Elämää maalla 36.

 

Nyt on sitten syksy. Koivut pudottavat lehtensä kuin vanhat kirjat, joihin on merkitty hiirenkorvat, lehtien puhkeaminen, kesän täyteydessä haviseminen. Pelargoniani ovat melkein kuolleet, mutta köynnöskukat jatkavat kukkimistaan. Kelloköynnöskin on avannut viimein kukkia. Daaliatkin ovat nyt parhaassa kukasssa. Toivon, ettei tulisi hallaöitä. Sipulikukat voi istuttaa. Tänä vuonna istutan vain krookuksen ja tulppaanien sipuleita.

Onneksi pidän syksystä: värikylläisyydestä, puiden lehtien luopumisen grafiikasta ja lokakuun päivien kuulaudesta. Ainoa asia mikä harmittaa on talon lämmittämisen aloittaminen. Haravoiminen.

Olen vaaninut metsissä sieniä: mustia torvisieniä, suppilovahveroita, kantarelleja, herkkutatteja ja kangasrouskuja. Ainoa sieni, joka pelkästään kuuluu sienisalaattiin, on rouskut, jotka ovat helppo saalis.

Ihmeekseni jaksoin kärsimättömyydestäni huolimatta poimia sangollisen puolukoita. Niiden siivoaminen oli tylsää ja hidasta, mutta kuuntelin samalla musiikkia Spotifystä. Sieniä ei tarvitse siivota kotona, koska teen sen jo metsässä. Metsässä kulkeminen on ihanaa ja niin rauhoittavaa.

Varoitan nyt tulee sairauskertomus. Olen alkanut etsiä tietoa tyypin 2 diabeteksesta. Olen miltei järkyttynyt ja hyvin surullinen. Rakas 21-vuotiaana kuollut tyttäreni Vera on ollut tavallista enemmän mielessäni. Jos hän eläisi, hän rohkaisisi ja tsemppaisi minua. Sellainen hän oli.

Mitä tyypin 2 diabetes voi aiheuttaa:

-väsymys ja vastustuskyvyn heikkeneminen

-hermosto voi vaurioitua, mikä aiheuttaa tuntoaistin heikkenemistä, kipuja, näön ja munuaisten toiminnan heikkenemistä. Hermostohäiriöt voivat lisätä myös muistisairauksia ja pahimmillaan voi johtaa raajan amputaatioon

-sydän- ja aivoinfarktin vaara on 2-4 kertainen

-masennus

-veren rasva-arvojen ja verenpaineen huonontuminen

Että sellaista. Kuinka olenkaan surrut ja vihannut tätä tautia. Minulla se on mahdollisesti perinnöllistä, koska kolesteroliarvot on hyvät ja verenpaine loistava. 30% tyypin 2 diabetesta sairastaa perinnöllisistä syistä. Näin sanoi lääkäri.

Jaloista pitää huolehtia. Tilasin diabetessukat. Pesen jalkani joka ilta, kuivaan ne huolellisesti ja rasvaan.

Minun ei tarvitse lisätä liikuntaa, koska liikun jo riittävästi. Olen syönyt terveellistä kasvisruokaa 39 vuotta, joten ruokavaliota ei tarvitse muuttaa. Helvetti, mitä voisin tehdä enemmän? En mitään. Paitsi hankkia diabetessukat. Niitä nyt kovasti somessa mainostetaan. Mutta sain diabetesvertaistukiryhmässä vinkin eräistä  oikeasti hyvistä sukista.

Eli suren sairauttani ja olen jo saanut sen osaksi identiteettiä eli pysyvää minäkäsitystä.

Kauneudenhoitoon liittyy se, että lopetin meikkivoiteen käytön. Ihoni näyttää paremmalta ilman sitä. Katkenneet verisuonet toimivat kuin poskipunana. Minun ei enää tarvitse meikata kuin vain huulet. Kampaamossa kulmakarvani siistittiin ja värjättiin. Etuhiuksissa on nyt niin paljon kullanvaaleita raitoja, että näytän melkein blondilta. Selfieni otin ennen sitä.

Ilta-Sanomat pyysivät haastattelua surutyöstä. En taida ottaa haastattelua vastaan. Olen jo kolmen ja puolen vuoden aikana päässyt vellovasta ja hukuttavasta surutyöstä eteenpäin. Pois mustista vesistä. Oppinut elämään surun kanssa. En halua avata haavojani uudestaan, vaikka siitä saattaisi olla myös vertaistukea.

Mutta kaikille lukijoille:

Hyvää viikonloppua!