Jo äidin ajatteleminen, saati kohtaaminen voi herättää erilaisia tunteita: iloa, kiitollisuutta, hellyyttä, huolta, syyllisyyttä, surua ja vihaakin. Kun tytär kasvaa aikuiseksi - tulee ehkä itsekin äidiksi -, suhteessa omaan äitiinsä hän on aina tytär.
Esimerkiksi parisuhdeongelmat johtuvat usein osaltaan äidistä: turvattomuus äitisuhteessa voi näkyä aiheettomana mustasukkaisuutena, vaikeutena luottaa, että kelpaa omana itsenään. Tai jos on kokenut, että äiti rakastaa sisarusta enemmän, kateus voi toistua aikuisena vertailuna kollegoihin ja ystäviin.
Sisäinen äidin ääni
Keskeneräiseksi eli irtautumisesta pois jäänyt äitisuhde on pysyvässä odotustilassa. Silloin täyttymättömät toiveet aiheuttavat tyttäressä surua, syyllisyyttä ja heikkoa itsetuntoa.
Äidin tärkeä tehtävä on antaa tyttären itsenäistyä äidin hyväksyvän katseen alla, mutta mitä huonompi suhde on ollut, sitä vaikeampi tyttären on eriytyä omaksi itsekseen.
Vaikka äidistä päästäisi irti, sisäinen äidin ääni saattaa jäädä päähän soimaan. Lapsuudesta tuttu arvosteleva äiti kuiskii korvaan jatkuvia ylisuorittamiseen ajavia vaatimuksia. Tehokkuuden avulla todistetaan, kuinka hyvä tytär on.
Rajat on rakkautta
Rajat kuuluvat aikuisen tyttären ja äidin suhteeseen. Vaihtuvissa elämäntilanteissa on löydettävä siihen hetkeen sopiva läheisyyden ja etäisyyden taso. Esimerkiksi isoäidiksi tuleminen voi olla monessa äiti-tytärsuhteessa kriisin paikka.
Hösäävä, omilla aivaimillaan kylään tuleva, kaappeja järjestelevä ja lapsenlapsiaan hemmotteleva mummo ottaa päähän, vaikka tunkeilevaisuus olisikin vain tapa osoittaa rakkautta.
Tyttären kyvyttömyys asettaa äidilleen rajoja voi sisältää pelkoa siitä, että loukkaa tai tulee hylätyksi. Aikuisen tyttären on kuitenkin otettava tämä puheeksi rauhallisena hetkenä, ei silloin, kun eniten ärsyttää.
Toisinaan tarvitaan kuitenkin tiukempaa vuorovaikutusta ja ääritilanteissa ehkä yhteydenpidon hetkellistä tauottomistakin. Voi olla aikalisän paikka, jos energia tuntuu kuluvan raskaassa äitisuhteessa tahkoamiseen. Tämän jälkeen sopu ja eheämpi oleminen äidin kanssa voi löytyä harvempien, arkipäiväisempien tapaamisten myötä.
Kohtuullinen suhde äitiin riittää
Välit äitiin kannattaa katkaista vain ääritapauksissa, jos äiti vakavalla tavalla sabotoi henkisesti aikuisen tyttären elämää. Äidin siirtäminen kokonaan pois elämästä syö huomattavasti enemmän voimavaroja kuin laiha sopu, sillä viha sitoo yhteen rakkauttakin voimakkaammin.
Syyttelyn ja riitojen sijaan kannattaa rohkeasti rakentaa kahdelle aikuiselle sujuvaa suhdetta kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Kohtuullinen, keskusteluyhteyttä ylläpitävä äitisuhde on monelle riittävän hyvä.
Lähteet: Hyvä terveys plus, kuvat Pexels