Elämää maalla 9.

 

Kirjoitin viime perjantaina hoivaamishalustani, joka puhkesi noin vuosi tyttäreni Veran kuoleman jälkeen. Halusin hoivata toista tytärtä, miestä, Kille-kissiä, köynnöskasvien pieniä vihreitä taimia ja niitä ulos istuttamisen jälkeen ja pikkulintuja. Nyt hoivaamishalu on alkanut valua itseeni.

Hoivaan kasvojen ihoa. Maanantaina täällä olikin postaus Vitamiinit heleyttävät ihoa. Olen alkanut panostaa A-vitamiiniin ja käytän iltaisin luonnonkosmetiikka Madaran Provitamina A concentratea kolme tippaa sekoitettuna erittäin hyvään Mahalon kasvovoiteeseen. Aamulla käytän Bakuchiol luonnon retinoli boosteria. Eivät nämä poista ihon vanhentumista vaan pitävät ihon kunnossa. Mielestäni ei mikään voide poista ihon ikääntymistä. Tämä hoivaamishalu menee varmaankin aika nopeasti pois. Mitähän tulee tilalle?

Vaikka pidän kaamoksesta, minulla on jonkinlainen kaamosväsymys. En viitsi käydä kuntosalilla kuin kaksi kertaa viikossa. Ja se lenkille lähtö neljä kertaa viikossa on erittäin vaikeaa.Kun olen pukeutunut ulkovaatteisiin ja seison pihalla - miettien mennäkkö - minun pitää ottaa askel itsestäni pois. Hävittää tietoisuus hetkeksi niin kuin avantouinnissa juuri ennen avantoon menemistä.Lenkille lähtiessä olen myös tavallaa autopilotin ohjaama. Välillä tämä onnistuu, välillä ei. Mutta lenkin jälkeen on huikean hyvä olo! Kuuntelen lenkin aikana mielimusiikkiani Spotifyltä. Sanotaan, että musiikki on eniten mieleen vaikuttava taidemuoto. Ja siltä tuntuu. Mies käy joka päivä lenkillä - tuosta vain.

Meillä kävi nuohooja  niin kuin täällä maalla tapaa olla kerran vuodessa. Nuohooja on huippu! Hän ei jätä mitään tuhkaa jälkeensä vaan imuroi sen pois. Kuvissa pellettitakka "riisuttuna" nuohousta varten ja sitten taas katettuna.

Maalla asumisen naapurisuhteisiin. Yksi naapuri antoi taas muikkuja ja järvisiikaa  ja kaikki valmiiksi perattuna. On aivan liikaa, että hän

perkaakin ne. Hän on erittäin hyväsydäminen ja puhelias ihminen. 

En vieläkään hallitse - milläkään lailla - tätä uutta  tietsikkaa ohjelmalla Windows 11. Kuvien kanssa on ongelmia. Välillä saan siirrettyä kuvat koneseen kännykästä. Välillä en. Saa** nan ohjelma. Tämä on vaikeampi ohjelma kuin Windows 10. On alkanut harmittaa, että ostin tämän koneen. En vieläkään ilkeä mennä liikkeeseen pyytämään apua, koska olen jo pyytänyt kolme kertaa, ja yksi myyjä sanoi, että osaa jo minun salasanan ulkoa. Mutta  aion kuitenkin mennä neljännen kerran. Sehän on minun oikeus digiblondina, kun olen ostanut uuden kalliin koneen. En edes osaa tuota it-kieltä. Entä sitten!

Kävin tuossa Tokmannilla joku päivä sitten ostamassa siemeniä talitinteille. Kun menin kauppaan räikeä joulukrääsä hyppäsi silmille. Eikä tehnyt hyvää kaupallinen joulu. En ole niin sanottu jouluttaja, joka alkaa joulun vieton jo marraskuun alussa. Kaikki se rihkama. Joulukarkit, joulukalenterit, joulutyynyt, jouluverhot... Ymmärrän kyllä, että joku ostaa kausivaloja. Valo piristää. Mutta en osta niitäkään.

Minulle joulu on taas vaikea Veran kuoleman jälkeen. Viimeinen joulu yhdessä kolme vuotta sitten. Ei tee edes mieli viettää koko joulua. Mutta tiedän, etten osaa olla leipomatta taatelikakkua ja joulutorttuja.  Samoten teen lasimestarin sillin ja rosollin itse.Muut herkut ostetaan kaupasta. Siinä se onkin - meidän syömiseen keskittyvä joulu. Ei kuohuviiniä, shotteja ja vain alkoholitonta glögiä.

Hyvää viikonloppua kaikille!