Päästän suustani silloin tällöin valkoisia valheita lepattelemaan, jos en halua suoraan puhumalla loukata toista ihmistä.
Todellisen valheen ylläpito verottaa henkisiä voimavaroja. Paljon. Koska pitää pitää mielessään kirjaa kahdesta asiasta. Siitä mikä on totuus. Ja siitä mitä palturia on mennyt totuudesta puhumaan.
Valheiden puhumisen vaikutuksia on tutkittu muun muassa Notre Damen yliopistossa. Tutkimukseen osallistui 100 opiskelijaa. Heistä puolen piti yrittää puhua monta viikkoa totta. Eli olla totuuskuurilla. Toinen puolisko, kontolliryhmä, sai puhua mitä sylki suuhun toi.
Totuuskuuri teki opiskelijoille hyvää. Oikeastaan vaikuttavan suuresti. Nuha, pääkipu ja muut pienemmät vaivat vähenivät. Lisäksi totuudessa pysyttely vähensi alakuloisuutta ja jännittyneisyyttä. Ihmissuhteet paranivat, koska henkilö pystyi olemaan rennosti toisen kanssa. Ilman valheen kipristelyä.
Valheet ovat ihmeen yleisiä ihmisten arjessa. Ihmiset valehtelevat keskimäärin 11-14 kertaa viikossa. Onneksi suurin osa on valkoisia valheita. Arkista valkoista valehtelua pidetään tarpeellisena suojella toista osapuolta loukkaantumiselta, pahastumiselta.
Jotkut ihmiset pitävät puhdasta ja armotonta rehellisyyttä hyvin tärkeänä joka tilanteessa. Nämä suorasuut saattavat kertoa jopa kysymättä, oletko heidän mielestään lihonut viime näkemältä tai että tuo vaate ei sovi sinulle ollenkaan. Minä haluaisin oitis valkoisen valheen tällaisessa tilanteessa!
Ihmisellä on lupa suojella tunteitaan. Vaikka haluaisikin olla valehtelematta. Ei silti tarvitse olla kuin avoin kirja. Se ei ole vilppiä, jos vaikka salaa pettymyksensä tai sen, että on ihastunut pomoon.
Minkälaisia valkoisia valheita sinä olet päästänyt ilmoille?
Lähteet: Tiede-lehti, kuvat Pexel. Pixabay
Kieltämättä kyllä joutuu noita valkoisia valheita silloin tällöin päästelemään. Minullakin on lähipiirissä hyvin tunteikkaita ja arkojakin ihmisiä joiden kanssa on oltava hyvin varovainen ettei loukkaa heitä. Kieltämättä kyllä itsestä tuntuu hieman vaivaantuneelta kun joutuu vaikka kehumaan jotain juttua esimerkiksi kauniiksi jos se on kertakaikkisen ruma. Inhoan kuollakseni isoja valheita, sekin on aika kiusallista kun huomaa toisen valehtelevan tietäen itse vuorenvarmasti totuuden. Vanhemmiten olen alkanut spekuloimaan valehtelevan motivaatioita ja kyllähän se syy sieltä tuleekin ja ymmärtää taas vähän enemmän tän ihmisen ongelmia.Hyvää perjantaita Marja :-)
VastaaPoistaKiitos Pihakeiju kommentistasi.Minullekin on joskus sattunut tuo, että pitää kehua jotakin kauniiksi, vaikka se on oikeasti ruma ja yrittää pitää pokerinaamaa. Isot valheet on surullinen juttu. Hienoa että sinä olet oppinut analysoimaan syyn valheeseen. Minä en ole onneksi joutunut kuuntelemaan isoja valheita. Tai mistäpä sitä tietää, että olen kuunnellutkin. En ole vain oivaltanut sitä.Leppoisaa viikonloppua sinulle.
PoistaValkoiset valheet kuuluvat hyviin tapoihin ja totuuden nimissä totuutta jakelevat ovat monesti jopa ilkeitä ihmisiä. Todelliset valheet ovat sitten oma lukunsa ja kyllä jokainen maalaisjärjellä ja sydämen sivistyksellä varustettu erottaa nämä kaksi, joten ei tarvitse todellakaan olla suorasuuna. <3 Samaa mieltä Marja sinun kanssa.
VastaaPoistaMukavaa iltaa. <3
Kiitos Tiia kommentistasi.Mielenkiintoinen näkökulma tuo, että valkoiset valheet kuuluvat hyviin tapoihin. Kovan valehtelijan valheet kyllä huomaan. Ja tavallisestakin ihmisestä on elekielen avulla melko helppo huomata, että hän valehtelee.Kivaa lauantai päivää!
PoistaMinulla oli tässä vähän aikaa sitten hassu kokemus. Tunnistan itsessäni valehtelutaipumuksen kahdessa kohdassa: sorrun liioitteluun saadakseni tarinat hauskemmiksi ja toisaalta esitän varmoina faktoina tietoja, joista en oikeasti ole niin varma. Kokemus liittyy tähän jälkimmäiseen. Puhuimme ystävien kanssa erään sairauden synnystä. Oikeasti sairauden aiheuttajaa ei tiedemaailma tiedä, on vain olettamuksia. Keskustelun tuoksinassa heitin yhden teorian sairauden synnystä, josta kaikki muut kiinnostuivat kovasti, koska eivät olleet siitä kuulleet. Mielessäni kauhistuin, koska olin vain heittänyt jutun - enkä yhtään oikeasti tiennyt, oliko kukaan edes sellaista teoriaa esittänyt. Minkä ihmeen takia varmana olin taas moista sanonut, vaikken yhtään ollut varma enkä oikeasti edes tiennyt, oliko sellaista teoriaa olemassakaan... Onneksi pikaisella googlauksella sain huoata helpotuksesta: sellainen teoria todella oli esitetty! Huh! Olin ilmeisesti sen jostain joskus lukenut ja omaksunut, vaikken muistanut. Onneksi google pelasti, en ihan täysin valehdellutkaan! Jos olisin aloittanut asian esittämisen sanomalla vaikka "mulla on sellainen olo, että jostain olen lukenut ehkä mahdollisesti tällaisenkin teorian... tai sit sotken ja muistan väärin" olisin puhunut ihan totta. Olen tullut vähitellen hirveän epävarmaksi muistini suhteen. Identiteettiini on kuulunut aina hyvä muisti, keskimääräistä parempi. Muistini ei nykyisinkään ole ikäisekseni huono - mutta olen joutunut havaitsemaan, että muistan väärin, en välttämättä koko asiaa väärin, mutta jonkun osan. Siksi tulee tavallaan myös valehdelleeksi, koska puhuu muistinsa mukaan, mikä ei välttämättä ole sama kuin tapahtunut asia.
VastaaPoistaKiitos Anonyymi kommentistasi. Muistilla on metkunsa. Sinulla oli alitajuinen muisto lukemastasi, joka pulpahti hienosti pintaan. Helpotus oli varmaan aika suuri googlailun jälkeen.Sehän on aivan viatonta valehtelua, jos puhuu vilpittömästi oman muistinsa mukaan. Ei siinä ole siis minkäänlainen petkutus kyseessä. Minullakin on joskus tuota liioittelu taipumusta. Mutta vain joskus. Kasvokkain puhuessa haluaa kertoa mukaansatempaavan tarinan. Varmaan jo muinaissuomalaiset vähän liioittelivat nuotiotulen äärellä tarinoidessaan, koska kunnon tarina ei ole koskaan tylsä. Lönnrotkin on pistänyt Kalevalaan aivan omiaan saadakseen sen tarinat jännemmiksi ja kiinnostavimmiksi. Mukavaa sunnuntai iltaa sinulle!
Poista