Näytetään tekstit, joissa on tunniste itserakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itserakkaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Narsismi , olin narsistin uhri




Narsismi tarkoittaa loputonta itserakkautta. Tunteettomuutta. Empatiakyvyn puuttumista. Suuruuskuvitelmia. Ylimielisyyttä. Mahtavuutta.

Narsisti ei pidä itseään narsistina. Vaikka kaikki  liihottaa lähinnä hänen  oman napansa ympärillä. Olen itse yhden kerran joutunut narsistin uhriksi.


Yleensä narsisti toimii niin, että muun muassa parisuhteen alussa narsisti on ihana, hurmaava ihminen. Suhteen jatkuessa narsisti alkaa manipuloida kumppaniaan. Hän käyttää kumppaniaan vain hyväkseen. Lisäksi saattaa olla äärimmäisen mustasukkainen.

Jos narsistin saa puhuttua - mikä on erittäin harvinaista - psykoterapeutille. Hän voi olla niin ovela. Että hän manipuloi psykoterapeutinkin uskomaan, ettei hän ole narsisti.


Narsistilla ei ole syyllisyyden ja häpeän tunteita. Hän ei kykene epäonnistumaan. Ja siksi hän antaa harhaan johtavan käsityksen hyvästä itsetunnosta.

Narsismin syynä voi olla, ettei narsisti ole lapsuudessaan saanut riittävästi huomiota, hyväksyntää ja rakkautta. Kodin ilmapiiri on saattanut olla hyvin ristiriitainen, häilyvä, turvaton. Vanhemmat eivät ehkä ole opettaneet hänelle yhteiskunnan normeja ja asettaneet hänelle rajoja. Aikuisena hän sitten kompensoi tätä lapsuuden mitättömyyttään olemalla nyt keskipiste. Hän himoitsee huomiota ja suosiota.


Oma kokemus narsistin uhrina
Siitä on varmaankin kymmenisen vuotta aikaa, kun jouduin naispuolisen narsistin pauloihin. Hän oli aluksi tosi vaikuttava ja hurmaava. Mutta sitten hän muuttui vähitellen manipuloivaksi. Joka päivä töiden jälkeen hän soitti minulle. Ja saattoi puhua itsestään tunnin kaksi. Vaikka minulla ei olisi ollut oikein aikaa. Oli huolehdittava lapsista ja kotitöistä.Mutta en vaan voinut lopettaa puhelua.

Hän kertoi joskus vähemmän mahtavana hetkenään, että lapsuudessa hänestä ei oltu välitetty. Vanhemmat olivat olleet jopa vihamielisiä.


Tämä "ystäväni" päätti aina milloin ja missä tavataan. Tapaamiset oli  sitä, että hän puhui vain itsestään ja saavutuksistaan. Ei ikinä, ikinä kysynyt minun kuulumisia.

Väsyin tähän ihmissuhteeseen ja manipulointiin. Ja kerroin hänelle, etten enää halua tavata häntä. Sain valtavan viharyöpyn, panettelun ja mollaamisen osakseni. Lisäksi hän sanoi: Ei se mitään että haluat katkaista "ystävyyden". Et edes ikinä ollut minun arvoiseni.

Oletko sinä kohdannut narsistin?



Lähteet: kuvat omat


sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Millaisen vaikutelman annamme itsestämme muille?



Vuorovaikutuksessa toisten kanssa ihminen esittäytyy muille pyrkimällä antamaan tietynlaisen vaikutelman itsestään.

On olemassa monia strategioita, tapoja säädellä vaikutelmaa.

  • Miellyttämissrategia: Ihminen yrittää saada muut pitämään itsestään olemalla heille mieliksi. Jopa mielistelemällä. Miellyttäminen voi myös aiheuttaa epäluuloa ja kiusaantuneisuutta, jolloin sen vaikutus vähenee.

  • Itsekehuskelun strategia: Ihminen korostaa omaa erinomaisuuttaan ja saavutuksiaan. Vaarana on, että tällaista henkilöä pidetään itserakkaana. Silloin myötämielisyys häntä kohtaan vähenee.
  • Uhkailun ja pelottelun strategia. Tällainen ihminen haluaa valtaa. Hän ei ole yleensä kovin pidetty.
  • Vetoamisen strategia.Tätä käyttävä ihminen haluaa saada muut auttamaan häntä. Hän hakee sympatiaa. On vaatimaton ja heikko. Tämä strategia voi toimia. Mutta toisaalta jatkuvasti avuton ihminen voidaan kokea rasittavana.

  • Olla oma itsensä strategia. Tämä on helppo, kiva ja luonnollinen tapa antaa vaikutelma itsestään.

Käytätkö sinä jotakin näistä esitellyistä strategioista?




Lähteet.: sosiaalipsykologia, kuvat Pexel ja Pixabay.