Rohkeasti harmaat hiukset

  

Minulla  ei ole vielä harmaata hiuksissani, ja jos olisi, antaisin sen olla. Suvussani naiset harmaantuvat noin seitsemänkymppisinä.

Hesarin  kyselyyn harmaantumisesta  vastasi 421 ihmistä. Kyselyssä kartoitettiin erityisesti varhaista harmaantumista. Se tuntui hämmentävältä, huvittavalta, yllättävältä ja epäreilulta.

"Näenkö omiani? Heijastuuko valo peilin edessä jotenkin jännästi muutamista suortuvista päälaella?" Nainen, 38.

"Ajatuksia elämän loppumisesta. Vauhtiaika on ohi." Nainen, 49.

Toisaalta yllätys saattoi olla iloinenkin. Kyselyyn osallistunut nainen, kertoi olleensa innostunut harmaantumisesta 35-vuotiaana. Hän oli aina ihaillut hopeanharmaita hiuksia ja myös pettyi, kun harmaantuminen välillä hidastui.

Eräs nainen kertoi pitävänsä harmaantuvia hiuksiaan luonnollisina ja kauniina, mutta kokee, että työpaikan muut naiset pitävät röyhkeänä sitä, ettei hän värjää hiuksiaan. Toisen vastaajan mies oli kehottanut vaimoa värjäämään hiuksensa, koska hiukset harmaannuttivat koko olemusta.

Jos päättää hyväksyä harmaat hiuksensa, on perusteltava se ensin itselleen, ja sen jälkeen vielä muille, kertovat kyselyyn vastanneet. Miksi on näin?

Meidän kulttuurissamme on turvallisinta näyttää nuorelta, sanoo iän sosiologi ja sukupuolentutkija Hanna Ojala. Nuori ihminen nähdään tuottavana, terveenä, lupaavana, voimakkaana.  

Harmaantuminen vaatii kanttia, koska se on kulttuurisesti poikkeava valinta. Se on eräänlaista aktivismia. Mutta on jaksettava uudestaan ja uudestaan selittää, miksi ei värjää harmaita pois.

Me teemme ulkonäön perusteella moraalisia oletuksia ja tulkintoja. Esimerkiksi ylipainoinen ihminen tulkitaan helposti laiskaksi ja terveydestään piittaamattomaksi.

Ulkonäöstä on tullut kilpailuvaltti myös työelämässä. Sillä pystyy viestimään paitsi aikaansaavuutta, myös itsestä huolehtimista, vastuullista kansalaisuutta.

Tässä visuaalisessa kamppailussa nuoruus on puoli voittoa: nuoruuden päälle on helppo rakentaa itsestään myönteistä kuvaa. Nykyinen ihanneihminen on 25-35-vuotias.

Iäkkään tai sen oloisen on huomattavasti vaativampaa ylläpitää itsestään mielikuvaa ihmisenä, joka seuraa aikaansa. Ojala sanoo: "Toisin sanoen täytyy olla rahaa investoida vaatetukseen, hiuksiin, anti-aging -palveluihin ja liikuntaan."

Kulttuurissamme alle 60-vuotiaalle naiselle harmaantuminen tuntuu olevan onnettomuus ja tabu, kertoo Hesarin kyselyyn vastannut 45-vuotias nainen. "Nuoremmasta naisesta se tekee alta aikayksikön työelämässä tyytymättömän mummon", hän sanoo.

Mira Karjalainen tutkii Helsingin yliopistossa työelämään liittyvää esteettistä työskentelyä. Sillä tarkoitetaan ulkonäön muokkaamista sellaiseksi, mistä arvelemme olevan hyötyä tai auttavan uralla etenemistä.

Joku meikkaa huolitellusti, toinen  käy salilla näyttääkseen hyväkuntoiselta ja kolmas värjää harmaansa piiloon.

Nuorekas ulkonäkö tulkitaan työelämässä niin, että on pätevä, skarppi ja elää tätä päivää.

Kyselyvastauksista ilmeni, että siinä missä 50-vuotias nainen harmaata hiuksissaan tuntee sulautuvansa tapettiin, harmaaohimoinen 50-vuotias mies kuulee olevansa charmikas ja komeimmillaan.

"Kehuvat komeaksi. Tasaista patinaa. Huomaan myös, että liikeneuvotteluissa otetaan vakavammin kuin nuorena." Mies, 46.

Onneksi on olemassa monia yhteisöjä, jotka keräävät harmaantuvia naisia yhteen ympäri maapallon. Hopeasiskot, ollaan ylpeitä patinasta hiuksissamme! Näin rohkaisee jäseniään Silver sisters international eli Hopeasiskot-verkkoyhteisö. Sen ideana on, että kenenkään ei tarvitse mukautua kauneusihanteisiin, joita ei koe omakseen.

Nämä yhteisöt muistuttavat kehopositiivisuusliikettä, joka tekee parhaillaan samaa vartaloihanteille sen puolesta, että jokainen keho on hyvä sellaisenaan kuin on. Pitäisi olla kehorauha.

Lähteet: Helsingin Sanomat 22.10.2020, kuvat Pixabay

Olen nyt ilman alkoholia

 

Tämä on äkkipäätä syntynyt lyhyt vetäisypostaus. Blogger ei suostunut julkaisemaan toista tekstiä. Hoh, hoijaa tämä uusi Blogger. Kyllästyttää. Anteeksi jo etukäteen yksi ruma sana. Niitä vain tulee.

Minä en ole juonut alkoholia puoleen vuoteen. Olin myös juomatta, kun laihdutin viime vuonna  tammikuusta kesäkuuhun, viisi kuukautta. Jos olisin juonut tuolloin, alkoholi olisi sotkenut aineenvaihduntani. Ja tietysti siinä on kaloreitakin.

Miksi tämä kokeilu olla juomatta? Minulla jo 1-2 lasillista viiniä pilaa yöunta ja saattaa aiheuttaa pääkivun. Siksi nyt ei edes kohtuujuomista. Haluan myös tarkkailla itseäni, josko kokisin enemmän mielenrauhaa ja mielenkirkkautta. Haluan myös rentoutua jollakin muulla tavalla kuin alkoholilla. Aidosti rentoutua. Aidosti kokea myös erilaisia tunteita iltaisin.

Alkoholi ei ollut minulle kenties ongelma. Join reippaasti alle riskirajan, naisilla 5-6 annosta päivässä tai 12-16 annosta viikossa. Vähitellen tavakseni kuitenkin tuli juoda punaviinilasillinen illalla. Kun juhlittiin, join enemmän, noin viinipullollisen. Seuraavana päivänä oli krapula. Ja vähän morkkis. Vaikka sille ei ollut mitään syytä. Oli vain väsähtänyt mutta levoton olo.

Ihmettelen sitä, miten paljon nuorena kestikään alkoholia ja miten humalahakuista juominen oli melkein joka perjantai. Saatoin juoda viinipullollisen pohjiksi ja sitten pubeissa ja yökerhoissa lisää. Silloin oli monesti syytä morkkikseen. Tuli toljailtua. Tuli höpötettyä. Tuli sanottua. Tuli kerran kustua poliisilaitoksen katolle. Olipas jännittävää, koska oltiin koko systeemiä vastaan... Tuli melkein simahdettua. Mentyä nukkumaan meikit kasvoilla. Aina sama ystävän kanssa. Minun myöhäiskeski-ikäisen keho ei todellakaan kestä samoja alkoholimääriä kuin nuorena. Niin se vain on.

Minua ei häiritse muitten juominen. Kotona joulun aikaan mies ja tytär tissuttelivat. Toisinaan ystävien seurassa muut juovat. Olen kertonut heille juomattomuudestani, eikä se häiritse heitäkään. Osaan kyllä juhlia ilman alkoholia. Vapautua. Olla hilpeä. Antaa mennä.  Vai osaanko?

Mitä alkoholin tilalle? Välttämättä ei tarvitsisi mitään. Mutta olen huomannut, että toisinaan iltaisin minulla tekee mieli karkkia tai jäätelöä. Syön niitä aivan rauhassa, mutta en suureen painon nousemiseen asti, koska en halua pilata laihduttamiseni tuloksia. Laihduttaminen oli aika rankkaa ja nopeaa. Pikadieetti. Aivan nykyisen ajattelutavan vastaista, vaikka söin terveellisesti.

Miten kauan tämä alkoholittomuuskokeiluni kestää? Ehkä vuoden, ehkä pidempään. Tämä ei ole tipaton tammikuu, jossa tuulettaisin mieltä ja maksaa kuukauden. Ehei.

Minä olen helposti uusista asioista innostuva ihminen. Olen edelleen innostunut tästä alkoholittomuudesta. Hyvin paljon.

Suhteeni alkoholiin on myös ambivalentti, koska äitini oli alkoholisti. Samoin miltei kaikki hänen sisaruksensa ja isänsä. Alkoholismi on addiktiosairaus ja usein perinnöllinen. En halua toistaa äidin addiktiota. En halua alkoholista ongelmaa. Kun on aivan tarpeeksi muitakin ongelmia. Esimerkiksi nyt tämä työelämästä pois heittäytyminen ja kotona olo vaatii melko uutena juttuna tunnetyöskentelyä.

Yksi tuleva postaukseni kertoo teoriassa, mitä saa alkoholin tilalle, kun luopuu siitä. Olen saanutkin jo. Ja ainahan minun pitää sitä teoriaa vääntää.