katson tuota elokuvaa. Se oli mielestäni vaan niin täydellinen.

 

Sittemmin olen muuttunut, en etsi ahdistavaa pohdintaa, tietysti oman osansa sitäkin, mutta myös viihdyttävyys on minulle tärkeää. Tällaisena koronan aikana tarvitsee iloa ja hyvää mieltä, miksipä ei elokuvistakin.

No, tätähän ei saanut kolmannesta katsomastani klassikkoelokuvasta Naisen parhaat vuodet, jonka ohjaaja on John Casavetes. Elokuva on kuuluisa etenkin sen naisnäyttelijä Gena Rowlandsin henkeäsalpaavasta ja vallankumouksellisesta näyttelemisestä. Perheenäiti Mabelin mielenterveys alkaa järkkyä. Ja kuinka upeasti Rowlands kuvaa mielen järkkymistä. Aivan uskomattoman hyvin, maanista ja ärtynyttä mieltä.

Elokuvassa varmaankin tarkoituksella pidennettiin riitakohtauksia. Minä ainakin ahdistuin tästä. Melusta, huutamisesta, väkivallasta ahtaassa kodissa pienten lasten nähden. Olin elokuvan jälkeen väsähtänyt ja surullinen. Elokuvassa ei ollut oikeastaan muuta kaunista kuin lasten rakkaus äitiin ja äidin rakkaus heihin.

Mabel joutui puoleksi vuodeksi mielisairaalaan. Sieltä palatessaan hän oli hyvin pelokas, kiltti, hiljaisella äänellä puhuva ja kuin persoonallisuus latistettu, pilkottu lääkkeillä, tuohon aikaan voimakkailla rauhoittavilla lääkkeillä ja sähköhoidolla ilman nukutusta.

Mutta on se vain niin, että monia ajatuksia herättävän, mieltä myllertävän, elokuvan jälkeen ei ole enää oma itsensä. Vaan on muuttunut. Tätä samaa haen kirjoista. Luen edelleen päivässä kolme tuntia. Nyt on menossa Sarah Waters-kausi. Hän osaa olla sekä viihdyttävä että ajatuksia, pohdintaa herättävä. Ja hän on mestari ajankuvissa, pienen pienissäkin konkreettisissa asioissa. Ruoassa, vaatteissa, kauneudenhoidossa,  sota-ajassa, rakennustyylissä...

Olen tällä hetkellä kovasti kiinnostunut intialaisesta ayurveda-lääketieteestä tai sitä voi sanoa myös terveysfilosofiaksi. En ole mitenkään hurahtanut siihen vaan se on ollut pitkän harkinnan tulos. Se on kiinnostanut pitkän aikaa vuosituhantisen viisautensa vuoksi. Luin kirjan Pohjoista Ayurvedaa, joka kuitenkin kuvasi lähinnä intialaista ayurvedaa. Olen pohtinut meneväni ayurveda lääkärille tai hoitajalle. Kirjan mukaan etenkin pääkaupunkiseudulla perustetaan tiuhasti ayurvedisiä ekokampaamoja, ekokosmetologeja ja hyvinvointikeskuksia. Ehkä tunnetuin hoito on vartalon hierominen lämpimällä öljyllä.

Kirjan kannessa tiivistetään hyvin, mitä ayurveda on, jos kertoisin siitä omin sanoin kävisin läpi koko kirjan:

"Ayurveda on terveydenhoitofilosofia ja elämäntapa, jonka pyrkimyksenä on tasapainoinen elämä itsen ja ympäristön kanssa. Se auttaa syventämään itsetuntemusta sekä ymmärtämään esimerkiksi ruokavalion, ihonhoidon ja muiden elintapojen vaikutusta kokonaisvaltaiseen hyvään oloon.

Kirja kertoo, miten tunnistaa oman keho- ja ihotyypin ja kuinka tehdä hyvinvoinnin kannalta järkeviä valintoja.---

Oletko pitta, kapha vai vata?

Hemmottele itseäsi ayurvedisen vuosikalenterin mukaan..."

Olen pitta keho- ja ihotyyppi. Voi olla myös olemassa pittan, vatan ja kaphan yhdistelmiä. Minulle tuo pitta selkisi oitis heti, kun luin kuvauksen siitä. Se kertoi mielenlaadustani, fyysisestä rakenteesta, ruokavalioni virheistä, ihotyypistä. Minun pitäisi syödä kolmasosa lautasesta viljoja, jota en ole melkein vuoteen tehnyt. Eli siis nyt vaikkapa täysjyväriisiä, keitettyjä ohrasuurimoita, hirssiä, kvinoaa,  valinnanvaraa onneksi on, ei täydy syödä valkoista pastaa ja riisiä. Toinen kolmasosa syödään proteiinia ja loppu kolmasosa vihanneksia.

On kauneusjuomia ja rauhoittavaa ja terveellistä kurkumamaitoa. Minun ruoansulatukselle suositellaan juustokuminan, fenkolin ja korianterin sekoitusta. Jokaiselle ihmistyypille on omansa maustesekoitus ruoansulatukseen - sekä liian hitaaseen tai liian nopeaan. Tunnettu ja suosittu ayurveda tuote on nyt Ashwagandha, joka rauhoittaa hermoja, auttaa keskittymään ja sietämään stressiä.

Olen käyttänyt melko pitkään ayurvedistä Khadin shampoota, hoitoainetta ja hiusöljyä. Värjäsin hiuksenikin saman sarjan pähkinän ruskealla sävyllä. Hiukseni eivät ole koskaan olleet näin hyvässä kunnossa! Olen syönyt jo muutaman kuukauden tuota ashwagandha-uutetta ja se on tasapainottanut, rauhoittanut minua.

Minä en usko horoskooppeihin, homeopatiaan ja moniin muihinkaan  vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Luontaishoitoihin ja kalevalaiseen jäsenkorjaukseen uskon. Ja nyt uskon Ayurvedaan. Tämä on siis uskoa ei tietoa. Ayurveda on tuhansia vuosia vanha järjestelmä.  Tuntuu siltä  että voisin alkaa opiskella sitä. Ja siinäpä sitten ehkä uusi työ, josta olisin hyvin innostunut, ja minulla olisi halua auttaa ihmisiä ongelmissaan ja sairauksissaan.

Voipa käydä hyvinkin niin, että postaan blogissani tästä uudesta innostuksestani jatkossakin. Siihen liittyy niin monen monta tärkeää asiaa. Ja toivon, että alkuinnostukseni ei lopahtaisi, sillä siihen minulla on taipumusta. Mutta katsotaan, miten käy.