Kuka minä olen?

Sain tämän haasteen Kirsti Kaijalta MUMMON PÄIVITYKSET blogin pitäjältä.

Haasteen säännöt lyhesti

• Kirjoita itsestäsi otsikolla Kuka minä olen? Voit valita mitä kerrot itsestäsi ja millä tavalla. Kuitenkin tavoitteena on tutustua sinuun.
• Haasta 3-5 bloggaajaa, joihin haluaisit tutustua paremmin, mieluiten hyvin erilaisista blogeista. Kerro miksi haluat tutustua näihin bloggaajiin.
• Kerro kuka sinut haastoi.

Haastan:

 Minäkö keski-ikäinen? Tiian blogi.http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/.

Tiia on aivan ihmeellinen energiapakkaus ja kirjoittaa perusteellisesti ja taitavasti muun muassa kosmetiikasta  ja elämästä.

Toinen haaste menee ihanalle  Eevan blogille Getting older - getting wiser. Eevan blogia voi lukea tästä.

Eeva on erittäin taitava kirjoittaja. On aina nautinto lukea hänen blogiaan, vaikka postaukset olisivat kuinka syvistä aiheista tahansa.

Kolmas haaste menee Outi´life näppärälle blogille. 
Hän on aivan minun vastakohta: käytännöllinen, käsityö- ja askarteluihminen, fiksu ja oivaltava.

Joten nyt kerron itsestäni.
Kuka minä olen?
Olen 52-vuotias nainen. Olen äiti kahdelle lapselle ja kahdelle kissalle. Vaimo. Olen nykyisin ollut - jo parikymmentä vuotta - psykologian, uskonnon, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja lukiossa. Opiskelin aikoinaan Turussa.

  Naapurini Lehtisten kukkia elokuussa.

Voi, helkutti tuntuu vähän vaikeata aloittaa kirjoittaa me, myself and I. Mennään perinteisesti: lapsuus ja nuoruus ensimmäisenä.

Lapsuuteni ja nuoruuteni oli aika karu. Isällä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Terveinä jaksoina, jotka saattivat kestää vuosiakin, hän oli ihana isä. Opetti minut luottamaan itseeni. Rakasti vilpittömästi.

Erään masennuskauden aikana isä teki itsemurhan. Äiti ei osannut surra isää. Vaan alkoi turruttaa surua viinalla. Hän alkoholisoitui nopeasti. Ja kuoli 60-vuotiaana viinaan.

Minulla on neljä sisarusta, joista siskoni kuoli viisikymppisenä syöpään.

Siskoni oli jo ennen tätä perhetragediaa muuttanut pois kotoa. Joten minun piti alkaa hoitaa kotityöt. Koska kaksi veljeäni eivät suostuneet tekemään niin sanottuja naisten töitä. Jouduin kantamaan liian nuorena liian ison vastuun. Minä laitoin ruuan, leivoin, tiskasin, pesin pyykit, keväällä laitoin kasvimaan, istutin kukat.  Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Samalla piti käydä kouluakin.

Äidillä oli isän kuoleman jälkeen aika monta miessuhdetta. Kaikki nämä miehet olivat alkoholisteja. Pahimmassa tapauksessa jouduin kotitöiden lisäksi huolehtimaan kahdesta juoposta. Että he edes jossakin välissä olisivat syöneet jotakin. Äiti uhkaili usein itsemurhalla ja lukittautui kylpyhuoneeseen. Monta kertaa jouduimme rikkomaan lukon.

Minusta vastuunkantajalapsesta tuli aika vaikea murrosikäinen. En enää suostunut tekemään kaikkia kotitöitä. Olin punkkari. Lempinimeni oli Karju-Marja. Koska karjuin niin paljon. Viikonloppujuhlimiset alkoivat. Rellestettiin, poltetiin tupakkaa ,juotiin viinaa. Minulla oli nahkahousut ja punainen siilitukka. Voi kun olisi valokuvia vauvaiästä, lapsuudesta, nuoruudesta. Vähänkin. Minun nuoruuden ja lapsuuden valokuva-albumit kellä lienee sisaruksista tai ne on poltettu.

Pelle Miljoonan musiikki oli tärkeää. Vaikka olin villi ja "vapaa", koulussa meni hyvin ilman pahimpia lukemisia. Keskiarvo oli aina yli yhdeksän.

Olin hyvä matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Mietin lääketieteen opiskeluja lukion toiselle vuodelle asti.

Mutta lukion kolmannella luokalla alkoi hippikausi. Kävelin esimerkiksi yhden kesän ilman kenkiä. Intianbasaarista ostettu hame maata viistäen. Hippinä halusin nähdä maailmaa. Matkustelin paljon. Halusin olla koko ajan sydän auki.

Ammattivalintakin tietty muuttui. Lääketiede oli nyt turhan pikkutarkkaa matemaattis-luonnontieteellistä näpertelyä. Hippeyden henkistämänä halusin opiskella humanistisia ja henkisiä asioita. Psykologiaa ja uskontotiedettä kulttuurien tutkimuksen laitoksella. Uskontotiede tutkii kaikkia uskontoja ja yliluonnollisuutta. Se on aivan eri asia kuin teologia, joka tutkii vain kristinuskoa.

                             Kukkia naapuri Lehtisen pihalta elokuussa.

Opiskeluaika oli railakasta, mielenkiintoista ja ihanaa! Pääsin nyt vihdoin pois pakkotyöstä kotona. En saanut perheeltäni minkäänlaista rahallista tukea. Elin opintorahalla ja siivoamalla kuudesti viikossa isossa siivousfirmassa. Koko opiskeluajan. Johtuneeko siitä minun haluttomuus siivota nykyään.

Luonteeltani olen aika epätasapainoinen. Impulsiivinen. Itsepäinen. Vahvatahtoinen. Välillä tunneherkkänä ihmisenä liiankin empaattinen. Suren toisten suruja. Olen kaikki Nyt ja Heti ihminen. Kaiken pitäisi tapahtua nopeasti. En ymmärrä mihin minulla on niin kiire? Kiireeni on usein vain mukakiirettä.

Harrastan muun muassa lukemista, puutarhanhoitoa, maalaamista ja runojen kirjoittelua, kuntosalia ja lenkkeilyä, luonnossa liikkumista. Luen joka ilta jotakin kunnollista paperikirjaa kaksi tuntia. En ole erityisen Fb-ihminen. Käyn kuitenkin kaksi kertaa päivässä Fb:ssä. Mieluummin luen illalla kirjaa kuin roikuskelen Fb:n verkostoissa.

Rahankäyttäjänä olen suurpiirteinen ja vähän holtiton. Rahat riittävät juuri seuraavaan tiliin asti. Mutta en osaa säästää. Satsaan aika paljon rahaa hyvään ja terveelliseen ruokaan. Monet vaateostokset ovat inspisostoksia. Kosmetiikkaa ostan vain vähän.

Osaan onneksi myös hupeltaa elämässäni. Kaikkea ei tarvitse ottaa liian tosissaan.

Minä olen hetken lapsi. En oikein täysin ihan tosissani ymmärrä säästämistä esimerkiksi eläkepäiviä varten.Koska silloin on jo voinut oikaista koipensa.

En halua ajatella sitku-tyylillä. Sitkun ollaan eläkkeellä muutetaan Espanjaan. Se oli myös syöpään kuolleen sisareni suosima sitku-aihe. Eikä hän päässyt sinne koskaan. Haluan elää tätä hetkeä. Rypemättä liikaa menneisyydessä. Ja tekemättä tarkkoja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. En kuitenkaan vapaalla tahdollani ja elämälläni halua loukata toisia ihmisiä. Ihminen on laumaeläin. Tarvitsee ihmissuhteita. 

Olen kohdannut elämässä paljon kuolemaa. Isä. Äiti. Paras ystävä (joka myös teki itsemurhan). Sisko. Mummot. Ukit. Melkein kaikki äidinpuoleiset sukulaiset. Kuolema on tullut niin tutuksi, etten juurikaan pelkää omaa kuolemaani. Uskon että silloin saan ikuisen rauhan.

Taisin ottaa tämän haasteen  liiankin perusteelliseti. Tajusin vasta lopuksi, että en kirjoittanut ulkonäköasioista ja yleensä ulkoisista asioista lainkaan. No, eipä niissä paljon kirjoittamista olekaan.

Kiitos haasteesta Kirsti.

Lähteet; kuvat omat