Näytetään tekstit, joissa on tunniste impulsiivisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste impulsiivisuus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Millainen bloggaaja olen?



Sain tämän haasteen. Tarkoitus olisi vastata kysymyksiin, jotka hahmottavat millainen bloggaaja olen. Kysymykset saivat minut itsekin miettimään kunnolla bloggaamistani.

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Minulla oli viime huhtikuussa liian paljon aikaa, koska töissä oli helppo jakso. Mietin, että etsin jonkin sivutyöpaikan. Mutta eihän täällä pienellä kirkonkylällä Mäntyharjulla mitään töitä saanut. Sitten mieleeni välähti bloggaaminen. Mikä oli aika outoa, koska en ollut lukenut blogeja. Alitajunnan temppu. Luin sitten kaksi aikuisen naisen postausta. Ja tuumiskelin, että tuollaisia blogit ovat. Aloin sitten kirjoittaa spontaanisti omiani. Tekstit tulivat vuolaina,  ja nopeasti. Valokuvaus tökki pahasti. Ja tökkii vieläkin. Blogin on tarkoitus olla minulle myös oppimiskokemus, koska olen huono digitaidoissa. Yritän blogin myötä parantaa niitä.

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
Vasta vajaan vuoden. Huhtikuussa tulee vuosi täyteen.

3. Kuvaile blogiasi. Mikä on pääasiallinen aihe yms.?
Blogini on lifestyleblogi. Joten aihealueet voivat olla oikeastaan maan ja taivaan väliltä. Mutta olen huomannut, että postaukseni ovat menneet aika paljon psykologisten aiheiden, hyvinvoinnin ja terveyden suuntaan. Kerran viikossa on vaatepostaus. Välillä kosmetiikkapostaus. Kesällä aika paljon luonnossa kulkemisen postauksia.  Samoin puutarhan hoitoa. Välillä saatan kirjoittaa kasvisruoka kokkailusta. En kauheasti kuvaile omaa elämääni, vaikka haluaisinkin. Elämäni on melko tylsää ja tasaista. Ei siitä paljon kirjoitettavaa löydy. Mutta olen päättänyt, että opettelen tätäkin aihealuetta.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?
Viisi tai kuusi kertaa viikossa.

5. Kumman valitset kuvan vai tekstin?
Ehdottomasti tekstin.

6. Mistä saat inspiraation postaukseen?
Yleensä ajankohtaisista aiheista Helsingin Sanomista. Kesällä luonnon kauneudesta. Ja tykkään muutenkin kauneudesta ympärilläni. Kirpparin vanhat, kauniit tavarat antavat inspiraatiota.
Samoin luetut romaanit voivat toimia inspiraation lähteenä.

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?
Aamulla ja illalla.

8. Kuinka usein teet jotakin blogisi eteen, kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?
Yritän oppia valokuvaamaan kännykkäkamerallani. Otan siis aika paljon valokuvia, jos aikaa jää työltäni. En luonnostele tekstejä. Vaan kirjoitan postauksen siltä istumalta. Haluan aina vastata kommentteihin.

9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?
Oman bloggauksen myötä olen alkanut lukea muiden blogeja. Minulla on muutama blogi, joita seuraan tiiviisti. Lukemani toisten  naisten blogit lisääntyvät koko ajan. Luen lähinnä lifestyleblogeja.

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?
Sisältö ja teksti. Tekstit edellä mennään.


11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?
Olen nuoresta asti kirjoittanut lähinnä kaunokirjallisia tekstejä. Blogikirjoittaminen on uutta ja haastavaa. Paras asia on nimenomaan kirjoittaminen.  Vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Tutustuminen toisten blogin pitäjien kirjoituksiin.

12. Entä kolme huonointa?
Ihmisten ennakkoluulot bloggaajia kohtaan. Monet kuvittelevat, että bloggaamisella tehdään paljon rahaa ja bloggaaja on itsekeskeinen ihminen, koska julkistaa elämäänsä. Kirjoittelee pikkasen ja panee muutaman kuvan siihen mukaan Olen vieläkin erittäin huono ATK:n kanssa. Joskus on suoranaista tuskaa taistella sen kanssa. Bloggaaminen koukuttaa. Eli siis välillä blogi vie liikaa aikaa.

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommenteihin?
Vastaan aina kommenteihin. Olen myös oppinut paljon lukijoilta. On mukavaa olla vuorovaikutuksessa.

14. Onko blogillasi muita somekanavia kuten Instagram tai facebook-sivut?
Harjoittelen vieläkin somea. Kerron facebookissa postausteni aiheista päivittäin. Instagrammissa profiilisivulla kerron blogistani. Itse blogilla ei ole omia sivuja. Aika ei yksinkertaisesti riitä.


15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?
Olen bloggaamisessa niin vasta-alkaja, että olen liiankin innokas kirjoittamaan. En ilkeä julkaista kahta postausta päivässä ja viikonloput on sometonta aikaa, koska en halua roikkua somemaailmassa joka päivä. Kahden päivän mielen tuulettaminen ilman minkäänlaista digiä tekee mielelle hyvää. Välillä se ei onnistu. Eli valmiita postauksia on aika paljon luonnoksina. Mutta joka luonnos on kirjoitettu spontaanisti ja impulsiivisesti yhdellä istumalla.

16. Bloggaatko avoimesti tai tietääkö tuttavapiirisi blogistasi?
Kirjoitan omalla nimelläni eli bloggaan avoimesti. Tuttavapiiri tietää blogistani. 

17.Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogin kautta?
En hyödy taloudellisesti. Blogin mainokset tuottavat hyvin vähän, muutamia pennosia. Tai nykyisin pitäisi kai sanoa senttisiä. Olen tehnyt pari kertaa kaupallista yhteistyötä, mutta hyvin edullisesti. Koska olen vielä vähän harjoittelija tässä blogimaailmassa.

18. Mikä on tarina blogisi nimen takana?
Nimeen ei liity tarinaa. Mutta nimessä halusin korostaa, että blogi on suunnattu aikuisille naisille.

19. Haluatko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin?Jos, niin miten?
Mielessä on viime aikoina ollut ajatus, että haluaisin muuttaa blogin aloituskuvan. Siihen tarvitsen kuitenkin avuksi ATK-ohjaajaani.

20. Kolme vinkkiä aloittelevalle bloggaajalle
Olen itse niin vasta-alkaja, etten oikein osaa antaa vnkkejä. Oikeastaan tarvitsisin niitä itse. Mutta tärkeintä on olla oma itsensä ja kirjoittaa aiheista, jotka todella kiinnostavat.

Eli tällainen bloggaaja olen. On vielä paljon kehitettävää. Mutta aikaa on.



Lähteet: kuvat omat

maanantai 6. marraskuuta 2017

Kuka minä olen?


Sain tämän haasteen Kirsti Kaijalta MUMMON PÄIVITYKSET blogin pitäjältä.

Haasteen säännöt lyhesti
  • Kirjoita itsestäsi otsikolla Kuka minä olen? Voit valita mitä kerrot itsestäsi ja millä tavalla. Kuitenkin tavoitteena on tutustua sinuun.
  • Haasta 3-5 bloggaajaa, joihin haluaisit tutustua paremmin, mieluiten hyvin erilaisista blogeista. Kerro miksi haluat tutustua näihin bloggaajiin.
  • Kerro kuka sinut haastoi.
Haastan:

 Minäkö keski-ikäinen? Tiian blogi.http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/.
Tiia on aivan ihmeellinen energiapakkaus ja kirjoittaa perusteellisesti ja taitavasti muun muassa kosmetiikasta  ja elämästä.

Toinen haaste menee ihanalle  Eevan blogille Getting older - getting wiser. Eevan blogia voi lukea tästä.
Eeva on erittäin taitava kirjoittaja. On aina nautinto lukea hänen blogiaan, vaikka postaukset olisivat kuinka syvistä aiheista tahansa.

Kolmas haaste menee Outi´life näppärälle blogille. 
Hän on aivan minun vastakohta: käytännöllinen, käsityö- ja askarteluihminen, fiksu ja oivaltava.



Joten nyt kerron itsestäni.
Kuka minä olen?
Olen 52-vuotias nainen. Olen äiti kahdelle lapselle ja kahdelle kissalle. Vaimo. Olen nykyisin ollut - jo parikymmentä vuotta - psykologian, uskonnon, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja lukiossa. Opiskelin aikoinaan Turussa.


  Naapurini Lehtisten kukkia elokuussa.

Voi, helkutti tuntuu vähän vaikeata aloittaa kirjoittaa me, myself and I. Mennään perinteisesti: lapsuus ja nuoruus ensimmäisenä.

Lapsuuteni ja nuoruuteni oli aika karu. Isällä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Terveinä jaksoina, jotka saattivat kestää vuosiakin, hän oli ihana isä. Opetti minut luottamaan itseeni. Rakasti vilpittömästi.



Erään masennuskauden aikana isä teki itsemurhan. Äiti ei osannut surra isää. Vaan alkoi turruttaa surua viinalla. Hän alkoholisoitui nopeasti. Ja kuoli 60-vuotiaana viinaan.

Minulla on neljä sisarusta, joista siskoni kuoli viisikymppisenä syöpään.




Siskoni oli jo ennen tätä perhetragediaa muuttanut pois kotoa. Joten minun piti alkaa hoitaa kotityöt. Koska kaksi veljeäni eivät suostuneet tekemään niin sanottuja naisten töitä. Jouduin kantamaan liian nuorena liian ison vastuun. Minä laitoin ruuan, leivoin, tiskasin, pesin pyykit, keväällä laitoin kasvimaan, istutin kukat.  Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Samalla piti käydä kouluakin.



Äidillä oli isän kuoleman jälkeen aika monta miessuhdetta. Kaikki nämä miehet olivat alkoholisteja. Pahimmassa tapauksessa jouduin kotitöiden lisäksi huolehtimaan kahdesta juoposta. Että he edes jossakin välissä olisivat syöneet jotakin. Äiti uhkaili usein itsemurhalla ja lukittautui kylpyhuoneeseen. Monta kertaa jouduimme rikkomaan lukon.


Minusta vastuunkantajalapsesta tuli aika vaikea murrosikäinen. En enää suostunut tekemään kaikkia kotitöitä. Olin punkkari. Lempinimeni oli Karju-Marja. Koska karjuin niin paljon. Viikonloppujuhlimiset alkoivat. Rellestettiin, poltetiin tupakkaa ,juotiin viinaa. Minulla oli nahkahousut ja punainen siilitukka. Voi kun olisi valokuvia vauvaiästä, lapsuudesta, nuoruudesta. Vähänkin. Minun nuoruuden ja lapsuuden valokuva-albumit kellä lienee sisaruksista tai ne on poltettu.


Pelle Miljoonan musiikki oli tärkeää. Vaikka olin villi ja "vapaa", koulussa meni hyvin ilman pahimpia lukemisia. Keskiarvo oli aina yli yhdeksän.

Olin hyvä matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Mietin lääketieteen opiskeluja lukion toiselle vuodelle asti.

Mutta lukion kolmannella luokalla alkoi hippikausi. Kävelin esimerkiksi yhden kesän ilman kenkiä. Intianbasaarista ostettu hame maata viistäen. Hippinä halusin nähdä maailmaa. Matkustelin paljon. Halusin olla koko ajan sydän auki.


Ammattivalintakin tietty muuttui. Lääketiede oli nyt turhan pikkutarkkaa matemaattis-luonnontieteellistä näpertelyä. Hippeyden henkistämänä halusin opiskella humanistisia ja henkisiä asioita. Psykologiaa ja uskontotiedettä kulttuurien tutkimuksen laitoksella. Uskontotiede tutkii kaikkia uskontoja ja yliluonnollisuutta. Se on aivan eri asia kuin teologia, joka tutkii vain kristinuskoa.

                             Kukkia naapuri Lehtisen pihalta elokuussa.

Opiskeluaika oli railakasta, mielenkiintoista ja ihanaa! Pääsin nyt vihdoin pois pakkotyöstä kotona. En saanut perheeltäni minkäänlaista rahallista tukea. Elin opintorahalla ja siivoamalla kuudesti viikossa isossa siivousfirmassa. Koko opiskeluajan. Johtuneeko siitä minun haluttomuus siivota nykyään.


Luonteeltani olen aika epätasapainoinen. Impulsiivinen. Itsepäinen. Vahvatahtoinen. Välillä tunneherkkänä ihmisenä liiankin empaattinen. Suren toisten suruja. Olen kaikki Nyt ja Heti ihminen. Kaiken pitäisi tapahtua nopeasti. En ymmärrä mihin minulla on niin kiire? Kiireeni on usein vain mukakiirettä.


Harrastan muun muassa lukemista, puutarhanhoitoa, maalaamista ja runojen kirjoittelua, kuntosalia ja lenkkeilyä, luonnossa liikkumista. Luen joka ilta jotakin kunnollista paperikirjaa kaksi tuntia. En ole erityisen Fb-ihminen. Käyn kuitenkin kaksi kertaa päivässä Fb:ssä. Mieluummin luen illalla kirjaa kuin roikuskelen Fb:n verkostoissa.

Rahankäyttäjänä olen suurpiirteinen ja vähän holtiton. Rahat riittävät juuri seuraavaan tiliin asti. Mutta en osaa säästää. Satsaan aika paljon rahaa hyvään ja terveelliseen ruokaan. Monet vaateostokset ovat inspisostoksia. Kosmetiikkaa ostan vain vähän.


Osaan onneksi myös hupeltaa elämässäni. Kaikkea ei tarvitse ottaa liian tosissaan.

Minä olen hetken lapsi. En oikein täysin ihan tosissani ymmärrä säästämistä esimerkiksi eläkepäiviä varten.Koska silloin on jo voinut oikaista koipensa.


En halua ajatella sitku-tyylillä. Sitkun ollaan eläkkeellä muutetaan Espanjaan. Se oli myös syöpään kuolleen sisareni suosima sitku-aihe. Eikä hän päässyt sinne koskaan. Haluan elää tätä hetkeä. Rypemättä liikaa menneisyydessä. Ja tekemättä tarkkoja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. En kuitenkaan vapaalla tahdollani ja elämälläni halua loukata toisia ihmisiä. Ihminen on laumaeläin. Tarvitsee ihmissuhteita. 


Olen kohdannut elämässä paljon kuolemaa. Isä. Äiti. Paras ystävä (joka myös teki itsemurhan). Sisko. Mummot. Ukit. Melkein kaikki äidinpuoleiset sukulaiset. Kuolema on tullut niin tutuksi, etten juurikaan pelkää omaa kuolemaani. Uskon että silloin saan ikuisen rauhan.

Taisin ottaa tämän haasteen  liiankin perusteelliseti. Tajusin vasta lopuksi, että en kirjoittanut ulkonäköasioista ja yleensä ulkoisista asioista lainkaan. No, eipä niissä paljon kirjoittamista olekaan.

Kiitos haasteesta Kirsti.

Lähteet; kuvat omat