Surutyöni 116.

 

Rakas 22-vuotias Vera-tyttäremme kuoli puolitoista vuotta sitten nukkuessaan. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija ja onnellinen siitä, että oli vihdoin löytänyt oman alansa. Tätä ennen hän opiskeli muun muassa lääketiedettä. Kuolemalle ei löydetty syytä kuolinsyytutkimuksissa. Mahdollisin syy on sydämenpysähdys tai rytmihäiriö.

Suru  ei ole enää melkein koko ajan läsnä. Se tulee kuin kohtaus. Riipii ja raastaa. Repii minut pois kaikesta tavallisesta. Kuinka ikävä minulla onkaan Veraa. Sitä ei voi sanallisinkaan keinoin ilmaista.

Olen alkanut nyt käyttää Veran hajuvesiä. Aikaisemmin en pystynyt siihen. Tietty tuoksu olisi jotenkin murtanut minua entisestään. Nyt on ollut sopiva aika muistella Veraa tuoksuista käsin. Olen silloin tällöin pirskottanut päälleni Guessin tuoksua, mikä on lämmin, mieto, yrttisenkukkaisa    tuoksu. Siitä tulee helposti sama tunne, kun halasin Veraa hänen kotiin tullessaan sanoen "Pieni-Vera", silloin Vera tuoksui tälle ja ulkoilmalle. Joinakin päivinä olen nuuhkutellut Escadan eri tuoksuja ja tunnistanut niistä joitakin. Nämä tuoksut tuovat suuresti iloa.

Olen käyttänyt tämän alkavan talven Veran talvikenkiä. Ne hän lahjoitti minulle vuonna 2020. Hän oli mielestään luopunut "korkokenkäkaudestaan" ja siirtynyt käyttämään matalampia korkoja. "Ja sinä saat hyödyntää kaikki vanhat kenkäni korkokenkänainen." Jotain tällaista hän minulle sanoi. Nyt hyödynnän välillä itkien.

Onneksi olen aina pitänyt syksystä ja talvesta, myös kesästä. T.S Eliton runo Huhtikuu on kuukausista julmin sopii minulle. Hämäryys ja pimeys sopii paremmin kuin hyvin kirkas valo huhtikuussa.

Nautin sadonkorjuusta. Että olen itse kasvattanut luomuna vihanneksia, jotka kerään hellästi kellariin tai pakasteeseen. Niin, kyllä syksy on lempivuodenaikani, samoin kesä, kun saan katsoa luonnon ja vihannesten kasvavan. Tulee  kiitollinen  olo.

Meidän kaivo on edelleen tyhjä.Tämä on sitä "mukavaa" maalaiseloa. Muistin vasta jokin aika sitten, että tiskikoneessa on pesemättömiä astioita. Ja ne olivat osittain jo homeessa. Ei ollut kovin mukavaa pestä niitä käsin järvivedellä niin kuin muitakin astioita. Likaisia vaatteita on kertynyt. Pitäisi ehkä pestä niitä käsin. Voi Kiesus, ei houkuttele.

Olen mukamas laihduttanut puolitoista kuukautta. Paino ei ole tippunut lainkaan, vaikka olen jättänyt ruokavaliosta riisin, pastan, perunat ja juustot. Olen syönyt myös pienempiä annoksia ja runsaasti vihanneksia. Tietenkään en ole syönyt makeaa tai rasvaista.

Tämä on kaiketi jojolaihduttamista, koska - muistaakseni -vuonna 2020 laihdutin 13 kiloa yhden kilon viikkovauhdilla. Ehkä se oli liian nopeaa laihduttamista. Toisaalta siihen varmasti vaikutti se, että minulla oli tuolloin kilpirauhasen ylitoimintaa, joka näkyy aineenvaihdunnan nopeutena. Vasta viime kesänä sisätautilääkäri kertoi tästä jo vuosia kestäneestä ylitoiminnasta ja vähensi tyroksiinilääkitystä, jota käytetään kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Jojolaihduttamisessa rankan laihduttamisen ja sen jälkeen lihomisen takia elimistö pitää kiinni kiloistaan, ei vähennä, anna rasvaa pois, se on sitkeässä. Elimistö ikään kuin muistaa edellisen laihduttamisen. Nyt jarruttaa, jumittaa painonlaskua.

Ehkä minun pitää ottaa järeämmät laihdutuskeinot haltuun: Nutrilett tai kaalikeitto. Olen joskus kauan sitten ollut Nutrilett-kuurilla. En muista siitä kuin kuurin alkupäivien sietämättömän nälän ja heikotuksen, jotka vähitellen vähentyi.Nyt kyllä söisin jotakin vähää ruokaa Nutriletin rinnalla. Saa nähdä. En tiedä. Minulla on hyvin kattava näläntunne ja kun se ylittyy, en jaksaisi mitään, on huono olo ja vihaisuutta ja toivottomuutta.

Oikeastaan 12 tullutta kiloa ei pahemmin minua häiritse. Ne ovat lohtusyömiskiloja Veran kuoleman jälkeen.  Olen tiettävästi terve. Minulla on verenpaine ja kolesterolit alhaiset, hyvät. Verensokeri juuri viitearvojen sisällä. Ei siis huolta. Mutta yritetään nyt kuitenkin laihduttaa.

Vähän hemmottelin surussa itseäni ostamalla taas uusia kotivaatteita  ja luonnonkosmetiikkaa,  yö- ja päivävoiteen, kasvoöljyn ja seerumin. Minulla on kolme rekillistä ja kaksi naulakollista työvaatteita, siis vähän hienompia vaatteita kuin kotivaatteet. Suuri osa vaatteista on muotitietoisen sisareni antamia  hänen entisiä vaatteitaan.

Viime kesänä möin merkkivaatteiden nettikirppiksellä monta mekkoa, hametta, puseroa, käyttämättömiä kuntosalivaatteita ja korkokenkiä. Minulla on tullut jalkoihin vaivaisenluut. Nykyisin lestin pitää olla leveä, eikä tähän sovellu sirot korkokengät. Muuten olen edelleen kuitenkin korkokenkänainen.