Huippujohtajillakin voi olla mielenterveysongelmia

Sairastuneita johtajia:

Adolf Hitler
Messiaskompleksi ja seksuaalisia perversioita. Hitler söi sodan aikana 90:ää valmistetta, joista päivittäin jopa 28 erilaista pilleriä, joukossa stimulantteja.

Josef Stalin
Epäluuloinen, paranoidinen persoonallisuus.

Winston Churchill
Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Muita tähän sairastuneita huippupoliitikoita: Aleksanteri Suuri, Oliver Cromwell, Napoleon, lordi Nelson, Mussolini, Theodore Roosevelt.

Huippujohtajiksi ja -poliitikoiksi valikoituu vahvoja, lahjakkaita ja karaistuneita ihmisiä. Mutta vahvoinkin ihminen murtuu, kun oma määrätty raja ylittyy.

Johtajuus ja korkea asema voivat olla psyykkisesti niin kuormittavaa, että aktiivinen, vauhdista ja aikaansaamisesta nauttiva ihminen altistuu mielenterveyshäiriöille, joiden toteaminen ja hoito saattavat viivästyä.

Ihmisillä on tapana purra hammasta ja sinnitellä, vaikka väsymys ja ahdistus laukaisisi mielenterveysongelman. Vaikeuksia saatetaan salailla, yritetään ryhdistäytyä ja pärjätä omillaan.

Vuonna 2006 julkaistiin yksityiskohtainen tutkimus USA:n presidenteistä vuosina 1776-1974. Yli puolella oli elinaikanaan psyykkinen häiriö. Ja joka neljännellä oli sellainen virkakautenaan, esimerkiksi masennus, ahdistuneisuushäiriö, alkoholiriippuvuus.

Suomessa Kekkosen jälkeen presidentit  ovat raportoineet terveydentilastaan säännöllisesti. Seuranta - sekä virallinen että median - on nykyisin tiivistä.

Nykyajan politiikassa on oltava ympärivuorokautisessa valmiudessa . Politiikka on tiivistahtista ja armotonta. Kun lahjakas ihminen putoaa korkealta, se tekee erityisen kipeää. 

  





Lähteet: Helsingin Sanomat 28.7.2019, kuvat Pixabay

Kun on ikävä liian varhain kuolleita läheisiäni

Minulla on välillä kova ikävä liian varhain kuolleita läheisiäni. Ikävä humahtaa heltymättömästi kuin musta huntu päälleni. Kyyneleet valuvat. Niin suuri ikävä.

Minulla on ikävä isää, joka teki itsemurhan vain 49-vuotiaana. Hänellä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Helpompi muoto eli tyyppi 2. Siinä ihminen ei mene hillittömään maniaan vaan hypomaniaan. Jota ei edes välttämättä  huomaa ihmisestä. Ihminen on vain tavallista energisempi.

Isälläni oli erikoinen muoto tuosta kaksisuuntaisuudesta: Hän eli elämänsä jatkuvassa hypomaniassa. Hän oli hyvin vilkas, nopea, seurallinen ja energinen. Kunnes tuli se yksi ainoa masennuskausi. Joka suisti hänen elämänsä. Aluksi hän oli vain apea. Mutta masennus syveni koko ajan. Ja lopulta hän oli psykoosissa; näki harhoja, esimerkiksi liekkejä kodin nurkissa. Lopulta hän joutui psykiatriseen sairaalaan, jossa teki itsemurhan sairaalan pannuhuoneessa  hirttäytymällä.

Isä oli iso persoonallisuus. Hänellä oli  ystäviä monista piireistä. Pankinjohtajasta romaniperheeseen. Hän paloi suurella liekillä ja teki kolmea eri työtä. Liehui. Rymisteli.

Isä oli minulle kultainen. Hän kannusti ja oli hyvin ylpeä hyvästä koulumenestyksestäni. Olin hänelle kaunis. Hän ihaili poliittista ja yhteiskunnallista kiinnostustani. Joskus - kun on vaikeaa - tunnen hänen kätensä olkapäälläni.

Äitiä on välillä myös ikävä. Hän oli huolehtivainen, hyvä äiti. Hyvin puhelias, ehtivä ja myönteinen. Kunnes alkoi juoda isän kuoleman jälkeen. Hän alkoholisoitui parissa vuodessa.  Silloin me lapset olimme hänelle sivuseikka.  Yhdentekeviä. Alkoholi oli tärkein. Kuten kaikilla alkoholisteilla. Hän kuoli alkoholismiin 60-vuotiaana.

Minulla on suuri ikävä siskoani, joka kuoli 52-vuotiaana keuhkosyöpään. Sisko oli kuin äiti minulle ja mummo lapsille. Hän rakasti sisustamista, pukeutumista ja kosmetiikkaa. Vaikka olimme erilaisia. Meillä oli vahva sisaruusside. Hänen hautajaisissa - surun murtamana ja kolhimana - yritin hypätä hautaan, kun hänet oli laskettu sinne. Olin hysteerinen. Täysin romuna. Ajattelen joskus vieläkin, että soitan hänelle. Sitten hätkähdän tajuamaan, että hän on kuollut.

Minulla on suuri ikävä parasta ystävääni, joka teki eräänä vappuna nelikymppisenä itsemurhan hyppäämällä kahdeksannesta kerroksesta katuun. Hän ei kestänyt avoeroa. Ja alkoholi oli mukana kuvioissa. Sen jälkeen vappu on merkinnyt minulle väistämättömästi hänen muisteluaan.Poimin valkovuokkoja hänen kuvansa viereen. Poltan kynttilää. Ja itken. Ystävyytemme oli pitkä, kouluajoista alkaen.

Voisi tietysti sanoa, että kaikella on tarkoituksensa. Minä en siihen usko. Lainkaan. Mitä tarkoitusta siinä muka on, että ihminen kuolee liian varhain. Ei sitten mitään.

Minua lohduttaa ajatus, että läheiseni ovat nyt toisessa ulottuvuudessa. Elämää on kuoleman jälkeenkin.Ystäväni kanssa sovittiin lukioaikoina. Että se joka ensiksi kuolee, antaa merkkejä siitä, että kuolema ei ole kaiken loppu. Tai ei anna merkkejä, mikä tarkoittaa sitä, että kuolema on kaiken loppu. Ystäväni on pitänyt sopimuksemme antamalla merkkejä.

Oletko sinä menettänyt liian varhain läheisiäsi?

Lähteet: kuvat omat.