Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. elokuuta 2025

Liian löysät tai kireät lantiopohjan lihakset

 


Virtsaa on vaikea pidättää, ja toisaalta kakka ei tule kunnolla. Tälläisten oireiden syynä saattavat olla niin sanotut lantiopohjan toimintahäiriöt.


Näiden oireiden taustalla voi kuitenkin olla kaksi täysin vastakkaista syytä: oireita saattavat aiheuttaa sekä lantiopohjan heikot että ylikireät lihakset.


Lantiopohjan lihaksilla on monta tehtävää: ne kannattelevat vartaloa ja esimerkiksi vatsaontelon elimiä. Ja ne osallistuvat rakon ja suolen tyhjentämiseen. Lantiopohjan lihakset osallistuvat myös seksuaaliseen nautintoon eri sukupuolilla.


"Ylikireät lihakset tarkoittavat sitä, että ne ovat koko ajan jännittyneenä. Silloin ne eivät pysty supistumaan eli esimerkiksi pidättämään pissaa enää enempää", sanoo naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Pauliina Aukee.


Löysä tai kireä lantionpohja aiheuttavat siis samanlaisia oireita. Löysä lantiopohja on paljon tunnetumpi vaiva. Lantiopohja  kuormittuu esimerkiksi raskaudessa ja synnyttäessä.


Miltei 80 prosentilla alateitse synnyttäneissä todetaankin hetkellinen lantiopohjan hermotoiminnan häiriö, joka aiheuttaa muun muassa virtsankarkailua. Palautumista voi edistää jumppaamalla neuvolasta saatujen ohjeiden mukaan.Raskauden ja synnytyksen lisäksi toinen lantiopohjan heikkoutta aiheuttava asia on ikä.


"Lihasvoima hupenee myös lantiopohjan lihaksista, ellei niitä harjoita. Myös miehillä lantiopohjan ongelmat  tulevat iän myötä aiempaa yleisemmiksi", Aukee sanoo.  

 

Moni on varmasti kuullut, että lantiopohjaa pitäisi jumpata, mutta joillakin ihmisillä ongelmien taustalla onkin liian kireä lantiopohja. Yksi syy liian kireään lantiopohjaan on liiallinen treeni.

"Jos treeni on kuormittavaa tai palautumista ei saa terpeeksi, voi lantiopohjaan tulla kireyksiä siinä missä muuallekin kehoon", äitiyisfysioterapeutti Emma Mälkiä sanoo.



Myös henkiset syyt vaikuttavat kireään lantiopohjaan: pitkittynyt stressi voi oireilla niskakipuina, mutta myös kiristyneenä lantiopohjana.

Jos epäilee kärsivänsä liian tiukasta lantiopohjasta, tärkeintä olisi rentouttaa ne.

Lantiopohjaa voi koettaa rentouttaa palleahengityksellä. Siinä sisäänhengityksessä lantiopohja rentoutuu, uloshengityksessä keveästi aktivoituu. Palleahengitys tarkoittaa syvään hengitystä niin, että tuntee keuhkojen täyttyvän ilmalla alas lantioon asti. Tällöin pallea liikkuu, ja tämä rentouttaa kehoa ja mieltä.

Jos treenaa monipuolisesti, keho vahvistuu lantiopohjaa myöten monipuolisesti. Melkein mikä tahansa liikkuminen aktivoi ja siten vahvistaa myös lantiopohjaa. Lantiopohjan lihakset vahvistuvat myös monen treenirutiiniin kuuluvassa kyykkyasennossa.

Vaikka lähes kaikenlainen liikunta vahvistaa lantiopohjaa, keski-iässä tarvitaan yleensä erillistä lantiopohjan harjoittelua. Myös raskauden aikana ja sen jälkeen harjoittelu voi nopeuttaa löystyneen lantiopohjan kuntoa.

Esimerkiksi hyvää harjoitusta on supistaa lantion lihaksia nopeasti 8-12 kertaa. Supistaessa voidaan ajatella nostavansa lantiopohjaa napaa ja päätä kohti  eli eteenpäin ja ylöspäin. Tällaisia nopeita supistuksia voi tehdä kolme 8-10 supistusten sarjaa neljänä tai viitenä päivänä viikossa.

Lihasten kestopitoa taas voi harjoittaa pitämällä lihaksia supistettuina 30 sekuntia. Pitkää supistusta voi toistaa pari kolme kertaa päivässä.

Erilaisia emättimeen laitettavia geishakuulia mainostetaan oikotienä lantiopohjan hyvinvointiin, mutta apuvälineitä ei kuitenkaan välttämättä tarvita. "Ne voivat toki olla hyvä muistutus harjoittelusta tai motivaattori siihen, tai ne saattavat toimia seksielämän piristyksenä", Aukee sanoo.

Tärkein apu lantiopohjan hyvinvointiin on syödä ja liikkua monipuolisesti sekä välttää kroonista stressiä, asiantuntijat neuvovat.








Lähteet: Helsingin Sanomat 4.5.2025, kuvat omat paitsi toinen on taidekeskus Salmelan näyttelystä

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

8 syytä painonnousuun

 


Minä olen nyt lihonut 4 kiloa tyttäreni kuoleman jälkeen 9.1. Minä ymmärrän, että lohdutan itseäni surussa syömällä makeaa, etenkin suklaata ja vadelmahillopaahtoleipiä. Näin vain on, vaikka jonkin verran harmittaa, koska laihdutin viime vuonna 13 kiloa lähinnä verensokerin takia. Olen  hyväksynyt painonnousun, katson sen olevan osa surutyötäni. Olen yhä tyytyväinen kehooni.


1) Aivot eivät varoita liikakaloreista

Suurin osa lihomisesta tapahtuu vähitellen ajan kuluessa. Ihminen saattaa saada päivittäin hiukan liian paljon energiaa, esimerkiksi 100-200 ylimääräistä kaloria päivässä. Aika harva syö seuraavana päivänä luontaisesti vähemmän, jos edellisenä päivänä on kertynyt vähän liikaa energiaa.


Kehon uutiskynnystä ei ylitä se, että energiaa kertyy muutama sata kaloria ylimääräistä päivässä. Sen sijaan, jos yrittää vähentää syömistä, kehossa voi kytkeytyä päälle kymmeniä mekanismeja, jotka pyrkivät estämään laihtumisen. Keho painaa energiankulutusta ja perusaineenvaihduntaa alas.


2) Keho pitää kiinni kiloistaan

Keho voi mennä säästöliekille, jos ei syö juuri mitään, eikä liiku. Monet jojo-laihduttajat kokevat, että paino alkaa jossakin vaiheessa nousta selittämättömästi.Set point-teorian mukaan keho pyrkii takaisin korkeimpaan saavutettuun painoonsa. Näin käy 80-90 prosentilla jojo-laihduttajista. Aivot eivät vain ymmärrä, että korkeaa painoa ei tarvitse puolustaa.


Jojo-laihduttaneiden ihmisten on jatkossa vaikeampi laihtua. Jos he laihduttavat, heidän kehossaan kytkeytyvät paljon voimakkaammin ne mekanismit, jotka yrittävät saada painon ylös. Joka kerta kun jojoilija laihduttaa, keho ja kylläisyyskeskus tulkitsevat, että niiden täytyy puolustaa painoa entistä voimakkaammin.




3) Kun ikää tulee, aineenvaihdunta hidastuu


4) Vaihdevuodet heikentävät lihaksia, ja painokin voi nousta

Estrogeenin eli naishormonin väheneminen edistää lihasten heikkenemistä.


5) Kuukautiset nostavat painoa jopa useita kiloja

Kuukautiset voivat nostaa painoa 1-4 kiloa.


6) Lääkkeet lisäävät ruokahalua

Painonnousua aiheuttavat esimerkiksi masennus-, psyyke-, uni- ja diabeteslääkkeet sekä kortisonilääkkeet. Nämä todennäköisesti lisäävät nälkähormonien ja vähentävät kylläisyyshormonien pitoisuuksia.


7) Kun liikunta jää, saattaa alkaa lihoa


8) Sairaudet voivat nostaa painoa

Kilpirauhasen vajaatoiminta on usein syy jopa 10-20 kilon painonnousuun. Myös masennus saattaa nostaa painoa, koska se vähentää usein ihmisen fyysistä aktiivisuutta.


Painoa nostaa myös sairaudet, jotka aiheuttavat nesteen kertymistä elimistöön. Sellaisia ovat esimerkiksi tietyt munuais- ja maksasairaudet ja sydämen vajaatoiminta.




Lähteet: Helsingin Sanomat 28.1.2021, kuvat Pixabay   




tiistai 26. joulukuuta 2017

Emojit voivat kertoa jotakin ihmisestä


Emojien käyttö on tutkimusten mukaan mukavan ihmisen merkki. Huvittavaa tässä on se, että en itse edelleen sitkeänä digiblondina osaa käyttää niitä ollenkaan. Joidenkin merkityksen tiedän. Siinä se.

Hymiöt ei ole enää vain nuorten juttu. Niiden käyttö liittyy enemmän luonteeseen kuin ikään. Emojien käyttö on yleisempää ystävällisillä ihmisillä. Tämä tutkimus julkaistiin arvovaltaisessa tiedelehdessä nimeltään Trends in Cognitive Sciences.




Jotkut pitävät hymiöitä vähän lapsellisina ja turhina. Minä en pidä. En vaan vielä osaa käyttää niitä. Ne voisivat lisätä ilmaisun sanallista sisältöä. Emojit toimivat erityisesti ikään kuin visuaalisina vihjeinä vahvistamassa tunneilmaisua.

Esimerkiksi Instagrammin emojeja sisältävät jutut koetaan persoonallisemmiksi. Ne saattavat johtaa melkein puolet vilkkaampaan vuorovaikutukseen. Jees, emojien maailma! Minkä minäkin vielä opettelen.

Käytätkö miten paljon hymiöitä?



Lähteet: Helsingin Sanomat 14.12.2017, kuvat Pexel, Pixabay

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Voiko ihminen muuttua?


Sanon heti tässä alussa, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jos hän ei halua sitä. Mutta ihminen voi muuttua, jos haluaa ja elämä niin kuljettaa.

Ainoa pysyvä piirre ihmisessä on perimästä johtuva temperamentti. Se näkyy aivojenkin tasolla. Ja pysyy samana vauvasta vanhukseen. Temperamentti tarkoittaa meidän reagointitapaa elämän vaihtelevissa tilanteissa.


Nykypsykologian mukaan persoonallisuus eli luonne muodostuu viidestä eri piirteestä.

1)Ulospäinsuuntautuneisuus.
Kuinka mielelläsi hakeudut toisten seuraan?

2)Tunnollisuus.
Kuinka tavoitteellinen olet elämässäsi?

3)Neuroottisuus.
Kuinka tasapainoinen tunne-elämäsi on?

4)Sovinnollisuus.
Miten hyvin noudatat yhteiskunnan sääntöjä? Miten sopeudut joukkoon?

5)Avoimuus.
Kuinka avoin olet uusille kokemuksille?


Persoonallisuudesta puhuttaessa ihmiset melko usein jaetaan introvertteihin ja ekstrovertteihin eli sisään- ja ulospäinkääntyneiksi. Monet ovat kuitenkin näiden ääripäiden välillä.

Persoona muuttuu iän myötä aivan itsestään. Esimerkiksi 40-vuotiaat ovat tunne-elämältään yleensä tasapainoisempia ja tunnollisempia kuin 18-vuotiaat.


Vanhetessa ihminen oppii, miten tietyt jutut sujuvat ja mikä on hyvä reagointitapa niihin.

Sanotaan, että kaikki mikä ei tapa vahvistaa. Psykologian näkökulmasta tämä on täyttä potaskaa. Vaikeat elämäntapahtumat ja traumat - esimerkiksi avioero, väkivalta, rahahuolet, sairastuminen - tekevät ihmisestä neuroottisempia ja alakuloisempia.


Pieniä vinkkejä arjen muutokseen:

  • Havahdu ja kyseenalaista. Otat suuren askeleen eteenpäin jo huomiosta, että jokin tapa tai ajattelumalli on sinulle haitallinen. Jos olet esimerkiksi työpaikalla liian vastuuntuntoinen ja otat liikaa asioita hoitaaksesi uupumuksen uhalla, kyseenalaista toimintatapasi.

  • Harjoittele läsnäoloa. Tähän sopii jo pari kertaa postaamani mindfulness. Mutta mitä tahansa teetkin, keskity siihen kokonaan. Älä multitaskaa.
  • Kehu itseäsi. Sillä muut ei yleensä kehu. Kun onnistut, siis kehu itseäsi. Puhu itsellesi kannustavasti.


Tähän loppuun. Täällä voit testata oletko ulospäinsuuntautunut ekstrovertti ja muutakin persoonallisuudestasi testi.



Mitä mieltä olet, oletko introvertti vai ekstrovertti?







Lähteet: omat tiedot, Voi Hyvin 9/2017, kuvat Pexel, Pixabay