Ahdistus on minulle aika tuttu seuralainen. Ehkä sen vuoksi kohkaan paikasta toiseen, että jotenkin pääsisin sitä karkuun.En tiedä. Onneksi ahdistukseni on etupäässä tavallista elämään liittyvää ahdistusta. Ei pakottava, tykyttävä tunne. Mutta tunteensa olisi kohdattava, työstettävä. Kyllä minä sitäkin teen välillä. Kaiken huiskimisen, ajatusten poreilun ohessa. Ahdistus voi olla hyvässä mielessä kuin polttoainetta.
Mediassa toitotetaan sitä, että elämme ahdistavaa aikaa. Ahdistus on ajan henki. Zeitgeist.
Superjulkkikset avautuvat ahdistuksestaan: Adele, Ellie Goulding, Jennifer Lawrence, Kiira Korpi...
USA:ssa ahdistuneisuushäiriöt ovat ohittaneet masennuksen yleisimpänä mielenterveyden häiriönä. Ahdistuksen aihetta nykymaailma tarjoaakin. Kaoottisuus. Epävarmuus, terrorismi, nopea muutosvauhti.
Ahdistus eroaa pelosta siinä, ettei sillä ole selvää kohdetta. On vain hyvin huono olo. Ahdistuksen pyörteinen tunne. Paha ahdistus on niin paha, ettei sitä voi sanoilla kuvata.
Niin sanottu tavallinen ahdistus vain kuuluu ihmisen eloon ja oloon. Se on ihmisen hälytysjärjestelmä, jonka tarkoitus on antaa suojaa uhkatilanteessa. Mielenterveyshäiriönä ahdistuneisuuden päällimmäisenä tunteena pitää jatkua kuukausia. Se selkeästi rajoittaa arkea. Heikentää elämänlaatua.
Amerikkalaistoimittaja Scott Stoselin kirjassa Pelosta sekaisin pohditaan nykyajan ahdistusta. Hänen mukaansa meidän elämään kohdistetut odotukset ovat menneet övereiksi. Ahdistus on oikeastaan globaalisesti ajatellen luksusta - siihen on varaa, kun nykyisin on niin vähän konkreettisia uhkia. Emme kärsi nälkää. Tappavat taudit on vähentyneet. Elämme hyvinvointiyhteiskunnassa.
Ahdistuksella tehdään bisnestä: saatavilla on lukuisia self-help-kirjoja ja terapioita.
Aikamme ahdistuksen ruumiillistuma voisi olla ihminen, joka käy ylikierroksilla ärsyketulvan takia. Netti, some kilkuttaa mielessä. Hän pyörittelee käsissään stressilelu fidget spinneriä matkallaan johonkin elämäntaito valmennukseen.
Lopuksi ATK-oppimiskokemusta
Olen nyt vähän möksy siitä, että kävin liikkeessä, josta olen ostanut nämä vehkeeni. Sen takia että kuvat eivät siirry kännykästä tietokoneelle. Miesasiantuntija - tietenkin mies, eikä edes mikään oikea asiantuntija - auttoi minua hyvin auliisti ja ystävällisesti (ehkä ajatteli:akkaparka ihan pihalla).
En ymmärtänyt mitään hänen puheistaan, kun hän huolsi konettani. Kaikki tapahtui - digi-idiootin mielestä - liian nopeasti. Nieleskelin ja räpsyttelin silmiäni - sukupuolittuneestiko?milloin minusta räpsysilmä on kehkeytynyt? - ja vaan ajattelin, että onpa hänellä tuhdisti partavettä, jännä leikkaus hiuksissa, niin välitön luonne... Tietysti nyökkäilin ja sanoin väliin: "vai niin", "aha", "joo", "on tosiaan mennyt sekaisin (siis tietokone - en vielä minä)".
Minulla oli huollon jälkeen jotenkin vähän pätevämpi olo. Pätevä. Juu... Kaikki hienot sanotut tekniset sanat surrasivat mielessä.
Olen nyt vähän möksy siitä, että kävin liikkeessä, josta olen ostanut nämä vehkeeni. Sen takia että kuvat eivät siirry kännykästä tietokoneelle. Miesasiantuntija - tietenkin mies, eikä edes mikään oikea asiantuntija - auttoi minua hyvin auliisti ja ystävällisesti (ehkä ajatteli:akkaparka ihan pihalla).
En ymmärtänyt mitään hänen puheistaan, kun hän huolsi konettani. Kaikki tapahtui - digi-idiootin mielestä - liian nopeasti. Nieleskelin ja räpsyttelin silmiäni - sukupuolittuneestiko?milloin minusta räpsysilmä on kehkeytynyt? - ja vaan ajattelin, että onpa hänellä tuhdisti partavettä, jännä leikkaus hiuksissa, niin välitön luonne... Tietysti nyökkäilin ja sanoin väliin: "vai niin", "aha", "joo", "on tosiaan mennyt sekaisin (siis tietokone - en vielä minä)".
Minulla oli huollon jälkeen jotenkin vähän pätevämpi olo. Pätevä. Juu... Kaikki hienot sanotut tekniset sanat surrasivat mielessä.
Mutta kun kotona menin kuvatiedostoon, se oli vielä hullumpi kuin ennen. Ja niin uskoin - silmiä räpsyttelevän digiblondin kohtalo - että kaikki on nyt kunnossa. Ehkä entistä parempaakin. Seuraavaksi pitää nojautua mentoriini...jos vähään aikaan viitsin. Taidan unohtaa "valokuvaukseni" vähäksi aikaa. Antaa pölyn rauhassa laskeutua muinaisaivoissani, joissa pölyä riittää.
Lähteet: Helsingin Sanomat 9.7.2017, kuvat omat, kolme viimeistä Pexel
Itse olen sairastanut määrittämätöntä ahdistuneisuushäiriötä masennuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon ohella. Nuoresta iästä huolimatta kyseiset sauraidet ovat vaikutaneet mun elämään suuresti. Masennuksesta olen kärsinyt ala-asteen vitosluokalta lähtien (10 v) ja nyt syksyllä olen täyttämässä 19v. Pian olen kärsimyt mielenterveydellisistä häiriöistä puolet eletystä elämästäni.
VastaaPoistaKiitos Melissa kommentistasi.Ahdistus ja masennus ovat raskaita kantaa. Oma isäni kuoli masennukseen. Eli teki itsemurhan. Silloin seurasin sivusta tosi pahan masennuksen etenemistä ja loppua. En ole itsekään mitenkään tasapainoinen ihminen. Onhan sinulla hoitokontakti? Paikka jossa voit käydä puhumassa. Esimerkiksi psykoterapia tai keskustelut mielenterveyshoitajan kanssa? Sydämestäni, paljon voimaa ja tsemiä sinulle!
PoistaKiitos taas Marja, Tuollahan se tuli sun jutussa, mitä olen joskus miettinyt, että kun kaikki aika nykyisin ei mene leivän hankintaan, voi kuunnella tarkemmin omia tuntemuksiaan. Toisaalta luulen, että ennenkin ahdisti ja masensi, niistä ei vaan niin puhuttu, eikä edes välttämättä tunnistettu. Oma äitini oli mielestäni epävakaa, jo kauan ennen kuin hänellä todettiin mielenterveydellisiä ongelmia. Toivon, että mentorisi osaa selittää nuo kuvien siirrot paremmin kuin eilinen "apusi". Hyvää viikonloppua.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Kirsti. Kyllä näitä mielen ongelmia on aina ollut. Diagnostiikka on vain parantunut. Oma isäni kuoli masennukseen. Jollakin tavoin ymmärrän sinun taustaasi. Koska meidän taustoilla on jotakin yhteistä.
VastaaPoistaAhdistus on kyllä tuttu tunne. Uskon, että ahdistuneisuus on myös persoonaan sidottua - tietynlaiset persoonat ahdistuvat helpommin kuin toiset.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Maria.Kyllä ahdistus on persoonallisuuteen eli luonteeseen linkittyvä. Senhän sanoo arkijärkikin. Mutta milloin siitä tulee sairaus. Sitä onkin vaikeampi määritellä. Kivoja elokuun päiviä sinulle!
PoistaPuuh! Luulen että viimeaikojen kelitkin saa ahdistumaan ja seinät tulemaan liian likelle. Silloin pitäisi lähteä pois omista kuvioista ja tuijotella muun maailman kuvia ja huomata ettei ole mitään syytä ahdistua. Itse tosin se tunne saattaa jopa pakottaa pistämään verhot kiinni. Ylös ulos ja lenkille, helpommin sanottu kuin tehty....
VastaaPoistaKiitos Teresa kommentista. Tuo on pahinta mitä sairaalloisesti ahdistuneelle voi sanoa: ylös, ulos ja lenkille. Jos ihminen ei kerta kaikkiaan pysty. Se vain lisää ahdistusta. Tavallinen ahdistus - mitä varmaan sinäkin joskus tunnet - kuuluu elämään ja ihmisyyteen. Emme olisi ihmisiä ilman sitä. Vaan lähinnä koneita. Mukavia elokuun päiviä sinulle!
VastaaPoistaAhdistuksesta ja masennuksesta on tullut nykyään jollain tavalla muotia - kaikilla on joku mielenterveyden häiriö ja niitä sitten vertaillaan keskenään. Itselläni on sellainen luonne, että ahdistun helposti, mutta toisaalta se auttaa minua tekemään asioita. En voi jäädä paikoilleni kun on niin monta asiaa tekemättä. Toisaalta taas joskus pitäisi osata ihan vain rentoutua ja levätä.
VastaaPoistaKiitos Johanna kommentistasi. En ole aivan samaa mieltä siitä, että mielenterveyshäiriöistä olisi tullut muotia. Niistä vaan puhutaan enemmän, koska diagnostiikka on kehittynyt. Siinä mielessä olen samaa mieltä kanssasi, että tiettyyn aikaan on tiettyjä diagnooseja paljon. Muutama vuosi sitten masennus oli muotidiagnoosi. Sen jälkeen tuli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Nyt se on ahdistus.
VastaaPoistaAhdistus ei ole kiva seuralainen elämässä. Kirjoitinkin juuri itsekin postauksen omasta ahdistuksestani, joka on saanut alkunsa jälleen ruuasta ja syömisestä. Mutta näistä selvitään :)
VastaaPoistahttps://lifewithhannamari.blogspot.fi/