Olen laihduttanut 2 ja puolessa kuukaudessa 8 kg. Lähtöpainoni oli 81 kg, ja nyt painan 73 kg. Jotkut sanovat, että kun paino jumittaa, on hyvä potkaista aineenvaihdunta toimimaan kunnolla syömällä herkkuja. En tiedä, onko tuo totta. Mutta erittäin mieluusti ja innoissani kokeilen tänään. Onhan siis muka ihan pakko syödä herkkuja. Heh! Mässääminen ja hurjastelu alkaa iltapäivällä.
Hämmästelen itseäni, kun ei juurikaan haittaa tämä painon junnaaminen. Aikaa on. En ole asettanut mitään aikarajaa, jolloin tavoitteeni 71 kg pitäisi saavuttaa. Milloin vain. Viikkojen, kuukausien päästä. Ei huolta. Ei häivääkään. Olen aivan tyytyväinen jo tähänkin saavutukseeni. Laihdutus toki jatkuu.
Tuherran siis edelleen tämän laihdutuksen parissa. Olen hämmästellyt itseäni myös siitä, että olen ollut miltei nautamaisen kärsivällinen. Kun olen perustaltani kärsimätön luonne. On erinomaisen upeaa, että osaan olla tässä kärsivällinen. No hops, töissä pitää olla oppilaiden kanssa melko useinkin kärsivällinen. Mutta se on työminä, rooli.
Edelleen pätkäpaastoan, harjoitan mindfulnessia ja meditaatiota.Syön paljon puolukkaa, enkä yhtään valkoista hiilarihöttöä, pastaa sun muuta. Enkä perunaa ja juustoa.
Itse asiassa tykkään kovasti tästä laihdutussapuskasta. Syön yleensäkin monipuolista kasvisruokaa. Mutta nyt vielä enemmän kasviksia, kun olen korvannut perunan ja höttöhiilarit parsa- ja ruusukaalilla sekä vihreillä pavuilla. Olen syönyt kala-kasvisruokaa jo 36 vuotta. Kyllä aika on hujahtanut. Ruoka on herkullista, ja nautin syömisestä.
Kissa-asiaa
Meidän Serefina-rouva nukkui viimeiseen uneen kaksi kuukautta sitten. Toinen kissa Kille-leskimies etsi häntä kaikista huoneista aina, kun tuli ulkoa. Killelle ei maistunut ruoka ja hän nukkui paljon. Kasvoista näki, että hän suree.
Tämän vuoksi -Killelle seuraksi - päätettiin ottaa uusi kissa, jos se lohduttaisi ja piristäisi häntä ja se onkin nyt piristänyt. Ensimmäisenä tuli mieleen naapurikunnan löytöeläintalo. Että samalla autettaisiin sitä, sen kissoja. Että edes yksi niistä saisi kodin.
Mentiin miehen kanssa käymään siellä parin puhelun jälkeen. Löytöeläintalon pitäjä oli ystävällinen hajamielisellä tavalla. Paikka oli ankea navetan maitokeittiö. Eli siellä on aikoinaan siivilöity maitoa ja pesty lypsytarvikkeita.
En halua pelotella häntä lisää ottamalla kuvia.
Kaksi kissaa oli omissa häkeissään. Se oli vähän lohduton näky. Toinen emo ja toinen syyskuussa syntynyt pentu. Pitäjä halusi antaa pennun meille. Ja sehän sopi. Kissat olivat sisäsiistejä ja eivät olleet käyneet ulkona. Kun näin pennun, heti tuli mieleen nimi Siiri.
Kissi on nyt siis Siiri. Oli hyvin vaikea saada Siiriä kantokoppaan. Hän taisteli kaikin voimin vastaan ja karkasi käsistä. Viimein saimme hänet kotiin. Hän on nyt ollut meillä viikon, viime perjantaista.
Löytöeläintalon pitäjä sanoi, että voi mennä jopa viikkoja siihen, että Siiri kesyyntyy, tottuu uuteen kotiin ja hän saattaa olla lopun elämäänsä arka kissi.
Nyt hän pieni, raukka piilottelee. Rajasimme makuuhuoneen ja olohuoneen Siirin paikoiksi, jotta hän ei ahdistuisi lisää koko talon tilasta. Aluksi Siiri ei edes syönyt ja juonut. Nyt pari päivää sitten hän onneksi alkoi syödä ja juoda öisin, kun me nukumme.
Kille-leskimies on huomannut uusia hajuja. Hän pitää omaa vahtiaan olohuoneen sohvalla. Pari kertaa hän on myös löytänyt Siirin ja tuijotellut häntä, kunnes Siiri on sähähtänyt ja pinkonut uuteen piiloon.
Mutta kyllä tämä tästä. Ajan kanssa. Siiri on lutusen söpö ja nätti.
Onko jollakin antaa neuvoa, miten kissan saisi kesytettyä?
Hyvää viikonloppua kaikille!
