Elämää maalla 28.

Tänään perjantaiaamuna Kille-kissi herätti minut viideltä kovalla mau`unnalla, koska halusi ulos. Minä en osaa nukkua varhaisen herätyksen jälkeen tai ottaa päivätirsoja. Päivä menee siis vähän väsyneenä. Tai itse asiassa puolikoomassa, koska tarvitsen unta 8-10 tuntia yössä. Nyt nukuin 5 tuntia.

Päätin, että tänään on siivouspäivä. En ole siivonnut kolmeen viikkoon. Tuossa äsken puunasin keittiön tasot, muuta siellä ja vessan. Pyyhin pölyt ja imuroin sohvan ja aidon itämaisen maton Killen karvoista, ennen sitä pyyhin sen kumikäsineellä, ettei tarvitsisi hinkata ja kuluttaa sitä paljon. Vinkki: kumikäsineellä saa karvat ja roskat aika hyvin pois kodin tekstiileistä. Samoin kylppärin lattialastalla. Tämän kirjoituksen jälkeen imuroin. Homma mitä inhoan. Siksi ehkä tulin tänne blogiin, ettei tarvitsisi  tehdä sitä heti.

Surumielisyyteni Vera-tyttäreni reilu kolme vuotta sitten tapahtuneesta kuolemasta on lieventynyt. Pystyn taas nauttimaan ihanasta kesästä: vihreydestä, luonnonkukista ja omista kukista... Nautin helteistä. Olen taas käynyt kuntosalilla säännöllisesti ja tehnyt kävelylenkkejä, joille lähteminen on ollut aina vaikeaa, koska sain paniikkiokohtauksen yhden kerran lenkillä. Mutta heti kun varsinaiselta autotieltä voin kääntyä metsäautotielle, rauhoitun.

Tiistaina oltiin Helsingissä tapaamassa isopappaa. Sellainen nimi tuli aikoinaan mieheni isälle. Hänellä on Alzheimerin tauti ja hän on hoitokodissa. Hän oli ihmeen pirteä ja tunnisti heti meidät molemmat. Isopappa ja mieheni ovat kaksikielisiä. Isopappa ja mies puhuvat ruotsia, ja minulle suomea. Huomasin, että ruotsin puhuminen oli hänelle helpompaa. Veimme hänet ulos pyörätuolissa. Minä halusin työntää pyörätuolia autossa istumisen vastapainoksi. Meiltä on Helsinkiin reilut 200 kilometriä.

Söimme mansikoita, ja pienen lammen rannalla rupateltiin. Ilma oli lämmin, ja sain hikikarpaloita kasvoilleni työntäessä pyörätuolia. Sitten oli aika erota. Meidän piti käydä isopapan kotona Paloheinässä hakemassa posti ja kodinhoidosta kaksi asunnon avainta.

Tässä yhtenä iltana päätin lakata varpaankynnet entisen maalin päälle kuten aina teen. Se ei kai ole oikeaoppista? Olen todellinen rähmäkäpälä, ja maalaus meni taas niin ja näin. Osaan kyllä laittaa ruokaa ja leipoa, mutta muu käsillä tekeminen on miltei holtitonta. En osaa tehdä mitään käsitöitä tai askarrella. Kuva kynsien maalauksen lopputuloksesta.

Minulla ei ollut kynsilakanpoistoainetta. Ja sitä sitten etsittiin paluumatkalla,  minä lenkkareissa helteellä - en halunnut olla varpaankynnet näyteillä - Lahden valtavasta Prismasta. Mutta kuka varpaankynsiäni olisi huomannut, mutta se oli itselle tärkeää. Meni varmasti puoli tuntia ennen kuin kynsilakanpoistoainetta löytyi. Olimme jo matkasta vähän ryytyneitä.

Saimme taas naapurilta kalaa, monenlaista. Mies osti vähän aikaa sitten savustuspöntön ja savusti kalat siinä. Hän myös perkasi ne. Minun ei tarvinnut osallistua koko hommaan. Paitsi syömiseen.

Hei, nyt alkoi sataa vettä. Tekee luonnolle tosi hyvää. Täällä ei ole pahemmin sadellut. Sade on myös hyvä syy olla menemättä multaamaan toiseen kertaan loppuun perunamaata imuroinnin jälkeen.

Olen hurahtanut Netflixin Bridgerton-sarjaan. Siinä on niin hienot kulissit ja naisten vaatteet aivan upeita. Niitä ihmetellessä ei aina ehdi lukea tekstiä. On vaikea sanoa, mitä aikaa se kuvaa, koska se on kuitenkin niin mielikuvituksellinen. Ehkä 1800-lukua.

Olen myös innostunut Ulla-Lena Lundbergin romaanista Kalaharin hiekka. Se kertoo monella tasolla kolmen ihmisen kohtaamisesta erämaassa Etelä-Afrikassa.

Nyt tuli loppuun kuluneella viikolla kemiallisen kosmetiikan kokeilu  seitsemän vuoden luonnonkosmetiikan käytön jälkeen. Aivan ehdottomasti luonnonkosmetiikka voitti. Estee Lauderin tuotteet lisäsivät couperosaani, eivätkä millään tavoin vähentäneet pieniä ryppyjä tai kiinteyttäneet kasvojani. Ne olivat todennäköisesti liian vahvaa kamaa kasvoilleni. Palasin siis riemuiten luonnonkosmetiikkaan.

Taisin jo viime kerralla sanoa, että olen alkanut ruokkia auringonkukansiemenillä veikeää oravaa. Olen aamuisin vain kolmen metrin päässä hänestä. Istun kuistin penkillä ja syön pöydässä aamupalaa. Yhtenä aamuna tämä orava tuli kuistille vain metrin päähän minusta ja tillotti silmiini. Sitten hän palasi syömään. Se oli minulle ihana kokemus. Aion jatkaa syöttämistä talven yli, jos hän on vain maisemissa.

               Daalia

Orvokit ruukuissa ovat kestäneet hyvin aikaa. Olen vähän leikannut niitä ja poistanut kuolleet kukat. Juurimukuloista istuttamani daaliat sen kuin kasvavat pituutta tuuheina. Latvoin ne jossakin vaiheessa, mutta kukkanuppuja ei näy. Samoin kuin cladiooluksissa. Puutarhan hoito on omalla tavallaan jännittävää, koska koskaan ei voi tietää, miten kasvit käyttäytyvät.

Pari vuotta sitten kaivoin pois  yhdeltä nurkalta kurttulehtiruusun, joka on vieraskasvi, ja on toivottu sen hävittämistä. Melkein heti sen takaa paljastui vanhoja ruusuja, joiden lajiketta en tiedä, mutta ne ovat kauniita ja tuoksuvia.

Hyvää viikonloppua kaikille!