Olen miltei herkeämättömästi miettinyt, menenkö vielä töihin vai en. Toisaalta olen läpeensä väsynyt pyörittelemään tuota asiaa. Kaikki aikanaan. Minulla on sairausloma helmikuuhun asti.
Toinen tytär lähtee Saksaan hevosten ratsuttajaksi. Tämä ainainen huoli. Aikuisestakin lapsesta. Kuinka hän pärjää siellä, kun ei edes osaa puhua saksaa? Onneksi hän on jämpti ja käytännöllinen ihminen. Toisin kuin muu perhe.
Pidän syksystä. Sen puiden, maan ja tuulien draamasta. Lämmittelen pönttöuuneja. Ja siinä on hommaa, koska kesällä tekemämme klapit ovat liian suuria, ja uuneja on vaikea saada syttymään.
Kirjoitan romaanikäsikirjoitusta. Enpä tiedä mitä siitä tulee. Mutta jäsennän ja työstän ajatuksia se parissa. Muodikkaasti sanottuna sanoitan tunteitani. Ehkä haaskaan aikaa. Mutta toisaalta sitähän minulla on.
Olen lukenut nobelpalkitun kiinalaisen Mo Yanin Seitsemän elämääni-kirjaa. Kirja on paksu, mutta olen jo loppupuolella. Kirjan päähenkilö surmataan kultturivallankumouksen aikana, koska hän on rikas maanomistaja. Hän syntyy uudelleen muun muassa aasina, härkänä, koirana. Siis seitsemän kertaa. Kirja kuvaa hyvin Kiinan kehitystä kommunistisesta järjestelmästä yksityiseen yrittämiseen. Kirjan tyyli on maagista realismia. Koirat ja aasit ja muut puhuvat.
Melkein odotan syysmyrskyjä. Puut rysähtelevät kuin valtava suuri eläin olisi puskemassa niiden läpi.
Välillä ajattelen, että elämä on vain tottumus. Minä haluan pelkästään oppia ajattelemaan kauniisti. Mutta puhun mitä puhun.
Tässä syksyinen proosarunoni:
Talven portailla lippuna Dostojevskin ulsteri. Ystävänä kahvikupin hellä tajuton silmä. Ainoa sitkeä on kämmen leuan alla, joka nojaisi, vaikka pöytä vietäisiin. Veneiden alla murheelta tuoksuvat miehet rykivät 10 kilometria syvälti. Rakin nuolema ilma. Reumatismin ujellus nivelissä. Kosteissa seinissä poksahtelevat tapetit rippikuvat. Vnhus ryppyinen kuin rusina, yksinäisyyttä olkalaukussa, jonka hihna tuntuu. Ikävä kyllä mutta kuitenkin. Ja juuri tänään sänkipellossa sumussa höyryten parittelevat hevoset, kirkuu pihlajanmarjat. Maiseman lantio käy yhä kapeammaksi, kun koko taivas on Fjodorin ulsteri.
Lähteet: kuvat omat
Lähteet: kuvat omat
