Näytetään tekstit, joissa on tunniste toivo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toivo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

Mielen voima kehoa tukemassa






Kaikki varmasti tietää, että mieli ja keho on kokonaisuus, mikä toimii yhdessä. Moni tunnistaa, kuinka jännitys kipristää vatsaa, suru ja ahdistus painavat rintakehää ja ilo kuplii koko kehossa.


Mieli vaikuttaa vääjäämättömästi myös fyysiseen terveyteen. "Tiedetään, että esimerkiksi stressi, negatiivisuus tai masennus voi pahentaa jo olevia sairauksia tai saada elimistön tuntumaan kipeältä.  Positiivinen mieli puolestaan edistää monin tavoin terveyttä", sanoo psykiatri Joni Saarela.


Myönteisesti elämään suhtautuvat ovat tutkimusten mukaan terveempiä ja heillä on pienempi riski sairastua muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin.


"Toivo on supervoima. Niin kauan kun on elämää, on toivoa. Jos se häviää, paraneminen hankaloituu ja minkä tahansa sairauden ennusteeseen tulee merkittävä takaisku", Saarela sanoo.


"Jokainen kohtaa kipua, mutta ratkaisevaa on, millaisen merkityksen kivulleen antaa. Toimintakyky palautuu esimerkiksi selkäleikkauksen jälkeen nopeammin ja paremmin, jos ei lannistu kivun takia, vaan pysyy aktiivisesti liikkeellä ja kuntouttaa itseään."


Lyhytaikainen stressi saa ihmisen tekemään parhaansa, mutta jos ympäristö tai ihminen itse asettaa koko ajan liian kovia vaatimuksia, stressi koetaan hyvin kielteisesti.


Stressi tulee mieleen usein epämukavana tai ahdistavana olotilana. Pitkään jatkunut stressi kuormittaa kehoa ja heikentää muun muassa elimistön immuunipuolustusta. Pitkittynyt stressi saattaa lisätä rasvan kertymistä vyötärölle, nostaa verenpainetta ja kolesterolia ja altistaa useille sairauksille, kuten sydän- ja verisuonitaudeille ja tuki- ja liikuntaelinsairauksille.


"Stressi verottaa helposti yöunia, voimia ja aloitekykyä, eikä ihminen välttämättä jaksa liikkua ja syödä terveellisesti."


Jos ihminen uskoo voimakkaasti, että lääkkeen ottaminen lieventää oireita, olo voi helpottaa jo ennen kuin lääke ehtii vaikuttaa kehossa. Hoito voi myös tehota, vaikka se ei sisältäisi tieteellisesti vaikuttavaa ainetta tai menetelmää. Tämä on lume- eli plaseboilmiö. Kalkkipilleri voi lievittää kivun tunnetta, jos ihminen uskoo saavansa kipulääkettä ja luottaa, että se auttaa. Plasebolääke voi vähentää masennuksen oireita lähes yhtä paljon kuin aito masennuslääke.


Vahvimmin plaseboilmiö puree ihmisiin, jotka ovat kokeneet tulleensa huomatuiksi ja huolehdituiksi.


"Kun terveydenhuollon ammattilainen kuuntelee ja haluaa auttaa ihminen kokee, että hänestä välitetään ja hän on tärkeä. Kun kokee olevansa arvokas, haluaa myös hoitaa itseään hyvin."


Aikaisemmat huonot kokemukset terveydenhuollosta voivat saada ihmisen olettamaan, että uudessa tilanteessa voi käydä samoin, ja elimistö reagoi sen mukaisesti. Jos kokee, että omia oireita vähätellään eikä saa selitystä niille, negatiiviset tunteet voivat vahvistaa oireita entisestään. Tästä puhutaan noseboilmiönä.


"Jos yhteys lääkäriin ei rakennu eikä ihminen luota lääkäriin, lääkkeen haitat korostuvat ja hyödylliset vaikutukset vähenevät", Saarela sanoo.


Nosebo voi syntyä myös, kun ihmiselle korostetaan lääkkeen haittavaikutuksia tai kivusta varoitetaan etukäteen. Aivojen stressijärjestelmä aktivoituu helposti, ja kipukokemus vahvistuu.


"Toiset ovat herkempiä plasebo- ja nosebovaikutuksille, mutta kukaan ei ole niille täysin altistumaton."


"Hoidossa tulisi olla enemmän ymmärrrystä siitä, millaiset mieleen liittyvät taustatekijät vaikuttavat sairauksiin. Tärkeää on kohdata ihmiset aidosti ja miettiä, miten positiivista otetta voidaan tukea", Saarela korostaa.


Mielialaa parantavat esimerkiksi itselle mieluisa tekeminen, ilo ja huumori. Usein näihin yhdistyy myös läheisten ja ystävien seura.


"Yhteisöllisyydessä ja vertaistuessa piilee valtava voima, jota voitaisiin hyödyntää enemmänkin. Kun syntyy yhteys toiseen, rakennamme myönteisempää vuoropuhelua myös itsemme kanssa."





Lähteet: Diabetes 3/2025, kolme kuvaa Salmelan taidenäyttelystä. Alkuun oli kaksi peräkkäin, ja en saanut toista pois deletetellä, yksi kuva maksaruohosta oma.

torstai 4. tammikuuta 2024

Ympäristöahdistus

 




Suomen pitäisi olla hiilineutraali maa vuoteen 2035 mennessä. Hiilijalanjälkiä pitäisi pienentää. Hiilinieluja, jotka tarkoittavat toimia, joilla sidotaan kasvihuonepäästöjä pois ilmakehästä, pitäisi lisätä. Moni - etenkin nuori ihminen - ei usko, että Suomi lopultakaan ei kunnolla lisää ilmastonmuutostoimia. Ja ennen muuta tarvittaisiin todella nopeita toimia.

Myös Ukrainan tilanne ja Venäjän pelko saattavat aiheuttaa ahdistusta, mutta sitä en käsittele tässä jutussa.


Nyt ei siis puhuta masennuksesta, vaan kaikkien mieliin ajoittain nousevista uhkakuvista ja synkkenevistä tulevaisuudennäkymistä.


Ympäristötutkija ja teologian dosentti Panu Pihkala tutkii erityisesti ympäristöahdistusta ja siihen liittyviä tunteita. "Ahdistus on muhkea paketti, joka voi sisältää monenlaisia vaikeita tunteita surusta syyllisyyteen ja huolesta häpeään. Silti se voi olla myös merkki tärkeästä välittämisestä ", hän sanoo.


Vaikka ahdistus poikii stressiä ja huolta. Panu Pihkala ei kehoita sysäämään tunnetta pois. Hän sanoo: " Hankalien tunteiden tulo ja pureskelu on tärkeää, sillä niissä on informaatiota ja energiaa. Käytännöllinen ahdistus on pelon sisar, merkki, että maailma kiinnostaa. Se auttaa reagoimaan itseä huolestuttaviin asioihin."


On kuitenkin tärkeää säädellä ja kanavoida tunteesta nousevaa energiaa oikein, eikä vaan lillua siinä tai heittäytyä sen vietäväksi.


Suomalaisten ympäristöahdistusta mittaavissa tutkimuksissa voimattomuuden tunne nousee kärkisijoille, avuttomuus ja riittämättömyys heti vanavedessä.


Keskustelukaverista tai mediasta, jossa kerrotaan mahdollisia ratkaisuja tähän maailman ongelmaan, on usein apua.


"Ahdistuksen vyöryessä on hyvä löytää riittävän kokoisia asioita, joilla voi edes vähän vaikuttaa huolestumisen juurisyyhyn." Voi muun muassa pienentää aktiivisesti hiilijalanjälkeään, lopettaa lentämisen, ostaa kierrätettyjä tai hyvin kestäviä vaatteita, ryhtyä vegaaniksi tai kasvissyöjäksi.



Pihkala neuvoo ympäritöahdistuksesta kärsiviä ihmisiä esimerkiksi sytyttämään kynttilän, maalaamaan, kirjoittamaan tai menemään rauhalliselle lenkille. On hyvä etsiä vertaistukea, jolloin huomaa, että ei ole asian kanssa yksin.


Oman ahdistuksen ja surun lieventämisessä voi käyttää turvapaikkamenetelmää. "Ahdistuksen vyöryessä on jo valmiiksi mielessä rauhallinen paikka vaikkapa mummolassa tai mökkimaisemissa. Sinne voi paeta silmät kiinni hetkeksi leputtamaan ajatuksia."


Ihmismielessä kuten luonnossakin on vuodenaikoja. Joskus on vain esimerkiksi hyväksyä pimeä alakuloa ja elää valoisia kesäöitä odotellen.


"Vaikeat tunteet ovat siis osa elämää", Pihkala muistuttaa. Kahden tason näkökyky merkitsee säännöllistä huomion kiinnittämistä sekä vaikeuksiin että hyviin asioihin. "Kun muistamme hyvät asiat ja kiitollisuuden, jaksamme paremmin."


Syvempi merkityksen kokeminen ja toivo juurruttaa tekemään jotain vaikean asian äärellä - ja se riittää. 


Äkkiseltään on vaikea tehdä elämänmittaisia muutoksia, mutta jo pienet askeleet toivottuun suuntaan suitsivat pahinta ahdistusta.





Lähteet: Hyvä Terveys 10/2023, kuvat omat

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Korona toi minulle jonkinlaisen kriisin



Olen jonkinlaisessa kriisissä tästä koronasta. Etenkin neljän seinän sisällä oleminen tuntuu vaikealta, vaikka saa ulkoillakin. Olen kriisissäni ehkä käsittelyvaiheen ja sopeutumisvaiheen välillä.

Tunteet heittelevät. Välillä olen superenerginen ja välillä taas nuutunut. Olo vaihtelee ärtyneestä iloiseen ja toiveikkaaseen. Mutta ajattelen, että kaikki tunteeni on sallittuja. Ne vain kuuluvat tähän kriisiin, ja jossakin vaiheessa sopeudun poikkeustilaan. Me kaikki sopeudumme ja selviämme. Tarvitsin oloni selkiyttämiseksi teoriaa kriisin etenemisestä. Onneksi siihen on sellainen olemassa. Se lohduttaa minua. Kriisi on aina myös mahdollisuus uusiutua ja kehittyä.



Minä olen toisaalta kokenut elämässäni huomattavasti pahempia oloja ja aikoja kuin nyt. Koronatilanteella on selkeät raamit ja loppu. Ehkä se loppuu syksyyn mennessä. Enkä erityisesti pelkää sairastumista, pelkään enemmän läheisteni puolesta.

Olen kokenut kauheaa, hirvittävää pahaa; ahdistusta, surua kaikkein läheisimpien kuolemasta. Isä ja paras ystäväni tekivät itsemurhan. Äiti kuoli viinaan. Minun piti huolehtia itsestäni varhain. Selviytyä. Olen tottunut siihen ja selviän tästä koronatilanteestakin. 

Kriisin vaiheisiin kuuluu shokkivaihe, kieltäminen, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja sopeutuminen. Tietenkään kaikki ei koe koronaa kriisinä ja eivätkä käy näitä vaiheita läpi, tai jumittuvat alkuvaiheisiin, etenkin kieltämiseen.



On yksilöllistä, missä ajassa ihmiset sopeutuvat. Moni käy kuitenkin läpi tyypilliset kriisin vaiheet. Tähän sisältyy lohdullinenkin viesti: hankalat tunnetilat eivät kestä loputtomiin.

Kriisin vaiheet ovat seuraavat:

Shokkivaihe
Olo saattaa olla esimerkiksi epätodellinen: eihän tämä ole mitenkään mahdollista.



Kieltämisvaihe
On tavallista, että mieli sulkee ikävät asiat pois. Koronaviruksen alkuvaiheessa tämä näkyi eräänlaisena kuherruskuukautena: nyt saa vihdoinkin kotoilla. Ei ehkä tarvitse mennä töihin, pukeutua, aamulla voi nukkua pitkään, pötkötellä sohvalla ja syödä herkkuja.

Reaktiovaihe
Tässä vaiheessa padotut tunteet nousevat pintaan. Ne voivat heilahdella laidasta laitaan ahdistuksesta keskittymisvaikeuksiin, pelosta ärtymykseen.

Myös huoli alkaa kasvaa: tässähän onkin isosta, vaarallisesta asiasta kyse. Nyt kun poikkeustila on jatkunut muutaman viikon, moni suomalainen käy parhaillaan läpi reaktiovaihetta. Alun kuherruskuukausi on ohi.



Käsittelyvaihe
Tilannetta pohditaan, ulkoillaan ja liikutaan. Kaikki eivät kuitenkaan innostu ulkoilusta. Lamaantuminen on tavallista kriisin käsittelyvaiheessa. Energiaa ei saata riittää tavallisiinkaan rutiineihin.

Tässä vaiheessa olisi kuitenkin hyvä palauttaa rutiinit: pukea aamulla päälle, tauottaa töitä ja syödä säännöllisesti.


Sopeutumisvaihe
Uusi arki alkaa pikkuhiljaa tuntua siedettävältä. Mieli tasoittuu, lamaantuminen väistyy. Huomio alkaa siirtyä jo tulevaan, ja syntyy toivoa: syksyyn mennessä tilanne on jo toinen.








Lähteet: Helsingin Sanomat 1.4.2020, kuvat omat

maanantai 29. toukokuuta 2017

Paniikkihäiriöni





                            Oma kokemus paniikkihäiriöstä

Minulla oli paniikkihäiriö noin yhden vuoden ajan 20 vuotta sitten. Se puhkesi, kun olin kahden alle kolmivuotiaan lapsen äiti. Olimme juuri muuttaneet vieraalle paikkakunnalle, ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, jossa oli myös hyvin omalaatuinen ruotsinmurre. Minulla ei ollut siellä vielä minkäänlaisia tukiverkostoja: ystäviä tai sukulaisia. Molemmat lapset olivat korvatulehduskierteessä ja itse olin jatkuvasti flunssainen. Muutimme paikkakunnalle miehen työn takia.
Olin niin väsynyt ja kipeä, että lasten vaipatkin alkoivat mennä sekaisin. Saatoin laittaa kolmikuiselle puolitoistavuotiaan vaippaa. En ollut tottunut olemaan niin pitkää aikaa kotiäitinä. Nautin ja iloitsin lapsistani. Vuorovaikutus sujui. Mutta lastenhoidon ohella koin velvollisuudekseni myös pitää kodin puhtaana; siivota usein, mitä inhoan; laittaa hyvää ja ravinteikasta ruokaa; juosta - jos mies sattui olemaan kotona - aivan hulluja lenkkejä flunssaisenakin ja muutenkin suorittaa elämää. Kaksi hyvin läheistä ihmistä kuoli samoihin aikoihin -  toisaalla ja kaukana.



Eräänä iltana, kun olimme viemässä lapsia päivystykseen kuumeen ja korvatulehduksen takia, sain autossa elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Hyperventiloin, käteni vapisivat. Luulin, että minulla on sydänkohtaus. Niin paljon rintaani pisti.  Olinhan juossut flunssaisena ja arvelin, että tämä on lopullista menoa nyt. Sairaalassa äiti vietiin toiseen huoneeseen ja lapset isän kanssa toiseen saamaan taas antibioottikuurit. Sain paperipussin johon hengitellä. Ymmärsin, ettei minulla ollut sydänkohtaus vaan paniikkikohtaus.


Tältä minusta tuntui silloin:

(Taas hösläsin noiden videolinkkien kanssa. Ja niitä tuli liikaa.  Luulen myös, etteivät ne toimi. Mutta en saa vain poistettua niitä tästä tekstistä. En näin digiblondina, en millään. Teksti muuttui jossakin vaiheessa aivan omituiseksi, kuin lyhenteillä kirjoitetuksi täysin erikoiseksi...tuli mieleen, että onko se jotakin koodaustekstiä (en kyllä edes tiedä mitä koodaus on, mutta noin niin kuin sanana, pelkkänä sanana, se sopisi tuollaiseen tekstityyppiin: omituinen, pelottava ja ruma...Niin tarkoitan vaan sanoa, että...niin ja voinko yleensä sanoa, kun en koodauksesta tiedä mitään. On vain tällainen digineitsyeen tunto, oletus,olo ja niin edelleen  - Älä Marja nyt taas jankuta ja höpöttele liikaa! Niin kuin koomikko Pulkkinen sanoo: Älä Sauli nyt  taas häslää. Komennan itseäni, asiaan!) Hei, huomasin justiinsa äsken, että nuo videolinkit toimiikin! Klikkaillaan.


Tältä maailma näytti paniikkikohtauksen aikana:

Onneksi ne ajat ovat menneet. En ole enää aikoihin kokenut suorittavani elämää. Työni kyllä hoidan. Niin kuin, jo joukostamme poistunut, Matti Pellonpää (Aki Kaurismäen luottonäyttelijä) sanoi:"Asialliset asiat kyllä hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat". Matti Pellonpää kuoli aivan liian varhain.


                     Yleistä tietoa paniikkihäiriöstä

Paniikkihäiriön selvää syytä ei tunneta. Mutta on havaittu, että siihen sairastuneilla on usein muun muassa kova vaatimustaso ja kontrollintarve. Siihen voi myös olla perinnöllistä taipumusta. Paniikkihäiriö on yleisempää naisilla kuin miehillä.



Kun ensimmäinen paniikkikohtaus tulee, ihminen alkaa pelätä, että se uusiutuu. Siitä tulee itseään ruokkiva pahan kierre. Ihminen voi ruveta välttämään sitä paikkaa, jossa se tuli ensimmäisen tai toisen kerran. Minulla se tuli toisen kerran jääkaapin ovea avatessani. Joten enpä voinut sitä välttää. Olisin tosin voinut laihtua sillä tavoin helposti. Siihen aikaan vielä laihdutin. Enää en vaivaudu.

Paniikkihäiriön yleisinpiä oireita ovat: pahoinvointi, löysä vatsa, kehon tärinä, hikoilu; tihentynyt hengitys ja sitä kautta hyperventilaatio (ihminen saa liikaa happea, liian vähän hiilidioksidia; siksi hengitys paperipussiin auttaa). Kohtaus voi olla niin voimakas, että ihminen tuntee kuolevansa tai tulevansa hulluksi.




Psykiatrit suosittelevat rauhoittavia- tai mielialalääkkeitä, jos kohtaukset alkavat merkittävästi heikentää elämänlaatua, ovat voimakkaita ja toistuvat usein. Itse en saanut aikoinani - yli 20 vuotta sitten - mitään lääkkeitä. Kohtaukset loppuivat itsestään, kun elämäntilanne helpottui mennessäni taas päivätyöhön ja muutettua
mme paikkakuntaa. Minulle ei edes silloin aikoinaan suositeltu psykoterapiaa, vaikka ratkaisukeskeinen lyhytterapia olisi varmasti ollut hyväksi. Tunnen syvää myötätuntoa paniikkihäiriöstä kärsiviä kohtaan. Tiedän mikä helvetti se on. Siispä lopuksi joitakin neuvoja paniikkihäiriöstä kärsiville.




1) Älä hätäänny:
    muista, että kohtaus on ohimenevä - kestää korkeintaan 20
    minuuttia ja on fyysisesti vaaraton.

2)Yritä hyväksyä oireet:
    anna kehon elää läpi fyysiset tuntemukset.

3)Kellu tunteen mukana:
   helpommin sanottu kuin tehty, mutta kohtaus menee ohi
   nopeammin, jos et taistele vastaan.

4)Kohtauksen mentyä ohi:
   palaa normaaliin arkeen, älä jää kiinni kohtaukseen.

5)Hanki ammattiapua:
   mene psykiatrille tai yleislääkärille, jos kohtaukset
   aiheuttavat sinulle suurta kärsimystä. Myös puhuminen
   läheisille voi auttaa.


Lopuksi taas kukkakuva toivoksi ja kauneudeksi.







Lähteet: Helsingin Sanomat 11.5.2017, ja paljon enemmän oma kokemus ja opiskelu