Elämää maalla 34.

 

Kulunut viikko on ollut henkisesti vaikea. Ahdistus riepottelee, raastaa ja piiskaa minua. Se nakertaa ja ahmii mieltäni. Se avaa  minut kauhulle, ja kaikki on vastaanotettava.

Varsinaisia paniikkikohtauksia ei ole ollut ja rauhoittavat lääkkeet estäisivät ne, mutta eivät auta yleiseen ahdistukseen, enkä halua syödä niitä enemmän kuin lääkäri on määrännyt.

En tiedä, mistä ahdistus tulee. En ole mielestäni koskaan padonnut tunteitani. Olen aina käsitellyt pahat kohdat elämässäni. Jo lapsesta saakka - silloin kun kaikki perheessäni oli vielä hyvin - olen puhunut vanhemmille vaikeasta olosta.

Äiti sanoi minua Pippuri-Tiinaksi. Olin niin pippurinen, temperamenttinen ja tarvittaessa äkäinen.

Kävin taipumusta ahdistua läpi psykoanalyyttisessa psykoterapiassa opiskeluaikoina. Alitajunnassa oli kävelyn oppiminenkin, josta ajasta ei tietoisesti muista mitään, koska aivojen osa hippokampus ei ole vielä kokonaan kehittynyt. Pääsin  myös  käsiksi  kaksivuotiaan kokemuksiin. Kelasimme ja kelasimme varhaislapsuuttani. Mitään syytä ahdistumistaipumukseen emme löytäneet. Psykoterapeutti oli lopulta sitä mieltä, että ahdistumistaipumukseni on persoonallisuuspiirre ja synnynnäinen. Tähän on tyytyminen.

Olen huomannut, että nykyisin ahdistus on kausittaista ja kestää noin viikon. Ehkä sen taustalla on nyt heinäkuussa saamani tyypin 2 diabetes diagnoosi, jota yritän edelleen työstää ja muuttaa sen osaksi identiettiäni.

Tai sitten vaikuttaa ehkä se, etten voinut kirjoittaa ja katsoa suoratoistopalvelujen tarjontaa moneen päivään. Tietsikka meni rikki sunnuntai iltana, kun nukahdin se sylissäni ja se tippui lattialle. En ollut muistanut panna tyynyjä sängyn viereen.

Rikki meni se osa, joka sähköjohdon päässä pannaan tietsikan sisälle. Minä digiblondi en osaa oikeita käsitteitä selittää tätä kunnolla. Osa vääntyi ja yritin suoristaa sitä ja se alkoi kipunoida.

Tiistaina vein koneen kauppaan, josta ostin sen. Ja nyt se on korjattu. Minun pitäisi aina muistaa panna tyynyjä sängyn viereen, koska nukahdan niin helposti esimerkiksi katsoessani Yle Areenan sarjoja ja elokuvia sen jälkeen, kun olen lukenut pari kolme tuntia.

Naapuri toi taas muikkuja suoraan nuotalta. Niitä oli puoli muovikassillista.  Niissä oli perattavaa, mutta olen todella kiitollinen hänelle, että hän melkeinpä pitää meidät kaloissa! Pakastin puolet, ja loput paistoin. Syömme niitä varmasti kolme lounasta.

Kotona on loppukesän hommia. Teemme talven polttopuita. Mies sahaa moottorisahalla ja halkoo, ja minä kärrään halkoja kottikärryillä suojaan. Se on hyvää hyötyliikuntaa, ja parantaa hieman henkistä oloani.

Ja viimein saimme poimittua kaikki marjat. Minä sadatellen ja mies hyräillen. Erityisesti tyrnimarjojen poimiminen on vaativaa. Ne kun hajoavat niin helposti. Siksi niitä on kerättävä yksitellen ja varovasti, mutta ne ovat talvella hyvä C-vitamiinin lähde ja eivät pakastettuina maistu yhtä kirpakoilta kuin tuoreena.

Hyvää viikonloppua kaikille!