perjantai 25. lokakuuta 2024

Elämää maalla 41.

 


Täytän vuoden kuluttua 60 vuotta. Se tuntuu nyt paljolta, vaikka varmaankin, kun on sen ikäinen, sitä ei enää kummoisesti ajattele. Mietin, onko arvoni muuttuneet. Ei oikeastaan 20-30-vuotiaasta.


Henkisiä arvojani on lukemattomia. Muun muassa: jokainen ihminen on yhtä arvokas; on oltava heikompien puolella; ilmastonmuutoksen hillitseminen...Fyysisiä arvojani on muun muassa perhe, muut läheiset, terveys.


Ikääntymisessä on se hyvä puoli, ettei enää ajattele, mitä muut ajattelevat minusta. Se on helpottanut paljon elämää.


Tietty vähän turhamaisena ihmisenä suren tulevaa kasvojen rypistymistä, juonteita ja kimmoisuuden vähentymistä. Vaikka nämä ovat aivan tavallista ikääntymisessä.


Minua luultiin monesti tavallisesti nuoremmaksi, koska kasvoissa ei ollut paljon ryppyjä ja juonteita. Sekin oli varmaan perinnöllistä, vaikka lutraan - jos muistan - myös luonnonkosmetiikkaa: puhdistusaineita, seerumia ja kasvovoiteita. Teen silloin tällöin naamioita. Ensiksi puhdistavaa ja sitten kosteutta ja heleyttä lisäävää. Tyttäreni Veran kuoleman jälkeen vanhenin mielestäni kymmenen vuotta.


En tiedä, onko näistä oikeasti apua, mutta niistä tulee hyvä mieli. En voisi kuvitellakaan, että menisin nuorennusoperaatioihin muun muassa laserhoitoon, botoksiin, hyaroliinihappotäyteaineisiin. Puhumattakaan kohotusleikkauksiin. Kosmetologilla olen käynyt noin 30 vuotta sitten. Uskon, että ulkoileminen ja raikas ulkoilma ovat parasta kasvojenhoitoa.


Terveys on viime aikoina reistaillut. Sain kakkostyypin diabeteksen, joka on diabeteshoitajan mielestä nähtävästi perinnöllistä, koska kolesteroliarvoni ovat loistavat ja verenpaine tavallaan melkein liiankin alhainen. 30 prosenttia diabeteksesta on perinnöllistä.


Nyt kolmen kuukauden jälkeen sokeriarvoni ovat verikokeitten mukaan normaalilla tasolla. Olen siitä hyvin huojentunut. Syön Metforem 500 mg-lääkettä aamuin ja illoin.


Minun ei ole tarvinnut muuttaa ruokavaliota, koska kasvissyöjänä syön jo nyt terveellisesti. Pitäisi syödä viisi kertaa päivässä. Se on ollut vähän vaikeaa, mutta toisaalta hedelmät tai marjat välipaloina sopii aivan hyvin. Syön aamupalan, lounaan ja kevyen päivällisen. Diabetes on elinikäinen sairaus, vaikka voi päästä remissioon, jolloin ei tarvitse syödä lääkkeitä.


Diabeteshoitaja sanoi myös, että jalkojen jokapäiväinen pesu ei ole tarpeellista. Se on silloin hyväksi, jos diabeteksesta on tullut neuropatia. Jalkoja kihelmöi, niissä on tunnottomuutta ja turvotusta ja kipua. Koin jalkojen jokailtaisen  pesemisen, tarkan kuivaamisen -

myös varvasvälit - ja rasvauksen työlääksi. Siitä ei tullut rutiinia.


Tilasin jo hätäpäissäni diabetessukkia. Myös nekään ei ole diabeteshoitajan mukaan tässä vaiheessa tarpeellisia. Ne eivät purista, eikä niissä ole resoria.


Käyn edelleen kuntosalilla. Kävelylenkkeilen kolme kertaa viikossa teillä ja metsässä. Metsä hoitaa muun muassa ahdistusta. Olen nyt kolme vuotta rypenyt ahdistuksessa ja paniikkikohtauksissa. Sain viimein rauhoittavat lääkkeet. Mutta en syö niitä säännöllisesti, etten jää koukkuun. Voin myös hengityksellä vaikuttaa, kun paniikkikohtaus on tulossa. Hengitän kolmeen laskien sisään ja kuuteen laskien ulos ja pidän tauon. Tämä rauhoittaa vagushermoa.


Olisiko minulla kuitenkin vaihdevuosioireilua? Olen ajatellut, että selvisin niistä hienosti ja helposti. Sain yhden tai kaksi kuuman aallon ja hikoilin nukkuessa noin kuukauden. Siitä on jo viisi vuotta. Enpä taida uskoa, että kyse on vaihdevuosista - tai mistä sen nyt tietää. Voiko oireet tulla näin myöhässä?


Psykiatri, jolla hiljattain kävin, antoi diagnooseiksi monien testien jälkeen yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja paniikkihäiriön. Hän määräsi mielialalääkkeet. Hän sanoi niiden alkavan vaikuttaa muutaman viikon päästä. Nyt sitä odotellessa.


Myös ahdistuksesta kärsivä ystäväni sanoi, että nämä lääkkeet tekevät aloitekyvyttömäksi ja laiskaksi. Jos minulle tulee moisia vaivoja, lopetan niiden syömisen. Haluaisin syödä lääkkeitä mahdollisimman vähän.


Onneksi minulla ei ole kaamosväsymystä tai masennusta. Tykkään pimeistä aamuista ja illoista. Niissä on tunnelmaa. Talvi on aivan ok, paitsi säännöllinen pönttöuunien lämmitys tökkii. Vielä sitä ei tarvitse tehdä. Lämmitetään siirrettävillä pattereilla.


Kaivossa vesi on edelleen vähissä ja se haisee ja maistuu kamalalle. Mies tuo töistä talousveden ja järvestä muun. Vaatteetkin voi pestä miehen työpaikalla. Pesen vain nyrkkipyykkiä.


Tiskaaminen on vähän työlästä. Pitää lämmittää talousvettä ja pestä käsin illalla kaikki astiat, mutta tavallaan se on rentouttavaa puuhaa.


Puutyöt jatkuvat. Nyt roudaan kottikärryllä jo valmiita halkoja liiterin ja ulkokatoksen viereen. Mies pinoo niitä nätisti. Minulla ei riittäisi kärsivällisyys siihen. Siksi valitsin roudaamisen, vaikka se on raskaampaa. Selkä on ollut kipeänä, vaikka käyn kuntosalilla. Nyt on jo kiire siinä hommassa, jotta ehditään ennen kovia vesisateita ja talven tuloa.


Puutarhassa olen tehnyt syystöitä. Poistanut perennoista kukkavarret ja kuolleet lehdet, tyhjentänyt kesäkukkien ruukut, vähän haravoinut. Olen kitkenyt kasvimaan ja istuttanut kukkasipuleita. Krookusta ja tulppaaneita.


Hyvää viikonloppua kaikille!



4 kommenttia:

  1. Kiitos taas,samaistun niin noihin syystöihin.Kakkos kodissa pinotaan puita ja lämmitetään pönttöuunia.T.toinen Marja

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Anonyymi. Oli kiva lukea, että samaistuit, samat hommat ja pönttöuuni.

    VastaaPoista
  3. Hei, sairastuin poikani kuoleman jälkeen paniikkihäiriöön ja ahdistuneisuuteen. Olen nyt 15 vuotta syönyt serotoniinia ja en pysty lopettamaan lääkitystä. Mutta miksi lopettaisin. Toimintakykyni on erinomainen enkä tunne itseäni laiskaksi. Täytän ensi viikolla 62 ja mietin miten paljon suru on vienyt minulta vuosia, joista olisin voinut nauttia. Rauhoittavia otan tarpeen mukaan ja olen tyytyväinen etten ole jäänyt koukkuun. Nyt elämä kulkee omaa rataansa välillä hyvin ja välillä huonommin. Hyvää syksyn jatkoa terkuin Sirkku.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Sirkku. Tiedän sen tuskan lapsen kuoleman jälkeen. Miksi et söisi masennuslääkkeitä pitkän aikaa, jos niistä ei tule haittavaikutuksia, ja elämä sujuu paremmin. Tuttu tunne minulle on tuo, että ajattelen, miten paljon suru on vienyt minulta hyviä vuosia. Runsaan kolmen vuoden jälkeen, suru on alkanut hellittää. Osaan elää sen kanssa. Mutta se vaivaa varmasti loppuelämän.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!