Hyvää uutta vuotta 2021 ja mennyt vuoteni!

 

Ihanaa ja onnekasta uutta vuotta kaikille!

Ja rakkaudelliset kiitokset teille kaikille blogiani seuranneille!

 

Olen tässä ajatellut mennyttä vuottani, joka oli yksi vaikeimmista vuosistani. Korona muutti elämää ja oli kokonaisuudessaan surullinen ja pelottava. Mutta uskon, että se teki ihmisistä myös empaattisempia. Jotakin hyvääkin. Ja tämä vuosi on taatusti parempi sen kannalta, koska saatiin rokotteetkin.

Tuntuu kuin paarustin ja kaatuilin monta kertaa vuoden mittaan. Tähän suurin syy oli korona sekä epätietoisuus, päättämättömyys ja ahdistus siitä, lopettaisinko päivätyöni. Lopetin. Se oli yksi elämäni suurimpia ja vaikeimpia päätöksiä. Olinhan työelämässä vähän vajaat 30 vuotta. Välillä tuntui, kuin seisoisin iljanteisen kuopa reunalla. Hypätäkö? Vai ei? Mutta olen jonkinlainen hupakko noissakin kysymyksissä, ja synnynnäisenä tollona en halua hypätä.

 

Ja työn lopettamisen    päätöksestä taas syntyi monenlaisia tunteita ja mielialoja. Surua, luopumista, tarpeettomuuden tunnetta ja pitkäaikaista varjoani ahdistusta. Haluaisin niin olla kohtalainen ihminen. Se tavallinen. Jos sellaista nyt onkaan. Mutta on onneksi toivo, joka kannattelee minua vaikeidenkin asioiden kanssa.

Metakkaa en tunnetiloistani miehelle pitänyt, koska hänellä on oma ongelma, työuupumus. Onneksi ahdistukseen auttavat nykyisin hengitysharjoitukset, meditaatio ja mindfulness. Yksinkertaisemmillaan se, että vain laskee hengityksiään ja pitää sisäänhengityksen lyhyempänä kuin uloshengityksen.

Tunsin olevani luopio, kelvoton houkka, akan räihnä, omituinen luikkija työtä tekeviin ihmisiin verrattuna.

Viime vuoden tammikuun alussa aloin laihduttaa aika niukalla, mutta terveellisellä ruokavaliolla. Olin tarkka siitä, että sain myös proteiinia tarpeeksi. Kaikki höttöhiilarit, valkoisen sokerin ja jauhot, pastat, riisit jätin pois. Jätän edelleenkin paitsi karkkipäivinä.

Suurin motivaatio laihduttamiseen oli se, että verensokerini oli yli viitearvojen ja se laskikin sitten viitearvoihin vain muutaman laihdutuskilon jälkeen. Laihdutin 13 kiloa viidessä kuukaudessa, eikä paino ole tullut takaisin - mutta joulun ajan syöminkien jälkeen luulen saaneeni muutaman lisäkilon. Mutta sehän kuuluu ihan asiaan. En ole punninnut itseäni vähään aikaan.

Saimme kevättalvella Siiri-kissin löytöeläintalosta. Hän oli villiintynyt pentu ja oli ensimmäiset kaksi kuukautta sängyn alla. Menetin jo melkein toivoni, että hänestä tulee kotikissa. Sitten vain yhtenä aamuna Siiri istui keittiön pöydällä, mutta ei antanut silittää itseään kuin vasta ajan kuluessa vähitellen. Nyt hän on jo onneksi kesyyntynyt, tekee tihutöitä; rapsii multaa kukista, repii vaatteita pyykkitelineestä ja osallistuu ruokailuun keittiön pöydän ääressä. Ja minähän en henno kieltää. Vähitellen pitäisi oppia Siiriä vähän kouluttamaan.

En ole koskaan hääräillyt niin paljon kotona kuin menneenä vuotena. Olen tehnyt tuhertanut  remonttia, siivoillut tavallista nöyremmin, leiponut, tehnyt tavallista parempaa ja monipuolisempaa ruokaa, järjestellyt kaappeja ja koko kotia. Keväällä istutin monia puita ja pensaita pihalle. Laitoin kasvimaan. Hedelmätarhan sorasin, kun kyllästyin taistelemaan tuloksetta vuohenputken kanssa. Kun en ole töissä, on jäänyt aikaa pesänrakennukselle. Lapset ovat lentäneet pesästä, joten pesästä on tullut mieheni ja minun suloinen rakkaudenpesä.

Pensasmustikan ja marja-aronien taimet.

Karviaisen taimi.

Salaattia kasvimaalla.

En ostanut menneenä vuonna uusia vaatteita, en ole ostanut reiluun kahteen vuoteen ilmastosyistä. Kirppareillakin olen käynyt harvakseltaan ja sieltä   olen ostanut joitakin vaatteita.

Nykyisin käytän aika usein pantaa.

Loppukesä ja syksy oli minulle hyvää aikaa, kun sain sienestää ja poimia mustikkaa ja puolukkaa. Tätä ennen en ollut poiminut marjoja vuosiin, vain sieniä, mies on ollut se perheen marjanpoimija. Mutta siinähän kävi niin, että innostuin taas uudesta asiasta ja ravakasti poimin mustikoita 100 litraa, puolukoita 60. Ja minä yllätyksekseni nautin. Miten lienee sitten ensi syksynä. Innostus ajatuksena on jo kuitenkin ohi.

Olen kirjoittanut koko menneen vuoden kaunokirjallista käsikirjoitusta. Olen ryöminyt iltaisin ja öisin kuin muinaiseen tarinoiden ja mielikuvituksen luolaan. Saanut huippukokemuksia. Silkkaa onnea. Flow-tilaa. Tosin vuoden loppua lähestyessä käsikirjoitus jumitti ja oli työläs rakenteellisesti. Toivottavasti jumi laukeaa, ja pääsen taas nautiskelemaan yltäkylläisesti kaunokirjallisesta kirjoittamisesta.

Joulukuun alusta jotenkin joulusta tavallista enemmän innostuneena - taas yksi innostuminen - aloin kokata jouluruokia ja leivonnaisia pakkaseen ja naapureille. Nautin. Myös Joulun juhlapyhistä nautin tavallista enemmän meidän pienen perheen kesken. Tunsin siitä suurta kiitollisuutta, että minulla on nämä rakkaat lähelläni.

Tunnen usein itseni akan kantturaksi tai metsän peikoksi, kun on niin paljon aikaa olla kotona. Eräs asiantuntija sanoi minulle, että kotona olemiseen tottuminen voi viedä vuodenkin.

Toisaalta olen kokenut voimakasta vapaudentunnetta. Olen vapaa, vapaa, vapaa! Voin nukkua niin pitkään kuin keho tarvitsee. Voin nauttia hitaista aamuista. Lenkkeillä nautiskellen valossa, hämärässä, pimeydessä. Katsella hämäryyden salaperäistä vaipumista pimeydeksi nyt talvella.

Vaikka mennyttä vuotta on varjostanut tämä työhomma ja korona, olen saanut kokea iloisia ja hyvä asioitakin. Ystävien tapaamiselle on enemmän aikaa. Kesäkuu syleili meitä helteillään. On omituista ja huvittavaakin, että kesän paras muisto on se, kun sirkkelöin ja moottorisahasin talven polttopuut ja kannoin raskaita lautoja , hiki valui silmiin asti, mutta se oli hyvä tunne,  hyvää hikeä. Ja niin kuin innostun helposti uusista asioista, innostuin tällä kertaa sirkkelöinnistä ja moottorisahaamisesta. Mieskin tsemppasi innostustani, koska niin hänen ei tarvinnut tehdä talven polttopuita.

  

Juhannuksen juhlintaa perheen kanssa. Juhannusseppeleestä tuli  koko yön juhlinnan jälkeen aamulla  mahtipontisen suuri.

Vuoden loppua kohden innostuin ayurveda-terveysfilosofiasta ja elämäntavasta. Siinä ihmiset jaotellaan fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien mukaan vataksi, pittaksi ja kaphaksi tai näiden yhdistelmäksi. Luin siitä suuren innostuksen vallassa paljon. Mutta. Mutta. Tämä innostus alkaa hiipua. Ja miksi? Ayurveda pyrkii täydelliseen terveyteen. Minua tökkii kaikki täydellisyys. En usko sitä edes olevan kuin vain hetkittäin. Ei pysyvänä tilana.

Lisäksi en pidä tiukoista ulkopuolelta annetuista säännöistä esimerkiksi syömiseen tai vuorokausirytmiin liittyen. Minusta säännöt pitää tutkia, tunnistaa ja työstää itse. Näin niistä voi tulla elinikäinen tapa.

Vähitellen on jäänyt pois monia ayurvedisiä tapoja. Aamuinen kielen puhdistus ja öljyllä purskuttelu. Minulle suositeltu syöminen muun muassa tietyin maustein. Minulle sopisi juustokumina, fenkoli ja kurkuma. En saisi käyttää tulisia mausteita, joista olen pitänyt koko aikuisikäni. Ayurvedassa määritellään myös unirytmi, joka ei sovi minulle. Lisäksi on vuosikalenteri kaikille persoonallisuustyypeille, jota pitäisi noudattaa esimerkiksi ruokavalioiden suhteen.

Ihonhoitojuoma, kaunistaja, jossa on ruusuvettä, kookosmannaa, punajuurijauhetta ja vaniljaa. Tämä keitetään täysmaitoon.

Juon edelleen iltaisin kurkuma-kardemummajuomaa.

On jäänyt melkein kokonaan pois myös ayurvedinen ihonhoito. Kansawand hieronta ja tiettyjen öljyjen käyttö. Kansawand on kuparinen tai teräksinen sauva, jossa on puinen varsi. Vaikka kasvohieronta on lyhyt, en viitsi tehdä sitä enää joka ilta.

Olen päättänyt, että otan jatkuvaan käyttöön  minulle sopivat palat ayurveda-elämäntavasta. En pyri täydellisyyteen. Se vähän harmittaa, että ehdin tilata netistä niin paljon mm. ayurvedaan liittyviä mausteita, öljyjä ja ruoka-aineita. No, käytän ne vähitellen loppuun, koska pidän mausteista.

Kansawand sauva ja öljy kasvojen hierontaan.

Tässä oli nyt poimintoja pieneksi muuttuneesta elämästäni. Uusi vuosi on varmasti parempi. On toivo.

Vielä edelleen:

Rakkaudellista ja hyvää uutta vuotta 2021!