Jo äidin ajatteleminen, saati kohtaaminen voi herättää erilaisia tunteita: iloa, kiitollisuutta, hellyyttä, huolta, syyllisyyttä, surua ja vihaakin. Kun tytär kasvaa aikuiseksi - tulee ehkä itsekin äidiksi -, suhteessa omaan äitiinsä hän on aina tytär.
Esimerkiksi parisuhdeongelmat johtuvat usein osaltaan äidistä: turvattomuus äitisuhteessa voi näkyä aiheettomana mustasukkaisuutena, vaikeutena luottaa, että kelpaa omana itsenään. Tai jos on kokenut, että äiti rakastaa sisarusta enemmän, kateus voi toistua aikuisena vertailuna kollegoihin ja ystäviin.
Sisäinen äidin ääni
Keskeneräiseksi eli irtautumisesta pois jäänyt äitisuhde on pysyvässä odotustilassa. Silloin täyttymättömät toiveet aiheuttavat tyttäressä surua, syyllisyyttä ja heikkoa itsetuntoa.
Äidin tärkeä tehtävä on antaa tyttären itsenäistyä äidin hyväksyvän katseen alla, mutta mitä huonompi suhde on ollut, sitä vaikeampi tyttären on eriytyä omaksi itsekseen.
Vaikka äidistä päästäisi irti, sisäinen äidin ääni saattaa jäädä päähän soimaan. Lapsuudesta tuttu arvosteleva äiti kuiskii korvaan jatkuvia ylisuorittamiseen ajavia vaatimuksia. Tehokkuuden avulla todistetaan, kuinka hyvä tytär on.
Rajat on rakkautta
Rajat kuuluvat aikuisen tyttären ja äidin suhteeseen. Vaihtuvissa elämäntilanteissa on löydettävä siihen hetkeen sopiva läheisyyden ja etäisyyden taso. Esimerkiksi isoäidiksi tuleminen voi olla monessa äiti-tytärsuhteessa kriisin paikka.
Hösäävä, omilla aivaimillaan kylään tuleva, kaappeja järjestelevä ja lapsenlapsiaan hemmotteleva mummo ottaa päähän, vaikka tunkeilevaisuus olisikin vain tapa osoittaa rakkautta.
Tyttären kyvyttömyys asettaa äidilleen rajoja voi sisältää pelkoa siitä, että loukkaa tai tulee hylätyksi. Aikuisen tyttären on kuitenkin otettava tämä puheeksi rauhallisena hetkenä, ei silloin, kun eniten ärsyttää.
Toisinaan tarvitaan kuitenkin tiukempaa vuorovaikutusta ja ääritilanteissa ehkä yhteydenpidon hetkellistä tauottomistakin. Voi olla aikalisän paikka, jos energia tuntuu kuluvan raskaassa äitisuhteessa tahkoamiseen. Tämän jälkeen sopu ja eheämpi oleminen äidin kanssa voi löytyä harvempien, arkipäiväisempien tapaamisten myötä.
Kohtuullinen suhde äitiin riittää
Välit äitiin kannattaa katkaista vain ääritapauksissa, jos äiti vakavalla tavalla sabotoi henkisesti aikuisen tyttären elämää. Äidin siirtäminen kokonaan pois elämästä syö huomattavasti enemmän voimavaroja kuin laiha sopu, sillä viha sitoo yhteen rakkauttakin voimakkaammin.
Syyttelyn ja riitojen sijaan kannattaa rohkeasti rakentaa kahdelle aikuiselle sujuvaa suhdetta kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Kohtuullinen, keskusteluyhteyttä ylläpitävä äitisuhde on monelle riittävän hyvä.
Lähteet: Hyvä terveys plus, kuvat Pexels
Olipas taas lähelle osuva aihe. Kiitos!
VastaaPoistaOma äitisuhteeni on ollut aina vaikea näin hellästi ilmaistuna. Nyttemmin äidin sairauksien ja iän myötä olemme lähentyneet ja tapaamme säännöllisesti.
Tähän ikään asti monet tutut ja puolituntemattomat ovat syyllistäneet minua heikosta äitisuhteestani. Se on kovin helppoa, kun ei tiedä asioista mitään. Kaiken kaikkiaan minulla on ollut kovasti vaikeaa äitini kanssa ja muiden asiaan oman mielipiteensä lisäämisestä kiinnostuneen henkilön kanssa. 98-prosenttisesti minä olen syypää ja huono ihminen. Muutama ymmärtää onneksi minuakin.
Mielenkiintoista on se, että oman näkemyksen oikeellisuus pitää jotenkin perustella ulkopuolisille. Eihän se koskaan toimi! Ja miksi minun elämäni tuomareiksi pitäisi olla vapaa pääsy kaikilla aiheesta kiinnostuneilla?
Oma heikko äitisuhde on jättänyt ison kasan traumoja, joista vähitellen olen (kai) pääsemässä eteenpäin. Muiden ihmisten lyttäävä asenne on tehnyt lisää pahaa ja kasvattanut epäluottamusta muihin ihmisiin.
Suhde äidin kanssa on edelleen ongelmainen, muttei satuttava. Juuri nyt. Joustan paljon ja pyrin tekemään paljon hänen vuokseen - itsenäinen ja ylpeyden aiheinen elämä on jokaisen ihmisen oikeus. En odota vastinetta. Silti välillä olen saanut yllättäviä positiivisia kommentteja äidiltäni. Totta kai se tuntuu mukavalta kaikkien vaikeiden vuosien jälkeen. Ja välillä mukaan mahtuu piikittelyä, vähättelyä ja muuta hänen mielestään hupaisaa kommentointia.
Äitisuhteet pitäisi kieltää. ties mihin kaikkeen olenkaan syyllistynyt omien lasteni kanssa 😳
Kiitos kommentiistasi Susanna. Oli mielenkiintoista ja toisaalta surullista lukea äitisuhteestasi. Tuo on raivostuttavaa, että ulkopuoliset kommentoivat äitisuhdetta, vaikka eivät tiedä siitä mitään. Olisikohan se niin, että kun äiti vanhenee, äitisudekin vähän paranee. En tiedä. Minun äitini kuoli 60-vuotiaana. Siihen asti äitisuhde oli vähän ongelmallinen, koska äitini oli alkoholisti.
PoistaMeillä äitisuhde on parantunut, kun äiti on iän myötä tasaantunut ja jopa hieman herkistynyt. On liikuttavaa kuulla äidiltä positiivisia kommentteja välillä, mutta menneet pitää käsitellä omassa päässään ihan itsekseen.
PoistaKiitos kommentistasi Susanna. Hienoa, että äitisuhteesi on parantunut, ja äitisi tasaantunut. Eihän menneitä voi noin vaan unohtaa, mutta voi päästää irti ja käsitellä asian.
PoistaÄitisuhde on yksi monimutkaisimpia ihmissuhteita!
VastaaPoistaOma äitini oli ns. täydellinen äiti minulle, kun olin lapsi. Olen ainoa lapsi ja äitini antoi minulle kaikkensa. Perheeni ei ollut rikas, mutta äiti karsi omista tarpeistaan minun- ja isänikin- vuoksi. Olen aina ollut "äidin tyttö" ja kun isäni kuoli ollessani 26-vuotias (äiti oli 54v), suhteemme kiinteytyi entisestään.
Äiti oli nuorena vahva ja rohkea. Vanhemmiten hän on kuitenkin muuttunut pikkuhiljaa entisen itsensä vastakohdaksi. Hän on aloitekyvytön, arka, syyllistävä ja masentunut. Autan tietysti häntä kaikessa missä voin, mutta minulle jää tunne, etten tee koskaan tarpeeksi. Toisaalta saan tapella, jotta hän ottaisi apua vastaan. Olen esim. soittanut hänelle väkisin ambulanssin, vaikka hän kielsi ankarasti ja huusi minulle (puhjennut umpilisäke, suoraan leikkaukseen).
Mieheni sanoo usein, että äitini on kuin ankkuri, joka vetää minua pohjaan. Äitini toivoo kuolemaa eikä näe elämässä enää mitään positiivista. Joskus toivoisin, että saisin olla vaikka viikon puhumatta hänen kanssaan (asumme eri kaupungeissa), mutten voi tehdä sitä. Olen hänelle ainoa ja syyllisyys vaivaa jo nytkin. Joskus tuntuu, etten jaksa hoitaa omaa elämääni ja samalla äidin asioita. Hän ei kiitä minua vaan ottaa avun itsestäänselvyytenä (tietysti se sitä onkin!).
Itselläni ei ole lapsia- onneksi! Minusta ei olisi ollut "täydelliseksi äidiksi" enkä toisaalta halua olla vanhana täysin lapseni varassa. Se on raskas taakka lapselle. Rakastan äitiäni yli kaiken, mutta syyllisyys ja riittämättömyyden tunne ovat raskaat kantaa. Olen 51-vuotias.
Lämmin osanottoni. Vilpittömästi.
PoistaSairaat vanhemmat ovat mielestäni usein kohtuuttomia ihan vahingossa. He eivät tavallisesti halua loukata, mutta elävät niin omassa maailmassaan, että kokevat tilanteet toisin kuin omaiset ja ilmaisevat sen välillä myös aika rajusti.
Pesäeron tekeminen omiin vanhempiin tekee hyvää. Talutusnuora kannattaa katkaista jossain vaiheessa. Se ei tarkoita sitä, että kiintymys tai huoli vähenisi. Se tarkoittaa vain ajan ja energian hyödyllistä jakamista kaikkien kesken. Muista itsesikin!
Kiitos Susanna kommentistasi. Sinulla oli hyvä havainto se, että vanhemmat voivat olla aivan omassa maailmassaan. Minun äitini oli juuri tuota. Alkoholistille viina on tärkeintä elämässä. Ei äitinä olo. Äitini oli vielä katkera ihminen. Syyllisti toisia. Hän ei edes tiennyt/muistanut, mitä minä opiskelin.
PoistaKiitos kommentistasi Anonyymi. Oli mielenkiintoista taas äitisuhteestasi. Todella ikävää, että äitisi on muuttunut vastakohdakseen ja vie paljon voimiasi auttaa häntä. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne - ja kun äitisi ei edes kiitä avusta - on tosiaan raskas kantaa, vaikka rakastaisi äitiään. Voisiko äitisi saada ulkopuolista keskusteluapua, vaikka psykologilta tai seurakunnan diakonilta?
VastaaPoistaKiitos molemmille kommenteistanne! Äitini asuu yksin ja pärjäilee arjessa jotenkuten. Tietysti hän haluaa asua omillaan niin kauan kuin mahdollista ja sitä toivon hänelle. Autan häntä puhelinasioissa, varailen lääkäreitä yms. Välillä menen käymään. Hän ei missään nimessä halua ulkopuolista apua eikä suostu puhumaan "vieraiden" (ammattiauttajat) kanssa. Tappelin yli vuoden suostutellessani häntä ottamaan siivousapua. Lopulta hommasin kaiken valmiiksi ja uhkasin katkaista välit, jos hän ei anna siivoojan tulla avuksi. Silti asunto on usein hurjassa kunnossa (jääkaapissa homeisia ruokia, lattia kaatuneessa teessä jne.). On totta, että itseäänkin pitää ajatella! Se on tärkeää. En voi silti lakata hoitamasta äidin asioita. Jos jätän ne hoitamatta, hän itse ei tee mitään ja asiat pahenevat entisestään. Kiitos ymmärtämyksestänne! On joskus hyvä puhua näistä, vaikka näin nimettömänä. Aurinkoista kesän jatkoa Teille molemmille ja paljon voimia!
VastaaPoistaKiitos Anonyymi kommentistasi. On hienoa, että sait hommattua äidillesi siivousapua. Äitiin on aina kuitenkin henkinen side. Suhdetta voi parantaakin se, että päästää irti ja käsittelee äitisuhdetta. Se ei tarkoita, ettei antaisi apua äidille.
VastaaPoistaKiitos postauksesta!
VastaaPoistaEn tiedä minkälainen suhteeni äitiin olisi nyt, hän kuoli 20 vuotta sitten. Mutta meillä on silti suhde, etäsuhde, muistosuhde...millä nimellä sitä kutsuisi. Kuulen monta kertaa äidin äänen, kun puhun omille lapsilleni. Näen äitini kädet, kun viikkaan pyykkiä tai teen jotakin ruokaa, jonka valmistuksen olen oppinut häneltä.
Olen kaivannut äitiäni valtavasti ja olisin tarvinnut häntä monta kertaa. Hän kuoli, kun odotin kuopustamme ja jos koskaan, menetys tuntui tuolloin niin väärältä ja vaikealta.
Nykyisin tunnen ikävää, suru on muuttanut muotonsa kaipaukseksi ja ihaniksi muistoiksi.
Äidin merkitys lapselle on valtava. Vaikea äitisuhde vaikuttaa läpi elämän, äidistä irtaantuminen voi tehdä kipeää, mutta joskus sekin on hyvä ja ainoa oikea päätös.
Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Kirjoitit hyvin kauniisti äitisuhteestasi. Otan osaa hänen varhaiseen kuolemaansa. Oli kiva lukea, että äitisuhteesi oli hyvä ja kaipaat häntä myös arkisissa asioissa. Hän on ikään kuin läsnä, kun kuulet mielessäsi äidin puhetta. Sisäinen äidin puhe voi olla myös myönteistä, ei aina mitätöivää muistuttelua. Minun äitini puhe on arvostelevaa ja kielteistä. Ehkä suhteemme takia niin. Kun äiti alkoholisoitui, hänestä tuli kyyninen ja hyvin itsekeskeinen. Minä olin esimerkiksi hänen mielestään ylitarkka siivouspoliisi, kun välillä huomautin siitä, että olisi myös syytä siivota. Mutta mikäpä minä olin oikeastaan huomauttelemaan. Näin jälkikäteen ajateltuna. Äiti oli sairas, ja siihen alkoholismiin hän kuolikin. Kaiketi hän yritti olla kyllin hyvä äiti. Ja hänellä oli oma elämänsä, mihin lapset eivät kuuluneet.
VastaaPoista