Hesari teki kyselyn jännittämisestä, ja noin 300 ihmistä vastasi siihen. Useimmilla jännittäminen liittyi arjen tavallisiin tilanteisiin, esimerkiksi puhelimella soittamiseen ja kaupassa käyntiin.
Eräs vastaaja kertoi jännittävänsä tuttuihin törmäämistä ruokakaupassa niin paljon, että kokee parhaaksi piilotella hyllyjen takana, jos näkee tutun.
Melkein kaikki vastaajat kertoivat jännittävänsa itsensä esittelyä ja esiintymistä.
Suurin osa kaikista ihmisestä jännittää joskus, olipa sitten kyse treffeistä, työhaastattelusta tai tuntemattomalle puhumisesta. Jännittäminen silloin tällöin kuuluu elämään. Sosiaalisesta jännittämisestä kärsii jossakin elämänvaiheessa 10-15 prosenttia ihmisistä. Esiintymisjännitys puhkeaa usein murrosiässä.
Jos emme jännittäisi ollenkaan, elämässä kokemamme tilanteet olisivat kokemuksina paljon latteampia. Jännittämisen kautta tunnistamme asioita, jotka ovat meille tärkeitä.
Perimmäistä syytä jännittämiseen on hankala löytää. Yksi syy on se, että ihmisellä on taipumus skannata häneen kohdistuvat suuret ja penetkin riskit. Ihmismielellä on taipumus maalata piruja seinälle. Kun mietimme tulevaa, näemme ensin riskit, vaikka todellisuudessa kaikki menisi hyvin.
Esimerkiksi kun ihminen saa kutsun juhliin, joissa ei tunne kunnolla ketään, hän jännittää juhliin menemistä ja kuvittelee itsensä päästävän sammakoita suustaan tai että ei pysty puhumaan kunnolla lainkaan. Mutta jos hän rohkenee mennä juhliin ja kaikki sujuu hyvin, hän ajattelee onneksi menin. Tällainen ajattelu on melko yleistä.
Yksi syy siihen, että jännittävät tilanteet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä , on voimakkaat fyysiset reaktiot, kuten vapina, punastelu, vatsakipu. Ja ihminen alkaa keskittyä oireisiinsa,eikä asiaan ja näin oireet vain pahenevat. Yksi keino olisi nimen omaan keskittyä tiiviisti asiaansa, eikä hävetä jännitysoireita, jotka kuuluvat luonnollisena osana sosiaalisiin tilanteisiin.
Reagoimme jännittäessä samalla tavalla kuin kivikaudella reagoitiin vaaran uhatessa: kehomme valmistuu pakenemaan tai puolustautumaan, jolloin keskittymiskyky katoaa ja puhe takeltelee. Jännittäminen on osaltaan sitä, ettei halua kokea jännittämisen fyysisiä oireita uudestaan.
Mistä sitten tietää, kannattaako hakea apua jännittämiseen? Apua kannattaa hakea, jos sosiaalinen jännittäminen haittaa liikaa arjen toimintoja. Jos ihminen alkaa välttää usein sosiaalisia tilanteita tai niissä ollessaan turvautuu vuorovaikutusta muuttaviin turvatoimiin, kuten ei katso toista silmiin tai puhuu vain hyvin hiljaa hyvin lyhyesti. Usein kiusallisia tilanteita syntyy juuri tämän turvakäyttäytymisen vuoksi, toista saatetaan pitää jopa töykeänä.
Paras keino esiintymisjännitykseen on harjoitella sosiaalisia tilanteita ja altistaa itsensä niille, vaikka se tuntuisin todella vaikealta. Kannattaisi keskittyä asiaansa, eikä jännitysoireisiin; voisi ajatella, että jännitysoireet ovat luonnollisia ja kuuluvat sosiaalisiin tilanteisiin.
