Aina samalle paikalle istuutuminen

 

Uimahallissa valitaan aina se tietty kaappi. Lähikaupan edessä tietty parkkiruutu. "Sama  toistuu kaikkialla: kuntosalilla ja lähijunassa. Viikkopalaverissa työpaikan neuvotteluhuoneessa voi mennä pasmat sekaisin, jos joku menee istumaan "minun paikalleni". Minähän siinä olen aina istunut , psykologian tutkija Jukka Häkkinen kuvailee.

Ilmiö on arjessa hyvin tuttu, ja tutkimuksissa moneen kertaan todeksi näytetty.

Ensimmäisellä kerralla uudessa paikassa ihmisen paikkavalintaan vaikuttavat osin mieltymykset ja osin sattuma, mutta toisella kerralla ja siitä eteenpäin hän tuntee tarvetta valita tutuksi tulleen paikan.

"Selitykset löytyvät reviirikäyttäytymisestä ja rutiineista", Häkkinen sanoo.

Vaikka ihminen on sosiaalinen laumaeläin, lauman sisällä luodaan oma henkilökohtainen alue eli reviiri. Kirjastossa pitkällä sohvalla istutaan lähelle sen laitaa ja asetetaan toiselle puolelle reppu ja takki suojavalliksi, jos sinne vaikkapa sattuisi istumaan toinen lajitoveri. Juomapullo ja kännykkä näyttävästi pöydälle eteen, niin reviiri on valmis.

"Luentosali tai yleinen sauna ovat luonteeltaan niin tilapäisiä oleskelun alueita, että niihin on vaikea merkata reviiriä edes näillä keinoin. Silloin tapa mennä aina samaan paikkaan käy sekin reviirin merkitsemisestä", Häkkinen kertoo.

"Ihminen on jo henkisesti varannut alueen itselleen ja ennenkin siinä istumalla varmistanut sen turvalliseksi, ja tuttu paikka tuntuu hyvältä. Ihminen voi ainakin toivoa, että muutkin muistavat hänen suosivan sitä."

Joku voi jo leikkisästi kuittailla sitä, että taas istutaan samoilla paikoilla, mutta rutiineja parjataan suotta, sillä ne oikeasti auttavat meitä.

"Päätöksenteon stressi vähenee, kun voi mennä tutulle paikalle. Ihminen tuntee olevansa hyvä oman elämänsä ohjaimissa."

Jos parkkihallissa tai luentosalissa ei käytä aikaansa paikanvalintaan, vapautuvan ajan ja energian voi käyttää johonkin kiinnostavampaan asiaan, vaikkapa valmistautua itse siihen luentoon.

"Samaan paikkaan palaaminen on arkipäivän automaattivaihde. Se säästää aivojen energiaa tähdellisempiin pohdintoihin."

Lähteet: Hyvä Terveys 9/2024, kuvat omat

Elämäntapamuutokset

 

Uutena vuotena monet tekevät lupauksia: syön terveellisemmin. Laihdutan. Liikun enemmän. Käyn kuntosalilla. Varaan enemmän aikaa läheisille. Lopetan tupakanpolton. 

Jo kahden viikon päästä nämä lupaukset saattavat raueta.

Hyvinvointiin erikoistunut valmentaja ja tietokirjailija Petteri Kilpisen mukaan muutoksen epäonnistumiselle on kolme syytä.

Merkittävien epäonnistumisten syy on yleensä mittakaava. Yritetään tehdä liian isoja muutoksia elämäntapoihin. Kun muutos vihdoin tehdään saataetaan ajatella, että sen pitäisi olla riittävän iso tai muuten sitä ei kannata tehdä ollenkaan.

Liian isot ja radikaalit muutokset on yleensä tuomittu epäonnistumaan. Toistuessaan vuodesta toiseen epäonnistumiset viestittävät alitajunnalle: lupauksia tulee ja menee, eikä niissä tarvitse pysyä.

Kun muutos epäonnistuu toistuvasti, moni lannistuu ja kadottaa motivaationsa. Jotta elämäntapamuutokset voisivat onnistua, niiden pitää olla tarpeeksi pieniä. Kannattaisi tehdä niin pieni muutos, että onnistuu. Mieli ja motivaatio tarvitsevat onnistumisia.

Toinen virhe voi olla suunnitelman puute, koska oman elämän kohdalla suunnittelu voi olla täysin satunnaista. 

Vähitellen - ehkä parissa kuukaudessa - uudesta tavasta kehittyy uusi rutiini ja siitä syntyy hyvän kierre: uudet rutiinit alkavat tuottaa mielihyvää ja tämä vahvistaa onnistumisen kokemusta. Kun tekee uutta asiaa hyvin, se alkaa vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämässä.

Muutoksen suunnitteluun kuuluu oman syvämotivaation määrittely. Käsitteellä tarkoitetaan perimmäistä syytä sille, miksi haluaa jonkin asian elämässään muuttuvan.

Monet lähtevät muutosta miettiessään liikkeelle omista heikkouksista. Joku ajattelee olevansa perso makealle, joten nyt sen syöminen on pakko lopettaa, mutta oman pinttyneen tavan äkillinen muuttaminen on hyvin vaikeaa.

Kieltäytymisen sijasta muutosta kannnattaisi lähestyä lisäämällä hyviä asioita, ei kieltäytymisten kautta.

Kilpinen sanoo: "Meidän pitäisi kääntää ajattelumme pois tuskasta, luopumisesta ja vaikeudesta. Ei kukaan kestä sitä, että menee nälkäisenä nukkumaan. Mutta voisit miettiä sen sijaan, että nyt keksin keinoja syödä hedelmiä ja marjoja puoli kiloa päivässä. Elämänlaatu nousee sillä, että alkaa tehdä niitä asioita, joista saa virtaa ja jotka ovat mieluisia. Tee niitä enemmän."

Kolmas yleinen syy epäonnistumisissa on se, että ihminen yrittää tehdä muutoksen yksin. Uusista tavoista kannattaa kertoa läheisille tai tukihenkilölle.

Hyvinvointi, jaksaminen ja päättäväisyys on pitkälti kiinni siitä, voimmeko jakaa asioita muiden kanssa.

  

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 5.1.2023, kuvat omat

Monilla on huijarisyndrooma työpaikalla

 

Yllättävän moni ajattelee työpaikallaan, ettei osaa työtään, vaan huijaa työkaveriensa luulemaan niin. Huijariajattelijan mielen voivat vallata ahdistavat ajatukset, joita leimaa epäilys omasta osaamisesta työpaikalla.

Jos hujariajattelija saa sairausdiagnoosin, se on yleensä ahdistuneisuus tai masennus. Huijariajattelu ei ole kuitenkaan pysyvä olotila.

Muun muassa tietotyössä onnistumista on vaikea mitata. Täysin abstraktissa työssä on vaikea osoittaa osaamisensa ja pätevyytensä. Työpaikalla kilpailuhenkisyys on omiaan synnyttämään huijariajatuksia, samoin toistuvat yt-neuvottelut.

Huijariajattelija voi uuvuttaa itsensä työllä. Hän ajattelee, että mitä enemmän itsestään antaa, sitä parempi on.

Hujariajatteluun taipuvaisimpia ovat korkeakoulutetut naiset. Mutta siitä kärsii myös miehet ja alempien koulutustasojen ammateissa työskentelevät.

Jotkut tuntevat huijaavansa tietyissä tehtävissä, mutta olevansa hyviä toisissa tehtävissä. Kun rutiini työhön kehittyy, myös huijariajatukset lievenevät. Tärkeintä on ymmärtää oma osaamisensa. Kun huijari oppii sanomaan itselleen, että tämä työ on nyt tehty ja se on hyvä, se tuo mielenrauhaa.

Helsingin Sanomat 2.9.2021, kuvat omat

Uutisiin Ukrainasta voi jäädä koukkuun

 

Minä en aio ahdistua   Ukrainan sodasta. Totta kai se surettaa , että viattomat ihmiset saa kärsiä Putinin harhaisuuden takia. Minulla on jo suruahdistusta valmiiksi Veran kuoleman jälkeen. En tietoisesti halua ahdistua lisää. Katson vain iltauutiset ja luen Hesarin.

Nyt tuntuu, että vähän juoruilen, kun kerron tuttavastani. Hän nimittäin uskoo, että Venäjä hyökkää Suomeen. Ensiksi Venäjä laskee viruksia ja salpaa rahalaitoksia ja somen. Tämän takia tuttavani tyhjensi pankkitilinsä, jotta rahoja ei vietäisi, ja olisi kriisin aikana käteistä, koska vain se käy kaupoissa ja muissa. Hän hankki myös hätäruokavaraston. Sitten Venäjä hyökkää Suomeen ja miehittää maan. Tavallisia ihmisiä kuolee sodassa, joka on rankempi kuin talvi- ja jatkosota. Hui, mitä ajatuksia! Minä en usko lainkaan tuollaiseen.

Venäjän hyökkäystä Ukrainaan uutisoidaan tarkasti ja seurataan tarkasti. Ehkä talvi- ja jatkosota Venäjän kanssa voi olla ihmisten mielessä. Moni katsoo uutisia todella paljon. Usein vaikka tarkoitus olisi silmäillä nopeasti viimeisimmät käänteet, kännykän tai television ääressä vierähtää tunti jos toinenkin.

Psykoterapeutti Ville merinen sanoo: "Kun kriisi uhkaa, ihminen pyrkii luonnostaan hankkimaan tietoa, jotta hän voi yrittää hallita tilannetta paremmin."  

Jos lähellä tapahtuu jotakin pelottavaa, kuten Ukrainan sota ja koronapandemia, ihmisellä on tarve katsoa, mistä on kyse. Ihmisissä on sisäänrakennettu uteliaisuus pelottavia asioita kohtaan.Tietyistä nettisivuista ja uutislähetyksistä tulee rutiini, ja pian kierre on valmis.

Usein luetaan sellaistakin, josta tiedetään, ettei se tee hyvää. Etenkin keskustelupalstoilta löytyy sekopäitä, joille sota on mahdollisuus purkaa omia patoutumiaan trollaamalla ja jakamalla huuhaa-informaatiota.

Jatkuvien negatiivisten ja surullisten uutisten lukemiselle on annettu oma nimikin: doomscrolling eli tuomioselailu. Tuomioselailu vie mielen kohti synkkyyttä. Ihminen ei jaksa enää tehdä normaaleita asioitakaan kuten ennen tai asiat voivat alkaa tuntua turhilta. Mitä järkeä omalla hyvällä elämällä, kun toiset kärsivät sodassa?

Mediakäytön tiheydellä, kestolla ja monipuolisuudella on tutkitusti yhteys lisääntyneisiin  masennusoireisiin, ahdistukseen ja pelkoihin. Erityisesti somen käyttö liittyy voimakkaampaan psyykkiseen rasitukseen.

Etenkin nuorilla voi olla paha olo: Ukrainan tilanne pelottaa ja itkettää jopa päiväkausia. Leviääkö sota Suomeen? Miksi ukrainalaisten pitää kärsiä?Nuoret ovat aikuisia alttiimpia ahdistumiselle, koska heidän ajattelunsa on vasta kehittymässä.

Useat suomalaiset ovat valjastaneet turhautumisensa ja huolensa auttamisen energiaksi. Esimerkiksi Unicef ja Kirkon Ulkomaanapu ovat saaneet lahjoituksia poikkeuksellisen nopeasti ja paljon.

Uutisvirran seuraamista kannattaisi rajoittaa silloin, jos normaali arki ja hyvinvointi alkavat kärsiä, tai jos käytöstä tulee addiktiivista.

Puhelimen käyttöään voisi rajata sopimalla itsensä kanssa, että katsoo uutiset vain aamulla, kolmelta iltapäivällä ja illalla.

Lähteet: Helsingin Sanomat 3.3.2022, kuvat Pexels

Miten ottaa itseään niskasta kiinni?

Minulla on tavoite kirjoittaa kaunokirjallinen käsikirjoitus. Kirjoitan kuutena päivänä viikossa öisin. Olen asettanut välitavoitteeksi kirjoittaa vähintään kaksi sivua yössä. Olen nyt niin alkuinnostunut, että tavoite ylittyy joka yö. Tiedän, että kun juonen kuljetuksen kanssa tulee ongelmia, kirjoittaminen muuttuu vaikeammaksi. Saan sen kyllä valmiiksi, mutta se on aivan eri asia, julkaistaanko sitä ollenkaan. Mutta saanpahan kuitenkin tehtyä taas aivan oman käsikirjoituksen.

Toinen asia ei etene lainkaan. Jo puoli vuotta sitten huomasin, että minulla on ollut sama kuva tämän blogin etusivulla koko ajan, kaksi ja puoli vuotta. Haluaisin muuttaa sen, mutta en osaa. Olen digiblondi. Onhan minulla niin sanotusti mentori, joka auttaa tietokoneasioissa. Mutta kun en saa itseäni niskasta kiinni. En lainkaan. Voisin soittaa hänelle ja sopia tapaamisen. Toisaalta haluan kovasti muuttaa kuvan. En saa vaan aikaiseksi.

Aikaansaaminen on ihanaa, mutta aloittaminen välillä hankalaa. Monet lykkäävät toimeen ryhtymistä ja tehtävien aloittamista erilaisten tekosyiden varjolla.

Ihminen ehkä välttelee ponnisteluja luonnostaan. Aivot ja keho toimivat kuin kivikaudella, ja pitäisi säästää energiaa. Siksi koetamme päästä helpolla.

Arjen rutiinit kyllä sujuvat, sillä toiston ansiosta aivoihin on kehittynyt automaattinen toimintamalli. Vaikeastakin asiasta kannattaisi tehdä rutiini toistamalla sitä.

                                      Aseta tavoite

Jos kyseessä on iso ja vaikea tehtävä, ensimmäiseksi on hyvä asettaa itselleen konkreettinen ja aikaan sidottu tavoite.

Kannattaa itse päättää, mikä on tavoite, ja milloin tehtävä on valmis. Kalenteriin voi vaikkapa merkitä päivämäärän, jolloin tehtävän pitäisi olla tehty.

Ei kannata aliarvioida itseään. Tavoitteen pitäisi olla mieluummin vaikea kuin liian helppo.

                                Hyödynnä sosiaalista painetta

Ystävän kanssa sovittu juoksulenkki on vaikeampi perua kuin yksinään suunniteltu. Sosiaalinen tuki auttaa tehtävien suorittamista. Tavoite kannattaa siis kertoa läheisille. Tavoitteen sanominen ääneen lisää hyvin painetta saada tehtävä tehdyksi.

                              Tee toimintasuunnitelma

On hyvä tehdä aikataulu, pilkkoa tavoite hallittavan kokoisiksi palasiksi ja päättää, kuinka paljon tekee esimerkiksi yhden päivän aikana. Näin tavoitteen saavuttaminen alkaakin tuntua mahdolliselta.

Kun tavoite pilkotaan osatavoitteiksi, niin aikaansaamisen iloa saadaan joka päivä, ja se palkitsee ja energisoi jatkamaan.

                            Älä vaadi liikaa

Jos valmistumispäivämäärää ei voi muuttaa, kannattaa muistaa, että riittävän hyvä on tarpeeksi. Monilla toimeen ryhtymistä saattaa nimittäin hankaloittaa täydellisyyden tavoittelu. On hyvä opetella huomaamaan pienikin edistyminen ja sietämään myös pettymyksiä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 19.10.2019