Onnellisuus voi olla jopa pakkomielle

 

Melbournen yliopiston sosiaalipsykologian apulaisprofessori Brock Bastian on kirjoittanut teoksen  The Other Side on Happiness. Teos tutkii onnellisuutta länsimaissa. Hänen mukaansa ihmiset tavoittelevat länsimaissa onnellisuutta jopa pakkomielteisesti.

Lajinkehityksen näkökulmasta onnen tavoittelu on kuitenkin turhaa, koska onnella ei ole biologista pohjaa. Muiden eläinten tapaan ihminen on rakentunut selviytymään ja lisääntymään - ei olemaan onnellinen. Onnellisuus ja tyytyväisyys jopa heikentävät suojaustamme mahdollisilta uhilta. Myöskään ihmisen aivokudoksessa ei ole onnellisuuteen yhdistettäviä hermoratoja.

Bastian sanoo, että pysyvä onnellisuus on melko banaali ja kauhea idea. Ihminen tarvitsee tuskallisia ja kielteisiä kokemuksia tietääkseen, mitä onnellisuus on. Nämä kokemukset määrittävät elämää ja antavat sille merkityksen.

Suomessakin melkein puoli miljoonaa ihmistä käyttää masennuslääkkeitä, vaikka Suomi on mitattu maailman onnellisimmaksi maaksi. Onnellisuuden kehittäminen on kaupallistettu tehokkaasti. Niin sanottu positiivisen psykologian self-help -kirjallisuus on erittäin suosittua. Tällainen kirjallisuus on outoa, sillä se ei edusta ihmislajin psykologiaa. Ja yltiöpositiivinen ihminen antaa pitemmällä aikavälillä itsetään ohuen ja pinnallisen kuvan. Hän ahdistuu myös lopulta elämään kuuluvissa vaikeuksissa.

Onnellisuutta ei juurikaan metsästetä länsimaiden ulkopuolella. Eräässä tutkimuksessa vastaajat saivat valita, millainen käyrä kuvaa ihanteellista onnellisuutta.

Amerikkalaiset kuvasivat onnellisuutta suoralla viivalla. He halusivat onnellisuuden pysyvän jota kuinkin vakiona. Kiinalaiset valitsivat värähtelevän käyrän, jossa onni ajoittain taantuu. Heidän ajatteluaan kuvastaa sanonta "onni lentää liian nopeasti".

Erilainen suhtautuminen liittyy niin sanottuun weird-ilmiöön. Weird on lyhenne Englannin sanoista western, educated, indusrialized, rich ja democratic. Länsimaisten, koulutettujen, teollistuneiden, rikkaiden ja demokraattisten yhteiskuntien asukkaat ovat outoja, weird, kun etsitään onnellisuutta. Tämän taustalla vaikuttaa se, että länsimainen yhteiskunta on jo aikaa sitten muuttunut yhteisellisyydestä yksilölliseksi.

Länsimainen ihminen on muihin väestöihin verrattuna erittäin yksilökeskeinen, pakkomielteinen ja kontrolliorientoitunut. Persoonallisuus muovautuu uusien tutkimusten mukaan ympäristön vaikutuksen seurauksena enemmän kuin on ymmärretty.

Yhteiskunnissa, joissa vaikuttavat vahvat sukulaisuus- ja heimositeet koetaan enemmän turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja ykseyttä. Länsimaisissa weird-yhteiskunnissa ei koeta vahvaa yhteisöllisyyttä. Tämä vahvistaa yksinäisyyttä, joka rapistaa terveyttä rankasti.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 7.3.2022, kuvat omat

Henkisen hyvinvoinnin kolme mittaria

 

Omien psykologisten perustarpeiden toteutumisen voi havaita siitä, että pääsääntöisesti on hyvä olo, ja kaikki tuntuu olevan hyvin. Psykologisten perustarpeiden ymmärtämisestä saattaa olla hyötyä arjessa. Tarpeita kannattaisi lähteä täyttämään tietoisesti. Moni katuu esimerkiksi sitä, että tuli tehtyä liikaa töitä, ja läheisille ei jäänyt aikaa. Mittarit ovat seuraavat:

1) Autonomia

Autonomian tarve täyttyy, kun tuntee voivansa vaikuttaa elämäänsä ja pystyy tekemään valintoja, joiden takana seisoo. Miten pystyy esimerkiksi etätyöaikana itse vaikuttamaan aikatauluihin ja päättämään, missä järjestyksessä hoitaa asiat.

Autonomia on yhteydessä sisäiseen motivaatioon eli ihmisestä itsestään lähtevään haluun tehdä asioita. Kun autonomia puuttuu, motivaatiosta tulee ulkoa ohjattua. Tällöin saattaa tuntua siltä kuin joku työntäisi väärään suuntaan. Toki kompromissejakin täytyy työelämässä tehdä.

2) Kyvykkyys

Kyvykkyydessä on tunne, että saan aikaan, pystyn ja kykenen. Elämässä on tunne, että kulkee tavoitteita kohti. Ei aina isoin askelin mutta kuitenkin.

Kyvykkyys on tunnetta siitä, että on taitava siinä, mitä tekee, mutta myös sitä, että oppii ja kehittyy. Liian vaikeat tai liian helpot työt eivät täytä kyvykkyyden tarvetta.

Joissain tapauksissa voi huomata, että tavoite on tullut ulkoa. Esimerkiksi ammatinvalintaa on ohjannut jokin ulkoinen motivaattori, kuten palkka, vanhemmat tai ystäväpiiri.

3) Yhteisöllisyys

Kliseistä mutta totta: jokainen tarvitsee jonkun, jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Yhteisöllisyydessä on keskeistä, että ihmisellä on tärkeitä, syviä ihmissuhteita.

Yhteisöllisyys ei synny esimerkiksi somen seuraajamääristä, sillä ihmissuhteiden laatu on tärkeämpi kuin määrä.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 13.5.2021, kuvat omat

Onko ihminen joskus riittävän kypsä?

Kehityspsykologisten teorioiden mukaan aikuisella on useita kehitysvaiheita. Harvardin yliopiston professori Robert Keganin mukaan iso osa aikuisista elää maailmassa, joka on heidän kehitystasolleen liian vaativa.

Keganin teoriassa ihmisellä on kehityksessään viisi vaihetta. Ensimäisellä tasolla ihminen käy läpi kaikki lapsuuden normaalit kehitysvaiheet uhmaiästä murrosikään.

Toisella tasolla ovat pääasiassa murrosikäiset eli 13-19-vuotiaat. Noin kuusi prosenttia aikuisista ei kehity tätä pidemmälle. Tätä tasoa määrittävät erityisesti ihmisen tarpeet. Ihminen muodostaa minäkuvansa, erityisesti käsityksen siitä, mitä haluaa. Toisten tunteita ja tarpeita on tuolloin usein hankala ajatella.

Kakkostasolla olevat ihmiset suhtautuvat usein muihin keinoina saavuttaa omat halunsa ja päämääränsä, mikä hankaloittaa yhteistyötä muiden kanssa.

Kolmannella tasolla ihminen on muodostanut niin sanotun yhteisöllisen tajunnan. Suurin osa aikuisista, yli 60 prosenttia, on kolmannella tasolla.

Ihminen on kiinnostunut ja tarkka omasta roolistaan yhteiskunnassa, ideoista, ja erityisesti muiden suhtautumisesta niihin ja ihmiseen itseensä. Tässä vaihesessa tapahtuu siirtymä yksilöllisyydestä yhteisöllisyyteen.

Kolmannen tason yleiseksi ongelmaksi Kegan nostaa kyvyttömyyden muodostaa rajoja omiin velvoitteisiin ja mielenkiinnon kohteisiin. Ongelma on myös se, että ihminen ottaa hoidettavakseen ja vastuulleen asioita, jotka eivät hänelle varsinaisesti kuulu.

Keganin neljännen tason ero kolmanteen on se, että neljännen tason ihminen ei koostu uskomuksista, arvoista ja tunteista, vaan hänellä on niitä. Läheisyyteen liittyy se, että toinen nähdään itsenäisenä ihmisenä, joka voi muodostaa itse erilaisia ajatuksia ja arvoja, ja toinen hyväksyy hänet.

Vain noin prosentti ihmisistä kehittyy viidennelle tasolle, eikä juuri kukaan ennen keski-ikää. Nämä harvat ihmiset eivät ole enää identiteetin vankeja. Sen sijaan, että sitouduttaisiin yhteen näkökulmaan, ideologiaan, rooliin, liikutaan sujuvasti erilaisten mallien välillä ja luodaan oma käsitys itsestä yhä uudelleen tilanteesta riippuen.

Keganin mukaan suurin osa  aikuisista jää alemmalle kehitystasolle kuin vaivatta yhteiskunnassa pärjääminen vaatisi. Tämä on yhteinen piirre monen muun kehityspsykologian teorian kanssa, että suurin osa ihmisistä ei kehity ajattelussa, ja vain harva voi esimerkiksi sisäistää yhtä aikaa useita erilaisia ajatusmalleja.

Iso osa aikuisista elää hyvin stressaavassa maailmassa. He eivät ole tarpeeksi kypsiä kohtaamaan työn ja perhe-elämän vaatimuksia.

Lähteet: helsingin Sanomat 1.6.2020, kuvat omat

Mikä on minun elämäni merkitys?

Olen tässä blogissani aikaisemminkin pohtinut elämän tarkoitusta. Joka on suuri sana. Elämän tarkoitusta ja elämän merkitystä voidaan pitää samaa tarkoittavina. Mutta minulla on mielihalu pitää elämän tarkoitusta laajana asiana, johon kuuluu pienempinä kokonaisuuksina erilaisia elämän merkityksiä. 

Kirjoitan tästä siksi, että minulla on tällä hetkellä sisäinen kriisi, identiteettikriisi. Mitä teen loppu elämälläni, jos joudun sairauseläkkeelle? Olenko tähän astikaan elänyt merkityksellistä elämää?

Olen ollut etenkin äiti lapsilleni. Kumppani elämänkumppanille. Ystävä ystävälle. Opettaja. Mutta mitä minä olen ollut itselleni? Mitä olen ollut muillekin kuin läheisille ihmisille? Ehkä - pahimmassa tapauksessa - en mitään. Nyt uin syvissä vesissä.

                  Positiivinen psykologia

Nykyisten menestysoppaiden ryydittämä positiivinen psykologia on suosittua. Siinä tavoitellaan omaa onnellisuutta nikseillä niksien jälkeen. Onnellisuusgurut saarnaavat täydellisestä elämästä. Me, mysef and I. Tuijotellaan omaa napaa. Kuvitellaan, että täydellinen onnellisuus voidaan saavuttaa. Sitten kaikki on yhtä auvoa. Menestytään aineellisesti ja henkisesti.

Mutta jo juureva maalaisjärki sanoo, etteihän ihminen voi olla suurimmasta osasta aikaansa täydellisen onnellinen. Täysi mahdottomuus.

               Merkityksellisyyden psykologia

Onneksi tämä psykologian suuntaus on alkanut tulla suosituksi. Minä ainakin saan siitä apua tämän hetken huonossa elämäntilanteessani. Oman elämän tarkoituksen etsintä ei ole psykologiassa uusi koulukunta. Sen loi aikoinaan psykiatri Viktor Frankl (1905-1997), ja koulukuntaa nimitetään myös logoterapiaksi.

Positiivinen psykologia on hyvin yksilökeskeistä, individualistista. Merkityksellisyyden psykologia siirtää katseen muihin ihmisiin. Suomalainen filosofi Frank Martela on tiivistänyt elämän tarkoituksen: "Elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille."

Viktor Frankl korosti, ettei elämän tarkoitus löydy loputtoman itsetutkiskelun, egotripin, kautta vaan itsen ulkopuolelta: Muita palvelemalla. Näin ihminen voi tuntea hyvinvointia.

Ihminen on vastuullinen elämän edessä. Vastuullinen itseään, muita ja koko maailmaa kohtaan. Vastuun ottaminen elämästään  johtaa parhaimmassa tapauksessa itsensänäköiseen elämään, muita unohtamatta. Ei positiivisuusklooneihin.

Mutta Frankl korosti sitä, että elämä alkaa jossakin vaiheessa - ehkäpä elämän taitekohdissa - esittää ihmiselle kysymyksiä: Mitä sinä teet elämälläsi? Onko sinun olemisella ja tekemisellä merkitys? Minä elän juuri nyt tuota taitekohtaa. Se on hyödyllistä. Mutta myös raskasta.

Franklin mukaan merkityksellisyys syntyy kolmella tasolla elämässä.

1)Omaa tarkoitustaan toteuttamalla ja antamalla maailmalle jotakin itsestään.

2)Elämyksiä toteuttamalla ja tuntemalla yhteyttä johonkin itsensä ulkopuoliseen.

3)Elämän rajallisuuden ja siihen usein liittyvän kärsimyksen hyväksymiseen.

Merkityksellisyyden psykologiassa onnellisuus syntyy tai jää syntymättä merkityksellisen ja hyvän elämän sivutuotteena. Onnellisuutta ei tavoitella vain sen itsensä tähden.

Psykologiset perustarpeet olisi hyvä pystyä toteuttamaan. Näitä ovat:

• Itsenäisyys. Sitä saa parannettua, kun oppii tuntemaan itsensä, arvonsa ja mielenkiinnon kohteet. Ja sitten vielä uskaltaa toteuttaa niitä!
• Yhteisöllisyys on välittämistä läheisistä ja muistakin ihmisistä.
• Kompetenssi on sellaisten asioiden tekemistä, jotka tuntee mielenkiintoisiksi ja haastaviksi.
• Hyväntahtoisuus on toimintaa toisten hyväksi.

Taisi tulla liian pitkä postaus. Mutta kun nämä asiat nyt pyörii mielessäni. Luen tällä hetkellä loistavaa vasta suomennettua  Emily Esfahani Smithin Merkityksellisyyden voima kirjaa. Tulen kirjoittamaan tästä mielenkiintoisesta kirjasta myöhemmin tässä blogissa.

Mitä mieltä olet merkityksellisyyden psykologiasta?

Lähteet: Netin artikkeli Elämän suurten kysymysten äärellä - mistä syntyy merkityksellinen elämä?, Hanna Partanen, Jaakko Sahimaa; kuvat omat

KUOLEMASTA PITÄISI PUHUA

Vaikka se on onkin vaikeaa. Ja on ehkä enää viimeinen tabu yhteiskunnassamme. Seksistä, uskonnosta ja politiikasta jo puhutaan. Liiankin kanssa. Kuolema on silti läsnä. Olemme nimenneet yhden kuukaudenkin sen mukaan: marraskuu. Tarkoittaa kuoleman kuukautta.

Kuolema on laitostunut. Ja siten poissa silmistä. Suuren ikäluokan edustajilla saattaa vielä olla kokemuksia läheisen hautaan saattamisesta. Ruumiin pesemisestä ja pukemisesta. Ja muista suomalaisista kuolemaan liittyvistä rituaaleista. Ennen arkku oli myös avoinna hautajaisissa. Kuollutta läheistä sai vielä kerran katsella.

Nämä vanhat rituaalit on nyt historiaa. Kuolema alkoi laitostua 1970-luvulla. Nyt kuoleman hoitavat asiantuntijat. Sairaala, hautaustoimisto ja pitopalvelu. Tottahan toki läheisellä on iso työ järjestää hautajaiset ja hoitaa kaikki paperihommat.

Nykyisin elinajan odote on noin 81 vuotta. Yhä enemmän eletään 100-vuotiaiksi. Läheiset pysyvät luonamme tosi pitkään.Ihminen voi elää pitkälle aikuisuuteensa kohtaamatta yhtään kuolemaa. Sitten kun se tapahtuu, voi kokemus olla kriisimäinen.

Vielä 1940-luvulla ihmiset elivät vain 50-60 vuotiaiksi. Suomalaiset olivat 1900-luvun alkupuolella Euroopan sairain kansa.

Kun läheinen ihminen kuolee. Se on totisesti raskas paikka. Aika pysähtyy. Äänet ympäriltä kaikkoavat. On niin hiljaista. Suru alkaa nousta. Kun ensijärkytys on ohi. Suru kuin: musta noita soutaa mustaa venettä mustassa joessa.

Minä olen menettänyt kuolemalle melkein kaikki nykyisen perheeni ulkopuoliset tärkeät ja läheiset ihmiset. Isovanhemmat, äiti, isä, paras ystäväni, melkein kaikki enot ja tädit. Serkkujani on onneksi elossa.

Ihmiset tulevat yleensä jotenkin kiusaantuneina välittämään osanottonsa. Jotkut alkavat jopa vältellä. Tästä tunnistaa, kuka on aito ystävä. Kuka ei. Laulun sanoin youtubesta. Mistä tunnet sä ystävän. Vesku laulaa.

Aidot ystävät ei jätä yksin vaikeina aikoina. Vaikka toinen ei olisi niin sanotusti hyvää seuraa. Surutyö kestää reilun vuoden. Joskus kuolemasta ei toivu entiselleen milloinkaan. Suru voi piileksiä mielen onkaloissa koko ajan. Ei se jätä.

Somesta - yllätys, yllätys -löytyy keino kuoleman sosiaalisempaan käsittelyyn. Some voi olla paluu yhteisölliseen kuoleman aikakauteen.

Netissä saa surra, tilttää tunteitaan ja ajatuksiaan. Voi saada vertaistukea. Meillä on nyt uusi tapa käsitellä kuolemaa. Eikä se ole sidottu aikaan tai paikkaan.

Oletko puhunut netissä tai livenä kuolemasta?

Lähteet: Helsingin Sanomat 8.7.2017 Lauta Hallamaa Lauantai essee, kuvat Pexel, laulu youtube