Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasvainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasvainen. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. huhtikuuta 2021

Syömishimo selittyy kivikautisilla aivoilla

 



Näin väittää ravitsemusterapeutti Marianna Hölttä. Yksi selitys ruokahimoon löytyy aivojen palkkiojärjestelmästä. Vaikka elämme modernissa tietoyhteiskunnassa, aivomme ovat  periaatteessa samanlaiset kuin metsästäjä-keräilijöillä 10 000 vuotta sitten. Tuolloin ruokaa kannatti nauttia runsaasti silloin, kun sitä oli saatavilla.


Rasvainen ja makea ruoka sisältää paljon energiaa, joka aivojen mielestä edistää hengissä säilymistä. Niinpä palkkiojärjestelmä palkitsee karkkien ja sipsien syömisestä mielihyvähormoneilla. Rasvan ja sokerin makuaromit tuntuvat hyvältä, koska ne osaltaan tarkoittavat paljon energiaa.


Se, kuinka palkitsevalta ruoka tuntuu, vaihtelee tilanteesta toiseen. Vaikka olisi motivaatiota syödä terveellisesti, muun muassa stressaantuneena, univajeessa ja nälkäisenä ei ole helppo olla järkevä. Keho menee herkästi autopilotille, ja aivot haluavat energiaa juuri rasvasta ja sokerista.




Vaikka keho saa rasva-, hiilihydraatti- ja sokeripitoisesta ruoasta nopeaa tyydytystä, ne eivät pidä niin kylläisenä kuin proteiini- ja kuitupitoiset ruoat. Ja kohta on taas nälkä.


Joskus ihmiset saattavat yrittää kontrolloida syömistään tiukilla rajoituksilla. Tässä on se ongelma, että herkun houkuttelevaisuus usein vain kasvaa.


Tiukkoja rajoituksia saattaa seurata usein ylilyönti. Eli kun ottaa lopulta sipsin, syö koko pussin. Höltän mukaan rajoitukset kannattaa purkaa, koska ne aiheuttavat useimmiten vain epäonnistumisen tunnetta. Herkkuja on järkevä niin sanotusti neutralisoida, jolloin myös niiden haluttavuus voi hälventyä.



 

Lähteet: Helsingin Sanomat 1.4.2021, kuvat Pixabay


  

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Tunnesyöminen




Kun maailma potkii kunnolla päähän, syöminen voi lohduttaa. Mutta vain vähän aikaa. Usein syömisen jälkeen tunnesyöjän olo on entistä pahempi. Tai tankkaus turruttaa tunteet. Maha täynnä voi olla myös mukavan levollinen ja raukea olo.


Jos jokaisen voimakkaan tunnekuohun jälkeen on syötävä vaikkapa makeaa tai rasvaista tai molempia. Syömisestä tulee ajan mittaan hallitsematonta. Vähitellen paino nousee ja mieliala laskee. 


Tunnesyöminen on yllättävän yleistä. Ja johtuu melko usein siitä, että lasta on aina lohdutettu herkuilla. Tunnesyömistä ei tarvitsisi hävetä tai tuntea siitä syyllisyyttä. Syyttää itseään puutteellisesta tahdonvoimasta. Vaan voi lähteä tutkimaan, mistä tunnesyöminen voisi syvimmiltään johtua.


Miten tunnistaa tunnesyömisen taustalla olevat tunteet?

  • Yritä olla tarkkana, kun tunteet tunnesyömiseen käynnistyy. Mieti, mikä tunne on päällimmäisenä. On helpompi hakea ratkaisua tunteeseen, jolla on nimi.
  • Pohdi, mitä tunteet sinulle sillä hetkellä viestivät. Vaikeimmat tunteet ja niiden viestit ovat tärkeimpiä.
  • Erota toisistaan tunne ja sen myötä nouseva ajatus. Voit huomata, kuinka tunne ohjaa ajatustasi.
  • Yritä hyväksyä tunteesi. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat arkielämään. Ne tekevät meistä ihmisiä. Kun opit mutkattoman suhteen tunteisiisi, se voi auttaa luomaan myös mutkattoman suhteen syömiseen ja hyväksymään itsesi.

Onko sinulla taipumusta lohturuokaan?




Lähteet: Anna 20.6/25-26, kuvat Pixabay, Pexel