Ystävien merkitys kasvaa iän myötä ja digimutinaani

Kun lapseni lentävät pesästä, ystävien merkitys varmaan kasvaa. Puhumattakaan eläkeiästä. Silloin on varmasti enemmän aikaa viettää ystävien kanssa. Eihän sitä tiedä, vaikka alkaa bailata jälleen. Siemailla drinkkiä baarissa ystävien kanssa. En vain osaa kuvitella itseäni neulomassa sukkaa ja odottamassa, että lapsenlapset tulisi kylään tai hoitoon. Ei minulla silti ole tulevia (hope so) lastenlapsiani vastaan mitään. Odotan heitä innostuneena. Tai mistä sitä tietää vanhuudestaan. Mitään varmasti. Jos yleensä saa elää siihen asti.

Laulu ystävyydestä: Vesa-Matti Loiri. Ystävän laulu youtubesta.

Kuka on se oikea ystävä?

Michiganin yliopiston uusi tutkimus kertoo: "Kaikissa elämänvaiheissa läheiset suhteet perheeseen ja ystäviin paransivat koettua hyvinvointia, mutta ystävien merkitys kasvoi iän mukana."

Ystävät saattavat - yllättävää kyllä - vanhempana olla jopa tärkeämpiä kuin sukulaiset.

Yleensä ihmisen tärkeimmät ystävyyssuhteet ovat syntyneet jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Koen itsekin, että lapsuudesta tai nuoruudesta lähteneet ystävyyssuhteet ovat jotenkin syvempiä kuin muut. Yhteistä menneisyyttä ja kokemuksia on rutkasti takana.

Ystävien kanssa yhdessä oleminen tekee hyvää jopa ruumiillisella tasolla. Mielihyvähormonit, endorfiinit, lisääntyvät ja se saa aikaan hyviä, myönteisiä, ihania tunteita.

Ystävien suuri määrä ei ole ratkaisevaa. Vaan ystävyyssuhteiden laatu. Parikin ystävää riittää, jos suhde on syvä ja luottamuksellinen.

Tämä blogihan piti olla minulle myös ATK-oppimiskokemus. Mutta tuntuu siltä, että olen oppinut vain, että kännykkä ja tietokone ovat jotenkin epäluotettavia ja yleensä omat yritykset vaikuttaa asioihin epäonnistuvat. Olen onneksi jotenkin oppinut käyttämään tätä blogger-alustaa. Vaikka -  huolettomasti, reilun kolmen kuukauden jälkeenkään - en osaa vieläkään käyttää linkkejä. No, siihen voin varmaan saada apua mentoriltani, joka on aivan ihana ihminen. Ei siis kaikki nörtit ole sulkeutuneita jupisijoita. Nytkään en ole pariin päivään saanut siirretyksi kännyllä ottamiani kuvia tietokoneeseen. Olen kyllä yrittänyt sisukkaasti. Mutta kun ei niin ei. 

Huomenna lampsin liikkeeseen, josta ostin näitä - niin hienoja - härveleitä ja yritän saada asiantuntijalta neuvoja. Jospa se siitä. Sellainen kutina on, että ratkaisu on asiantuntijan mielestä aivan älyttömän yksinkertainen. Ja minä digiblondi saan taas nolostella digityhmyyttäni...Nöyrryn ja kumarran. Nöyrrynkö? Tässä iässä en onneksi enää punastele. Ja saatan letkauttaa - lonksuttaa leukojani - ihan huvikseni jostakin digimaailman filosofisesta epäloogisuudesta...Noin niin kuin vastapainoksi.No, jos sille tuulelle osun. Saapi nähdä.

Mutta minusta tässä digimaailmassa on sukupuolittuneisuutta. Työpaikan järjestelmänvalvojat ovat miehiä. Kaupan asiantuntijat miehiä. Sitten he auttavat meitä "heikkoja", digiblondi naisia. Olisiko parempaa paikkaa osoittaa olevansa rationaalinen mies.Ugh! Nainen mukamas taas on epärationaalinen, mutta joka ei vain osaa ajatella digiälyn mukaan.

Olen kyllä digityhmä. Ehkä johtuu myös siitä, etten ole aikaisemmin ollut tippaakaan kiinnostunut tietokoneista. Olen mieluummin lukenut ja muuta sellaista.Mutta näin pitkän elämänkokemuksen jälkeen en voi olla aivan tyhmä. Ja aikoinaan älykkyysosamääräni oli korkea. Mutta varmasti ei enää! Täysin varmasti ei. Olen melkein fyysisesti tuntenut, että aivosolut hilseilevät, rappeutuvat ja kuolevat. Ei tässä iässä sentään vielä kaikki. Muutama on jäljellä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 29.6.2017. kuvat Pexel