Tossun allako?

 

Meidän parisuhteessa ei ole kumpikaan tossun alla. Esimerkiksi päätöksentekotilanteessa se saa päättää, joka on "erikoistunut" tähän asiaan. Välillä mies, välillä minä. Ainoa kismittävä asia minun kohdaltani on se, ettei mies halua keittiöremonttia. Minä haluaisin, koska keittiömme on ollut samanlainen 1980-luvulta asti. Mutta ajan kanssa tämä varmaankin ratkeaa, eikä minun tarvitse painostaa miestä. 

Kuitenkin parisuhteessa on varsin yleistä se, että toinen on hallitsevampi ja toinen mukautuva persoonallisuus, mutta voi kuitenkin olla mahdollista päättää asioista yhdessä - ja tällaisesta tilanteesta voi oppia kumpainenkin.

Psykologi, psykoterapeutti ja parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja Suvi Laru on sitä mieltä, että tossun alla käyttäytyminen ei oikein edusta nykyaikaista länsimaista parisuhdekäsitystä, vaan parisuhteessa on kaksi vapaata ihmistä rinnakkain, molemmat omasta tahdostaan.

Ulkopuoliset näkevät vain pienen osan parisuhteen dynamiikasta. Laru ottaa esimerkin: vaikka ihminen voi puolisonsa perheen luona vieraisilla käyttäytyä korostetun mukautuvasti, sama ihminen ei välttämättä ole lainkaan alistuva kotona puolisonsa kanssa.

Jokaisella on monenlaisia sosiaalisia rooleja. Jos joku on tietyssä sosiaalisessa tilanteessa hallitsevampi, siitä ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, ettei tämä ihminen anna koskaan toisen päättää.

On kuitenkin totta, että suuri osa ihmisistä tunnistaa itsessään taipumuksen johtaa tai mukautua muiden tahtoon.

Arjen sujuvuuden näkökulmasta on melkeinpä toivottavaa, että se, jolle jokin asia on tärkeämpi, sanoo viimeisen sanan. Jos ihminen tuntee tulevansa kuulluksi isoissa asioissa, ei synny tarvetta vängätä pikkuasioissa.

Arjessa on väistämättä tilanteita, joissa toisen etu on toiselta pois. Jos ei kykene pitämään puoliaan vaan vetäytyy päätöksenteosta, voi syntyä helposti epäreiluuden kokemusta ja katkeruutta.

Jos suhde on kuitenkin päässyt jämähtämään asemiin, joissa toinen on selvästi johtaja, on vastuu sen purkamisesta molemmilla. Asian voi ottaa esiin kumpi tahansa osapuoli: vetovastuuseen kyllästynyt tai kuulematta jäänyt. Hallitsevamman osapuolen tehtävä on kysyä ja kuunnella, mitä toinen haluaa - ja kun kysytään, pitää vastata.

Laru sanoo: "On yllättävän yleistä, että vuosien tai vuosikymmenien jälkeen paljastuu, että toinen ei ole ikinä kertonut omista tarpeistaan. Sillä on ehkä tarkoitettu hyvää, mutta se voi näyttäytyä toiselle myös valehteluna ja loukata. Hallitsevampi osapuoli on ehkä kuvitellut vuosia virheellisesti, että kumppani haluaa ja tarvitsee samoja asioita kuin hän itse."

Tasa-arvoista parisuhdetta ja tunneyhteyttä on ylipäänsä  vaikea ylläpitää, jos tärkeitä asioita ei jaa tai jyrää toisen, kun hän yrittää niistä puhua,  on kyse sitten yksityiskohdista tai elämän suurista linjoista.

Turvattomuus liittyy myös hallitsevuuden ja alistumisen rajanvedon pimeään puoleen eli tilanteeseen, jossa toinen kontrolloi ja rajoittaa toisen elämää. Kumppanin sosiaalinen eristäminen tai muu häiritsevä kontrollointi ovat merkkejä henkisestä väkivallasta, eivätkä ne ole osa tervettä parisuhdetta.

Laru sanoo: "Joskus vastaanotolla sanotaan, että meidän suhteessa ei riidellä tai olla eri mieltä. Silloin saatan kysyä, että missä teidän tunteenne ovat? Eivät erimielisyyydet ole vaarallinnen asia, eikä ole mikään tavoite olla kaikista asioista yhtä mieltä. Oleellista on, miten erimielisyydet käsitellään."

Vaikka kotityöt olisi pitkään hoidettu suurin piirtein tasan ja menoista päätetty yhteisymmärryksessä, lapsiperheen arki voi kuljettaa suhteen osapuolia eri suuntiin.

Mutta heterovanhempien perheessä kotityöt kasautuvat tutkitusti naisen harteille. Vahvassa elää myös käsitys siitä, että naiset tekevät parisuhteen tunnetyöt ja miehet jurottavat. Toisaalta Larun viimeaikaiset kokemukset eivät tätä enää tue. Nykyisin myös miehet ja nuoret pariskunnat hakevat apua parisuhteen haasteisiin ja haluavat työstää parisuhteen yhteenkuuluvuutta. Tämä on loistava kehityssuunta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 2.2.2023, kuvat omat

Terve itsekkyys

Psykologi Riitta Pasanen treenaa crossfitsalilla viidesti tai kuudesti viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Pasanen merkitsee kalenteriin ensin treenit ja sitten vasta muut asiat. Hän on joutunut kieltäytymään tämän takia esimerkiksi illanvietoista.

Itsekästä?  Mutta hyvällä tavalla, Pasanen ajattelee. Hän on sitä mieltä, että elämässä kannattaa tehdä sellaisiakin valintoja, jotka tuntuvat itsekkäiltä. Pidemmän päälle se palvelee muitakin. Kun on itsen kanssa hyvä olo, se heijastuu myös lähipiiriin, ja siten itsekkäillä valinnoilla voi olla epäitsekkäitä seurauksia. Omien tarpeiden huomioiminen on tervettä itsekkyyttä.

Pasanen oli aikoinaan töissä Perungan kylpylähotellissa, jonka yhteydessä oli myös kuntoutuspalveluja. Pasanen muistaa erityisesti yhden asiakasryhmän. He olivat omistautuneet niin tiiviisti muiden auttamiseen, että olivat ajatuneet lopulta uupumukseen. Heidän joukossaan oli muun muassa omaishoitajia ja hoitoalalla työskenteleviä ihmisiä.

Hoitoalalla monilla on kova auttamisenhalu, mutta aika ei riitä tekemään työtä hyvin.

Itsekkyyden opetteleminen ei ole helppoa. Omat tarpeet on helppo sivuuttaa, kun vaakakupissa painaa lapsen, puolison ja asiakkaan hyvinvointi. Jos oman ajan ottaminen tekee lasten vanhemmasta mukavamman puolison ja pitkäpinnaisemman vanhemman, koko perhe voi hyötyä toisen vanhemman omasta ajasta.

Mistä tietää, pitäisikö opetella olemaan itsekkäämpi?
Pasanen neuvoo pohtimaan sitä, elääkö sellaista elämää kuin haluasi. Kannattaisi miettiä, mitkä ovat oman elämän arvot ja pääsevätkö ne toteutumaan. Saako tehdä vapaa-ajalla myös sellaisia asioita, joita haluaa? Onko riittävästi omaa aikaa?

Pasanen neuvoo kiinnittämään huomiota mahdolliseen katkeruuden tunteeseen, koska se kertoo usein siitä, että on laiminlyönyt omia tarpeitaan.

Jotkut pääsevät pitkälle jo siitä, että he tiedostavat taipumuksensa liialliseen epäitsekkyyteen. Hyvän itsekkyyden opetteleminen vaatii vaivannäköä. Omien tarpeiden huomioimisesta voi tulla alkuun huono omatunto. Sitä voi pitää vieroitusoireena. Muutos on aina stressitekijä, ja alku on vaikeaa.

Joskus itsekkyyden opettelemiseen tarvitaan psykologin apua, koska auttaminen ja miellyttäminen voi olla niin suuri osa identiteettiä, että siitä on vaikea päästä irti.

On ihmisiä - etenkin naisia -, jotka on kasvatettu, että tekemällä ja auttamalla saa arvostusta. Että on arvokas vain silloin, kun auttaa muita. Tästä on kasvettava irti ja löydettävä rauhallisesti terve itsekkyys.

Lähteet: Helsingin Sanoma 30.1.2020, kuvat omat

Miksi on hyvä antaa anteeksi?

Minä annan melko helposti anteeksi. En jaksa kantaa kaunaa pitkään. Jotenkin haluan, että elämäni on tasapainossa. Seuraavaksi syitä anteeksiantoon.

• Stressin lieventyminen. Padottu viha voi kuormittaa mieltä ja kehoa. Kun antaa anteeksi, päästää irti vääryydestä ja uutta energiaa vapautuu.
• Itseen keskittyminen. Kun vapautuu vihasta ja kaunasta, on hyvä aika miettiä omia arvojaan. Kun osaa tidostaa omat arvot ja elää niiden mukaisesti, hyvinvointi lisääntyy.
• Vastuun kantaminen. Ei voi olla koskaan varma siitä, tietääkö loukkaaja, mitä tunnet. Ihmisellä on oikeus pahoittaa mielensä, mutta voisi olla hyvä jutella loukkaajan kanssa. Loukkajalta voi kysyä, miksi hän toimi niin kun toimi. Tällä tavalla tilanne ei jää kesken, vaan se tulee selvitetyksi. Ihminen voi itse päättää, minkälainen suhde on jatkossa loukkaajaan.
• Katkeruuden välttäminen. Joskus anteeksianto voi tuntua mahdottomalta. Tästä seuraa vaara jäädä kiinni katkeruuteen. Silloin on koetettava ottaa etäisyyttä loukanneeseen henkilöön. Kun lakkaa odottamasta häntä vääryyden korjaamiseen ja anteeksipyyntöön, ei altistu uusille pettymyksille.

Millä tavalla sinä annat anteeksi?

Lähteet: Kauneus&terveys 4/2019, kuvat Pixabay

Läheisten kuolema muutti minua

Läheisen kuolema voi nostaa tietoisuuteen surun lisäksi myös irrallisuudentunnetta, katkeruutta ja häpeää. Jos äidin tai isän tai molemmat menettää nuorena. Menettää samalla palan tulevaisuutta.

                              Itsemurha

Minun isäni ja läheisin ystäväni tekivät itsemurhan. Itsemurhaan liittyy paljon muutakin kuin vain kuolema ja menetys. Tietoisuuteen voi nousta vihaa ja syyllisyyttä. Miksi sinä jätit minut? Olisinko voinut auttaa sinua paremmin?

Itsemurha aiheuttaa häpeää. Sitä minäkin tunsin etenkin isän itsemurhasta. Oliko isäni jotenkin huono tai paha? Ei ollut. Hän oli rakastava isä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä huolimatta.

Pahimmillaan häpeä voi peittää surun.

Olen huomannut. Että läheisen itsemurhasta puhuminen aiheuttaa muissa hämmennystä. Kiusaantumista. Joten en puhu aiheesta kuin aivan läheisimpien kanssa.

                   Nuori suree tulevaa

Minä surin etenkin sitä, ettei minulla ollut enää yhteistä tulevaisuutta läheisteni kanssa. He eivät tulisi näkemään mahdollista perhettäni, valmistumistani yliopistosta ja elämääni yleensä.

Etenkin isän kuolema heijastui turvallisuuden tunteeseeni. Hän ei ollut enää neuvomassa ja huolehtimassa. Äitini oli tuolloin jo alkoholisti.

Toisaalta on vähän itsekästä ajatella läheisten kuolemaa siinä mielessä. Että mitä se minulle aiheutti.

Tärkeintä on, että isäni ja ystävättäreni saivat rauhan.

                        Tukipilarit

Kun siskoni kuoli keuhkosyöpään vain 51-vuotiaana. Se oli iso shokki, vaikka siihen oli kolmen vuoden ajan ehtinyt jotenkin valmistautua. Mutta silti kuolema on armoton. Järkytys. Kaiken loppu.

Siskoni oli kuten äiti minulle ja mummi lapsilleni. Koska oma äiti ei alkoholismin takia pystynyt huolehtimaan lapsistaan.

Vielä nytkin kun jotakin erityistä tapahtuu. Ajattelen, että soitan siskolleni. Kunnes havahdun siihen, ettei häntä enää ole.

                    Surua ei voi ennustaa

Suru on aina yksilöllinen kokemus, johon voi vaikuttaa menneisyys, elämänkatsomus, elämäntilanne ja luonne.

Edes se miten läheiset välit on ollut vanhempiin. Ei ennusta sitä, miten raskaalta kuolema tuntuu.

Jos suhde vanhempiin on ollut etäinen. Pelkästään se voi olla valtavan surullista.

Katkeruus ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet voivat nousta uudelleen pintaan.

Jos vanhempi jää etäiseksi - kuten äitini alkoholismin takia - ei välttämättä jää kaipaamaan hänen seuraansa.

Kuolema voi havahduttaa suremaan sitä, mitä kaikkea vaille jäi lapsuudessaan tai nuoruudessaan. Miksi viina oli minua tärkeämpi? Olen jo pystynyt kauan sitten antamaan äidille anteeksi. Hänhän oli sairas.

                     Älä suorita tunteita

Suru voi tulla heti. Tai antaa odotella itseään. Kukin suree omalla tavallaan.

Ei ole oikeaa tapaa surra. Jos suru pitkittyy yli vuoden mittaiseksi. Se on voinut muuttua masennukseksi. Mistä voi tietää tarvitseeko apua?

Moni saa vanhemman kuoleman jälkeen apua sisaruksista, koska he usein elävät samankaltaisessa tilanteessa. Vertaistukea voi saada muun muassa seurakuntien sururyhmistä. Minulle paras apu suruihini on olleet läheiset ystävät. Olen siitä heille syvästi kiitollinen.

Jos arjesta selviytyminen tuntuu melkein mahdottomalta. Kannattaa hakea ammattilaisen apua. Aukaista surun solmuja.

Surujeni jälkeen tiedän, että elämä on hauras. Olen oppinut elämään enemmän hetkessä. Kun saan vielä elää. En marise

vähästä. On siunaus, että osaan nauttia pienistäkin asioista.

Surulla on meille paljon sanottavaa. Se vie meidät vaikeiden asioiden ja tunteiden äärelle. Se voi viedä meidät tutkimaan ja rakentamaan itseä uudella tavalla.

Oletko sinä menettänyt läheisiäsi liian varhain? Miten olet selvinnyt surusta? Miten suru on muuttanut sinua?

Lähteet: Kauneus&terveys 12/2018, kuvat omat