Näytetään tekstit, joissa on tunniste marraskuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marraskuu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Lumeton talvi pahentaa kaamosoireita



Tämä talvi on ollut Etelä- ja Keski-Suomessakin jatkuvaa marraskuuta. Jo neljä kuukautta. Näyttää siltä, että talvi jää tänä vuonna tulematta. Tämä näkyy suomalaisissa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen.

Kun lumen tuomaa valoa ja vaihtelua ei saada, tyypilliset kaamosoireet pitkittyvät ja voimistuvat. Valon puute voi taas sekoittaa luonnollisen unirytmin, ja suomalaiset nukkuvat tavallista huonommin. Uni ei tule illalla tai se jää katkonaiseksi. Siksi ei jakseta kuntoilla riittävästi, mutta ruoka ja makea kyllä maistuvat.



Lisäksi tulee kärttyisyyttä. " Muiden kanssa tulee helpommin riitoja niin töissä kuin kotona. Ihmiset vetäytyvät omiin oloihinsa", Partonen sanoo.

Jos talvi jää  nyt tulematta, aiemmin kaamosoirilusta kärsineen oireet voivat pahentua perusteelliseksi kaamosmasennukseksi. Ongelmallisista  kaamosoireista kärsii nykyisin  joka neljäsosa.

Jos talvet muuttuvat lumettomiksi kaamosoireista ja kaamosmasennuksesta kärsii yhä useampi.




Kuluva talvi on kai esimakua tulevasta. Ilmastonmuutos pahenee, ja tutkijat ennustavat Suomen talvien muuttuvan sateisimmiksi ja vähälumisimmiksi.

Partosen mukaan lumitalvien muuttuminen pitkiksi marraskuiksi olisikin kansantaerveydellinen riski. Kyse ei ole mistään pienestä asiasta, koska jos talvi on jatkossa pimeyttä ja vesisadetta, suomalaiset saattavat muuttua aiempaa ylipainosimmiksi ja masentuneemmiksi.




Lähteet: Helsingin Sanomat  22.2.2020, kuvat omat