Tuomi kukkii. Minulle pohjoisen ihmiselle se oli ja on yhä täällä etelämmässäkin selkeä kesänmerkki.
Tämä viikko on ollut tavallaan surullinen. Ikävöin Veraa. Näihin aikoihin hän olisi tullut kesälomalle kotiin. Hän teki kesätöitä hautausmaalla ja pyöritti omaa "firmaansa". Hän teki siivous- ja muita kotitöitä, puutarhatöitä ja mitä milloinkin kysyttiin. Olen taas katkerana Jumalalta kysellyt: miksi Veran piti kuolla vain 21-vuotiaana? Minä olisin voinut kuolla Veran puolesta.
Koska en ole voinut enää pitää huolta Verasta, olen yrittänyt pitää huolta kasveista. Meille ei mahdu enää mitään taimia sisälle. Keittiön pöytä ja lasikuistin pöytä ovat täynnä. Eikä lasikuistikaan ole hyvä taimipaikka, koska päivällä lämpötila nousee tosi korkeaksi.
Lasikuisti piti ottaa käyttöön, kun tilasin gladioluksen sipuleita, joiden luulin voitavan istuttaa suoraan avomaalle. Mutta ei voinut, pitää esikasvattaa mullassa. Hui, hai, ei ole tietoa edes miten suureksi ne kasvatetaan sisällä. Nyt niissä on silmut.
Samoin lankesin mainoksen pauloihin. Kodin Kukat nettikaupassa oli kuusi maatiaispelargoniaa tosi halvalla, ja luvattiin, että ne on helppo talvettaa. Näin jo sieluriepuni silmin kuusi muhkeaa punaista pelargoniaa ja ruusupelargoniaa.
Sieluni silmät erehtyivät: postissa tuli pelargonioitten taimia, jotka joten kuten ehkä ehtii kukkia tänä kesänä. Nyt ne joutuvat kasvamaan lasikuistilla lapsuuselämänsä. Jos yleensä saan ne pidettyä hengissä. Ihmettelen, että köynnöskasvien taimet ovat suhteellisen hyviä. Krassi ja aitoelämänlanka vain liikakasvaneet. Keijunmekot, mustasilmäsusannat ja kelloköynnökset voivat kohtalaisen hyvin.
Sain eilen istutettua kasvimaan loppuunsa. Se tehtiin aina Veran kanssa yhdessä. Itketti. Olin jo kuokkinut maat valmiiksi. Enää piti harata, lannoittaa kanankakalla, tehdä penkit ja istuttaa siemenperunat, kylvää ja peittää siemenet sekä kastella. Tein koko homman jotenkin kylmästi. Ikään kuin kehoni teki ja minä katselin vierestä. Veran kanssa käsi kädessä. Ja kuohuviinipullo ja kippis kevättyön päätteeksi.
Mutta kyllä nyt nuo kylvötyöt tekivät tiukkaa kropalle. Kyykystä ylösnouseminen kävi kankeasti. Kaikki jotenkin työläästi. Tätä ei ole ollut aikaisemmin. Tulin siihen tulokseen, että tämä johtuu vain lihomisesta ja ikääntymisestä.
Vaikka käyn kuntosalilla ja teen kävelylenkkejä. Näihin puuhiin minun on ollut pakotettava itseni tällä viikolla. Ei ole yhtään huvittanut. En tiedä johtuuko se yleisestä alakulosta vai siitä, että teen nyt kotona fyysisesti paljon. Ehkä molemmista.
Olen näköjään viime syksynä taas häslännyt. Hyötykasvi-kukkapenkkiin on tullut uusi pensas ja uusia sipulikukkia, joita en tunne. Kukat eivät ole tulppaaneita. Niissä on ohuemmat lehdet. Noh, kun ne alkavat kukkia, ehkä tunnistan ne. Pensaasta saan etäisesti mielikuvan, että se olisi jokin suklaa (?)marja. Sen ehkä näkee syksyllä.
Minusta on tullut paljon varovaisempi auton kanssa kuin ennen. Kaasujalka on yhä raskas ja nautin vauhdista. Mutta parkkeeraan ja muutenkin toimin varovaisemmin kuin ennen, jolloin sai olla täyttelemässä vakuutuspapereita tämän tästä, kun muun muassa peruuttelin muihin autoihin tai naarmutin sivusta.
Tällä viikolla kuntosalilta lähdettyäni autoni viereen oli joku parkkeerannut hyvin lähelle. Pohdin asiaa. Ja päätin kysäistä ohi kulkevalta mieheltä apua, jospa hän peruuttaisi sen, mutta unohdin sanoa, että käsijarrua ei saa vetää päälle, koska se on niin jäykkä.
Hän peruutti auton huvittuneena (olen jo tottunut tähän) ja jatkoi lähiseen ruokapaikkaan. Menin autoon ja se saakelin käsijarru. En saanut sitä alas. Niinpä oli turvauduttava taas seuraavaan ohikulkijaan. Onneksi kolmanteen ei tarvinnut turvautua. Eikä tutkalaitteita ole meidän pienillä teillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!