Siivosin joulusiivouksen raivon vallassa

Kädet vapisevat vieläkin raivosta! Hengitän syvään. Rauhoitun.  Minä inhoan siivoamista! Siivoan yleensä vain kerran kuussa, imuroin ja pyyhin pölyt.

Nyt matot  ulos, imurointi, moppaaminen. Melkein kolme tuntia. Kaikki nurkat puhtaaksi. Ongelma on, että meillä on tavaraa paljon myös lattioilla. Minun kirpputorilöytöjäni. Esimerkiksi kauhean innostuneena laitoin sivupöydälle löytämäni - silloin niin ihanat  - vanhan ison vaa`an, vanhan geologin työsalkun ja vanhan sairaanhoitajan laukun. Kaikki vanhaa. Ei mennyt aikaakaan, kun kyllästyin  katselemaan niitä ja siirsin ne lattialle. Pois silmistä. Sivupöydälle siirsin sitten viherkasveja, joista Siiri-kissimme rapsuttelee multia.

Piti siis siivota nyt ikkunanlaudat, pöytä ja pöydänalus mullasta. Ties vaikka olisi ilmestynyt  jotain toukkia niihin. Kyllä minä olen tietyn väliajoin siivonnut ikkunanlaudat ja pöydän mullasta, mutta pöydänalusta en ole vaivautunut siivoamaan. Sitä mullan määrää! Ja miten älyttömästi pölyä nurkissa ja roskaa lattialla.

Siirsin sitten itseni mielikuvaharjoitteella raivon valtaan - muuten en voi tehdä perusteellisempaa siivousta kuin vihan voimalla - ja aloin imuroida. Sohvat täynnä kissankarvaa. Outoja tahroja pitkin lattioita. Oli kuin olisin juossut 100 metrin juoksua, vauhti oli niin kova. Sytyttämäni pönttöuunitkin sammuivat, kun unohdin lisätä puita. Voi Jumalauta.

Jotta näin tarkemmin tahrat, minun oli riisuttava silmälasit. Lasit pois ja sitten taas päähän. Ja voi , suoraan sanoen helvetti, että lasit hävisivät monta kertaa. Etsiä niitä sitten raivokkaasti. Ja näin hävitin välillä myös mopin ja sangon kaksi kertaa. Etsiä niitä raivokkaasti pitkin taloa. Kyllä taas sähelsin. Ähelsin. Kiroilin. Hinkkasin mopilla raivokkaasti. Kylläpä tahrat lähtivät. Moppisankko kaatui sekin kaksi kertaa, ja vesi levisi vuolaasti lattialle. Levittelin sitä ja moppasin hyvin kosteasti. Kuivuminen kestää kauan. Kaikki tämä johtuu hajamielisyydestäni. Ei dementiasta. Ei, en ole seonnut, kaikki muumit laaksossa, olen vain vihainen. Se on välillä hyvä  ja tarpeellinen tunne.

Olin unohtanut, että illalla sumutin uunin myrkkyuuninpuhdistusaineella, ei ole ekoversiota meille siunaantunut, lieneekö keksittykään. Olisin voinut puhdistaa sen soodalla, jos olisin osannut ajatella järkevästi. Kaikki ekopesuaineet niin tiskille, vaatteille, siivoamiseen on. Mutta en tuntenut siivoamisessa mitään eettisesti ylentävää tunnetta vaan silkkaa, hopeankarvaista raivoa. Missä rillit, missä moppi? Sitten voimakas räiskäys lattialle. Hinkkausta. Kovaa. Lopulta uuni teräsvillalla. En tiedä meneekö se siitä pilalle. Menköön perkele.

Huomenna pölyjen pyyhkiminen. Sekin varmasti jäätävän hopeisen  ja oranssin vihan vallassa. Onneksi huomenna. Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Tai laiska. Mutta on  järkevää jakaa näitä töitä eri päiville. Raivo polttaa sisintä. Ei hyvä. Ei lainkaan hyvä.   Mutta jouluaatton aamuna ei tarvitse kuin imuroida ja pyyhkiä tasoja. Sitten keitän riisipuuroa lounaaksi, sokerilla ja kanelilla. Rento ja rauhallinen joulu. Kuten aina.

Tämä siivoaminen on minulle vähän traumaattista, koska jouduin lapsuudenkodissa siivoamaan vasta vain 10-vuotiaana joka lauantai. Sittemmin siivosin kerran viikossa keski-ikään asti. Sittemmin erittäin vastentahtoisesti kerran kuussa. Ikä tuo suurpiirteisyyttä ja lempeyttä itseään kohtaan. En halua olla kotiorja ja himokodinpuunaaja vaan tämän hetkinen oma itseni.

Mistä ihmeestä se pöly tulee? Taidan lukea siitä artikkelin. Se rauhoittaa, ja kirjoitan siitä tähän alun siivottomankielisen tekstin jälkeen.

Puhatuspalvelun opettaja Maarit Liukolampi ohjeistaa ja osaa varmasti siivota kadehdittavan letkeästi, rauhallisesti ja sujuvalinjaisesti.

• "Ihmisen ihosta ja hiuksista, vaatteista ja kodintekstiileistä syntyy pölyä. Ulkoa tulee taas asuntoon siitepölyä ja nokea. Leipomisesta nousee jauhopölyä. Takan ja kynttilänpoltostakin voi tulla nokihiukkasia kodin ilmaan." Sivunmennen täytyy sanoa, että läppärini on aivan pölyinen ja kissankarvainen. Kun Siiri-kissikin kirjoittaa omalla tavallaan varsin mielenkiintoista tekstiä. Siivoan huomenna. Meille tulee tummaa pölyä pellettitakasta. Sille ei voi mitään, kun pitää nyt kylmempinä päivinä lämmittää. Ja ne pönttöuunit.

• Mitä enemmän ihminen viettää aikaa kotona, sitä enemmän pölyä syntyy.
• Makuuhuone on kodin pölyisin paikka. Siellä möyhitään peittoja, vaihdetaan vaatteita ja kuivatetaan ehkä pyykkejäkin. Tästä syntyy tekstiilipölyä.
• Kotieläimistä tulee paljon pölyä ja karvoja. Kun hankkii kotieläimiä, tätä on vain siedettävä. Meillä sohvat, verhot, matot, ties mitkä kissankarvoissa, koska nämä tyypit tykkävät loikoilla ja meditoida siellä sun täällä. Kerran Siiri-kissi nukkui ison peikonlehden ruukussa.
• Matot keräävät pölyä, eikä pölyä siten ajelehdi kaikkialla ilmassa. Se on kai hyvä juttu.

Mitä voi tehdä pölyn vähentämiseksi kotona?

• Kannattaa pitää ilmanvaihtoventtiilit ja -suodattimet puhtaina. Meillä vanhassa talossa vanhat, pyyhin niitä ehkä kerran pari vuodessa.
• Kannattaa satsata hyvään imuriin. Meillä ei ole sellaista.
• Ei kannata pitää valtavaa määrää tavaraa esillä. Meillä niitä riittää monessa kerroksessa. Toinen ihmeellisen järkevä tyttäreni sanoo kotiamme kirpputoriksi. Minä siihen, että tämä on boheemi koti. Niin, oikeastaan molemmat tyttäreni ovat järkevämpiä kuin minä.
• Siivoamisen työjärjestys on tärkeä. Imuroi ensin koko asunto ja erityisesti matot. Pidä tauko ja anna pölyn laskeutua. Siivoa vaikka sillä välin vessa.
• Pyyhi pölyt tasoilta lievästi nihkeällä mikrokuituliinalla. Lopuksi mopataan lattiat nihkeällä mikrokuitumopilla. Minä en ole kuullut mitään mikrokuituliinoista. Mitä ne ovat? Meillä on sifonetliinat ja tuiki tavallinen moppi. Teen raivoisan siivoukseni näköjään väärässä järjestyksessä. Jospa oppisi seuraavan kerran noudattamaan näitä tomeria oppeja.
• Liina ja moppi eivät saa olla missään nimessä liian märkiä. Avainsana on nihkeys, siihen pöly tarttuu kiinni. Mikrokuitu on toinen avainsana: sillä on mahtava kyky puhdistaa likaa pinnoilta.

Että tällainen itsenäisyyspäivä. Onneksi on hyvää ruokaa. Naapuri toi haukifileitä, hänen miehensä on mestari fileoimaan ja  kalat saadaan Kala-Erkiltä suoraan järvestä. Kyllä tämä iloksi muuttuu. Syönnin jälkeen luen Tuula-Liina Variksen kirjaa "Irma" ja rentoudun.

Mutta kuitenkin: Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Lähteet: Helsingin Sanomat 21.11.2020, kuvat Pexel, kun en raivoissani ehtinyt, muistanut ottaa itse kuvia.