Viime maanantaina heräsin vihaisena. Tälle tyypin 2 diabetekselle. Vessan lavuaarissa oli miehen partakarvoja. Oli siis siistinyt partaansa. Ja kuka siivoaa jäljet?
Mies istui jo pöydässä. Minä päätin olla hiljaa, sillä jos olisin puhunut, olisin alkanut huutaa ja ärjyä. Purin hampaita yhteen ja mulkoilin miestä. Kylmän viileästi. Olin siis hiljaa. Hetken päästä mies kysyi, että miksi olet noin hiljaa? Sain jotenkin raivoa pidätellen sanottua, että olen vihainen tälle diabetekselle, ja partakarvojasi on vessan lavuaarissa. Vai niin. Miksi niitä on edelleen siellä? Mies nousi heti ylös ja meni siivoamaan lavuaaria.
Kun mies lähti töihin. Onneksi. Purin vihaani ovea potkimalla. Huusin ja raivosin. Jalkaan alkoi sattua. Kuntosalipäivä. Ei olisi huvittanut. Entä jos alan v´ttuilla jollekin? Pakko mennä. On sentään jotakin muuta kuin tämä diabetes. Hotkin aamiaisen, puuroa mustikoilla ja maitolasi. Join kaksi isoa kupillista kahvia.
Ajoin kuntosalille 110:tä. Purin vihaa. Kaahailin. Se tuntui sentään hyvältä.Kiroilin kaikki mahdolliset kirosanat. Ajattelin, että jos ajaisin kolarin, pääsisin rakkaan tyttären Veran luokse. Sama olenko hengissä tai kuollut. En pelkää enää kuolemaa. Olen ajatellut sitä tarpeeksi. Joku todella uskovainen ihminen olisi sanonut, että olen Saatanan vallassa, kun en nöyrry Jumalan tahtoon.
Kuntosalilla ei ollut onneksi ketään. Vaihdoin vaatteet. Päätin, että jokaisessa laitteessa purkisin raivoani. Tein sitten niin raskaita sarjoja, että juuri ja juuri jaksoin. Välillä oli lopetettava. Kuulokkeista kuuntelin Jimi Hendrixiä. Sopivan raskasta musiikkia.
Kaahasin kotiin. Kiroilin jälleen kaikki mahdolliset kirosanat. Söin. Raivosin taas ovelle. Viha ei jäänyt kuntosalille. Ehkä laimeni hiukan.
Lopulta itkin. Kille-kissi halusi syliin. Kissat vaistoavat niin paljon. Kannoin hänet sänkyyn. Nukahdimme. Minä joka en koskaan ota päiväunia. Herättyäni ajattelin, että kylläpä viha vie paljon energiaa. Olin taas rauhallinen. Kyllä minun on sopeuduttava tähän koko elämänmittaiseen sairauteen.
- - -
Minulla ei onneksi ole metabolista oireyhtymää: kolesteroli on normaali, verenpaine diabeteshoitajan vastaanotolla 120/78. Mutta metabolinen oireyhtymä voi kehittyä, vaikka eläisi kuinka terveellisesti. Diabeteshoitajalla murjotin ja valitin. En halunnut verensokerimittaria. En esitteitä tästä sairaudesta. Hoitaja sanoi jotakin, että kyllä tähän sopeutuu ajan kanssa.Tähän pirun tautiin.
Tämä kone taas ränkkää. Ei suostu siirtämään enemmän kuvia kuin tuon alhaalla olevan, eikä usein siirrä kännykästä koneelle.
Keskiviikkona oli ystäväni luona pienet kesäbileet. Meitä oli neljä naista. Olin puhelimessa jo puhunut - niin kuin kaikille - ystäväni kanssa sairaudestani.
Bileet olivat nyyttikestiperiaatteella. Tein sienipiirakkaa ja ostin viininlehtikääryleitä. Kaikki toivat suolaisia herkkuja. Ei onneksi makeita, koska minä en olisi saanut niitä syödä. Jokainen toi viiniä. En puhunut mitään tästä tyypin 2 diabeteksesta, koska olisin alkanut itkemään. Ollut huonoa seuraa. Join reilusti viiniä - jota sitäkään en olisi saanut juoda kuin vain kohtuullisesti. Alkoi väsyttää ja menin sänkyyn. Kaksi kaveria olivat lähteneet pois aamuyöllä.
Aamulla oli hirveän kauhea krapula. Se oli pitkästä aikaa jotakin uutta, koska juon tavallisesti vain noin kaksi annosta viiniä. Ystäväni sanoi, että taisit ottaa perseet. Kyllä. Olin sopertanut jotakin tästä sairaudesta ja kiroillut. Mies tuli hakemaan minut kotiin.
Olimme siis viime perjantaina iltamissa, jota perinnettä yritetään jatkaa. Se loppui jotakin 1970-luvulla. Ensiksi soitti miehen bändi puoli tuntia. Mies lauloi, soitti kitaraa ja viulua. Sitten tuli näytelmä, jossa ei mielestäni ollut päätä eikä häntää, vaikka esiintyjät olivat oikeita teatteriesiintyjiä. Sitten alkoi tanssi teatterilaisten soittamalla ja laulamalla. Kuunneltiin tovi ja lähdettiin pois, koska kumpikaan meistä ei osaa tanssia. Emmekä olisi halunneetkaan.
Lauantaina olimme Kasevan keikalla. Alkuperäisestä Kasevasta oli rumpali ja basisti. Laulajan ääni sopi hyvin Kasevaan. Joidenkin laulujen aikana nousi tunteet pintaan. Konsertti oli loppuunmyyty.
Vähän kukkasista. Kelloköynnös kukoistaa, samoin krassi, mutta aitoelämänlanka on osin kellastunut, vaikka olen kastellut sitä hyvin. Harmittaa. Keijunmekko kukkii runsaasti, vaikka on pieni. Ruusupapu kukkii. Mukulasta istuttamista daalioistani ensimmäinen alkaa kukkia. Kärhöistä kukkii kolme. Kasvimaata on kasteltava, koska ainakin täällä on kova helle.
Meille tulee nyt lauantaina sukulaisia kylään ja he yöpyvät meillä. Siivoan ja leivon vadelmatäytekakun. Ruoaksi olen suunnitellut täytettyjä kesäkurpitsoja lauantain päivälliseksi ja sunnuntai lounaaksi savustettua lohta ja muikkuja. Mies savustaa. Päivälliseksi kasvisthaikastiketta.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Suosittelen tanssiin tutustumista. Tanssi ei ole pelkästään säänneltyä ja suorittavaa. Se on toisinaan vain rytmiä ja omia tunteita seuraavaa etenemistä. Ja se voi olla vaikka mitä tahansa muutakin.
VastaaPoistaJos tykkäät olla lähekkäin,
tai ilmaista itseäsi kehollasi
tai vain elää rytmissä ja musiikissa,
tanssi on avain kaikkeen.
Toivon itse löytäväni sopivan tanssin kipinän vuosikymmenten jälkeen. Tai kipinä siis on olemassa, täytyy vain löytää toteuttamisen paikka 🌼
Kiitos kommentistasi Susanna. Tanssi on liikuntalajeista tehokkain mielen tasapainottamiseksi. Mutta kun ei kertakaikkiaan kiinnosta eikä myös miestä. Hienoa, että sinua tanssi kiinnostaa. Toivottavasti löydät sopivan paikan sitä toteuttamaan.
VastaaPoistakiitos mukavista jutuistasi,näitä on kiva lukea.
VastaaPoistaKiitos sinulle itsellesi, että jaksat lukea.
VastaaPoistaYmmärrän että raivostuttaa, mutta ethän viitsi purkaa vihaa autolla kaahaamalla, ethän?
VastaaPoistaSiinä voi käydä huonosti jollekin sivulliselle, ja sen jälkeen olosi olisi kauhea.
Metsässä karjuminen, halkojen viskominen pitkin pihaa ( ja niiden kerääminen takaisin pinoihin) rivakka hikilenkki ovat hyviä keinoja, eivätkä ole vaaraksi kenellekään.
Parempaa fiilistä tähän uuteen viikkoon! -Selja
Kiitos kommentistasi Selja. Olin niin vihoissani ajaessani, ettei valitettavasti tullut mieleen, että kolaritilanteessa sivullinenkin olisi kärsinyt. Olen myös vihoissani karjunut metsälenkillä. Tämän viikon alku on ollut ainakin parempi.
VastaaPoista