Minä olen huomannut joskus syöväni suruun. Jotakin suolaista. Pizzaa, tortillasipsejä, juustoja.
Tunnesyöinen määritellään yksinkertaisesti: ihminen syö tunteiden eikä nälän takia.
Ihminen ei halua käsitellä tunteitaan, joita syömisen taustalla on. Esimerkiksi pelkoa, ahdistusta, surua. Minä en vain välillä kerta kaikkiaan jaksa käsitellä etenkään surua. Kun on jo tarpeeksi mustissa vesissä valmiiksi. Miksi ei voisi huilia ja syödä jotakin hyvää?
Hesari kysyi noin 700 ihmiseltä tunnesyömisestä.
Yksi esimerkkivastaus oli tämä."Viimeksi tällä viikolla päädyin töissä tilanteeseen, joka sai minut itkemään. Illalla vedin pussillisen suklaakuulia ja suklaapatukan. Helpotti."
Jostakin syystä tunteiden kohtaaminen on meille nykyihmisille vaikeaa. Ennen elämä otettiin vastaan sellaisena kuin se oli. Hyväksyttiin, että vaikeudet, vaikeat tunteet kuuluvat elämään. Nykyisin esimerkiksi kun ahdistaa, se on kauhean iso asia. Eikä sitä oteta tavalliseen elämään kuuluvana asiana. Välillä menee hyvin. Välillä menee huonosti.
Lapsuuskin saattaa heijastua syömiseen.Jos lapsuudessa on aina saanut lohdutukseksi jotakin makeaa. Sama voi jatkua aikuisena.
Tunnesyömisestä pääsee eroon vain, että kohtaa tunteensa. Ja pohtii niitä mielessään. Jos jaksaa.
Tätäkin voi kokeilla: Kun mielihalu iskee, voi psähtyä 30 sekunniksi ja hengittää rauhallisesti. Kuulostella kehon tuntemuksia.
Myös monet fyysiset asiat voi auttaa. Liikunta tai toisen ihmisen kosketus. Ne ovat ainakin minulle molemmat tärkeitä.
Lipsahtaako sinulla joskus tunnesyömisen puolelle?
Lähteet: Helsingin Sanomat 14.12.2017, kuvat omat
